Tuoretta tietoa Virosta
16.1.2018 | Vapaa-aika

Pohjois-Latvia – TBG suosittelee

Pohjois-Latvia – TBG suosittelee

1. Saulkrasti

Viehättävä pikkukaupunki Riianlahden rannalla tunnetaan pitkistä hiekkarannoistaan. Sen nimi tarkoittaakin aurinkorantoja. Saulkrasti oli suosittu riikalaisten rantakohde jo 1800-luvulla ja nykyäänkin vilkas kesäkaupunki. Kannattaa pistäytyä myös Baltian suurimmassa polkupyörämuseossa.

2. Sigulda

Kauniin Gauja-joen rannalla sijaitsevaa Siguldaa on kutsuttu Latvian Sveitsiksi mäkisyytensä takia. Luonnon lisäksi alueella riittää nähtävää myös historiasta kiinnostuneille: Siguldaa vastapäätä, joen toisella puolella, kohoaa Turaidan komea Liivimaan ritarikunnan linna (kuvassa).

3. Cēsis

Latvian Porvooksi tituleerattu Cēsis on yksi maan vanhimmista kaupungeista. Se tunnetaan keskiaikaisen linnan raunioista, kauniista puistoista ja hyvin säilyneestä Vanhastakaupungista. Baltian vanhin panimo, Cēsu alus, aloitti oluen valmistamisen kaupungissa jo vuonna 1500-luvulla.

4. Salacgrīva (Salatsi)

Vain kymmenen kilometrin päässä Iklasta sijaitseva Salacgrīva tunnetaan jokipromenadista, rannoista ja Positivus-festivaalista, joka on Latvian suurin pop-musiikkifestivaali.  Salacgrīvassa on monta sympaattista kahvilaa ja ruokapaikkaa.

5. Gaujan kansallispuisto

Kauniit jokimaisemat hiekkakiviluolineen ovat houkutelleet Gauja-joen seudulle retkeilijöitä jo vuosisatojen ajan. Patikoimisen ja melomisen lisäksi Latvian vanhimmassa kansallispuistossa on tarjolla vauhdikkaampaa tekemistä rattikelkkaradalla ajelusta seikkailupuistoihin.

 

Miten pääsee?

Auto:
Latviaan pääsee kätevästi omalla autolla pitkin Via Balticaa eli E67-tietä. Tallinnasta on Latvian rajalle Iklaan 195 kilometriä, Pärnusta 66 kilometriä. Iklasta on esimerkiksi Saulkrastiin noin 70 kilometriä. Via Balticalta on Siguldaan noin puolen tunnin ajomatka.

Bussi:
Tallinnasta kulkee Riikaan useita bussivuoroja päivässä. Osa niistä pysähtyy myös Pärnussa.

Juna:
Tallinnasta pääsee junalla Latviaan Valgan kautta. Juna pysähtyy Latvian puolella muun muassa Cēsisissä ja Siguldassa.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Mikko Virta, latvia.travel

 

Lue lisää samasta aiheesta
cesis Gaujan kansallispuisto pohjois-latvia Salacgrīva salatsi saulkrasti sigulda

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää