Tuoretta tietoa Virosta

1.7.2014 | Vapaa-aika

Pikkusaaren rauhaa

Pikkusaaren rauhaa

Suomenlahdessa sijaitsevassa, Viimsin kuntaan kuuluvassa Pranglin saaressa on kolme kylää ja noin sata asukasta.Vieressä oleva saari, pieneksi Prangliksi kutsuttu Aksi on nykyään asumaton lintujen suojelualue.

Pranglille kulkee laiva Viimsistä, Leppneemen satamasta Kelnasen kylään yksi, kaksi tai kolme kertaa päivässä. Etenkin kesäviikonloppuisin kannattaa tehdä varaus etukäteen. Aikuisen lippu maksaa kuusi euroa suunta ja polkupyörä viedään yli ilmaiseksi.

Tyypillinen saaren kulkuneuvo on neuvostoaikainen kuorma-auto, jolla tehdään kolme tuntia kestävä saaren kiertoajelu tai sitä käytetään saaren taksina. Kiertoajelun aikana tutustutaan maakaasulähteeseen. Kaasu tulee noin sadan metrin syvyydestä. Eestirannan hautausmaa on hiljainen muistomerkki sodasta. Pyhän Laurentiuksen kirkon hautausmaa kertoo ruotsalaisasutuksesta. Ensimmäisen kappelin saarelle rakensivat perimätiedon mukaan kaksi mereltä pelastunutta suomalaista.

Pranglin luonto on kangasmetsäinen, valtaosin männiköt kattavat sitä. Viimeiset kuuset poltettiin tarinan mukaan silloin, kun saaren merirosvopäällikkö Helenaa yritettiin tavoittaa. Aarre on vieläkin löytämättä!

Satamassa on kesäaikaan avoinna rantavajan tapahtumapiste nimeltään Noor Kaardivägi. Siellä järjestetään muun muassa tansseja ja teatteriesityksiä ja sieltä saa matkailuneuvoja. Noin kilometrin päässä on Ülesaaren leirintäalue mökkeineen. Kuudessa mökissä on yhteensä 24 vuodepaikkaa. Rannalla on myös uusi ravintola ja saunat lämpiävät tilauksesta.

Käytännössä polkupyörällä pääsee joka puolelle ja eksymisen vaaraakaan ei ole. Saaren kauppa, Prangli pood, on avoinna joka päivä kesäaikaan.

Kesäaikana järjestetään kolmasti viikossa Prangliin englanninkielisiä päivämatkoja. Lähtö on Tallinnan vanhankaupungin matkailuneuvonnan edestä aamuisin kello 8. Etukäteen tilattuna onnistuu myös ryhmille suomenkielinen opastus.

Miten pääsee?

Laivavuorot ja lippuvaraukset: www.veeteed.com (Kelnase-Leppneeme)

Prangli turismiühistu kotisivu:

www.prangli.com

Ryhmämatkojen järjestäjä: www.pranglireisid.ee

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANNE-LIIS ADVAIDT SHAH JA EVE JAANSOO

22.9.2017 | Vapaa-aika

Viikonloppuna Virossa on urheilua, kulttuuria ja autoton päivä – Yksi Tallinnan pääkaduista suljetaan sunnuntaina

Verkkouutinen: Viikonloppuna Virossa on urheilua, kulttuuria ja autoton päivä – Yksi Tallinnan pääkaduista suljetaan sunnuntaina

Sunnuntaina 24.9. Tallinnassa vietetään ympäristöystävällisen liikkumisen kuukauden päätapahtumaa, autotonta päivää. Se sulkee sunnuntaina Tallinnan keskustassa Pärnu maanteen liikenteen aikavälillä 10–16. … Lue lisää

22.9.2017 | Vapaa-aika

Virun kabaree-illat  alkavat syyskuussa

Virun kabaree-illat alkavat syyskuussa

Viru-hotellin Merineitsi-ravintolan legendaariset kabaree-illat alkavat jälleen syyskuun lopussa. Ensimmäinen esitys on 29. syyskuuta. Kabareet toteutetaan show & dinner -hengessä, eli … Lue lisää

18.9.2017 | Vapaa-aika

Valot täyttävät syksyisen Kadriorgin keskiviikkona ja torstaina

Valot täyttävät syksyisen Kadriorgin keskiviikkona ja torstaina

Kaikkina vuodenaikoina kaunis Tallinnan Kadriorgin puisto loistaa erityisen lumoavana syyskuun loppupuolella pidettävällä Valo kävelee Kadriorgissa -festivaalilla (Valgus kõnnib Kadriorus). Festivaali … Lue lisää

15.9.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan tyylikkäimmät viihdekeitaat kutsuvat yöelämään

Tallinnan tyylikkäimmät viihdekeitaat kutsuvat yöelämään

Parempaa päälle ja kohti Tallinnan yöelämän tyylikkäimpiä viihdekeitaita.   Jos bongailee elokuvauksellisia paikkoja, Tallinnalla on tarjolla upeita panoraamanäkymiä, kauniita ihmisiä … Lue lisää

15.9.2017 | Vapaa-aika

Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita

Verkkouutinen: Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita

Syksyn sato on valmistunut ja tulevana viikonloppuna on Virossa noin kahdetkymmenet markkinat. Lauantaina on perinteinen Paunveren näyttely ja markkinatapahtuma Palamusella … Lue lisää

14.9.2017 | Vapaa-aika

Miss Suomi -finalistit esiintyvät sunnuntaina Tallinnassa

Verkkouutinen: Miss Suomi -finalistit esiintyvät sunnuntaina Tallinnassa

Neitosista kaikkein kaunein valitaan Suomessa tänä vuonna jo 80. kertaa. Juhlavuoden kunniaksi Miss Suomi -finalistit saapuvat kiertueelle myös Tallinnaan. Sunnuntaina 17.9. … Lue lisää

12.9.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan suomalaiset opiskelijat ry:n syyskuun Top 3 -listalla on pubeja ja pomppuja

Tallinnan suomalaiset opiskelijat ry:n syyskuun Top 3 -listalla on pubeja ja pomppuja

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Vana Villemi Pubi Vana Villemi Pubi … Lue lisää

11.9.2017 | Kulttuuri

Viron teatterit ja orkesterit valmistautuvat 100-vuotisjuhlaan

Viron teatterit ja orkesterit valmistautuvat 100-vuotisjuhlaan

Tartossa nähdään lavalla suomalainen ohjaustyö.   Sekä Viron kansallisooppera Estonian että Tarton teatteri Vanemuisen uuden kauden ohjelmistoissa valmistaudutaan Viron tulevaan … Lue lisää