Tuoretta tietoa Virosta

23.6.2019 | Vapaa-aika

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivat

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivatMikael Korhonen ja Kirsi Vainio-Korhonen pitävät Haapsalussa Villa Werner -kirjoittajaresidenssiä. Kuvassa pariskunta on Mikaelin valokuvanäyttelyn avajaisissa Haapsalussa. Mikael on julkaissut myös Haapsalu-aiheisen valokuvakirjan.

Kirsi Vainio-Korhonen ja Mikael Korhonen löysivät Haapsalusta toisen kodin.

 

Ensimmäistä kertaa pariskunta saapui Haap­saluun vuoden 2016 joulukuussa, Kirsi kirjoittamaan historiakirjaa ja Mikael kuvaamaan virolaisia maisemia.

”Ihastuimme kaupungin kaikkiin vuodenaikoihin niin, että ostimme kaksi vuotta myöhemmin Suur-Lossi-kadun varrelta kakkosasunnon”, kertoo Kirsi Vainio-Korhonen, joka toimii Suomen historian professorina Turun yliopistossa.

Haapsalussa pariskuntaa viehättävät kaupungin pienuus ja idyllisyys.

”Haapsalussa yhdistyvät pikkukaupungin rauha, vehmas ja idyllinen vanhakaupunki puutalokatuineen ja merelle kurkottavat niemet uimarantoineen ja vesilintuineen. Ja kaikki on kävelyetäisyydellä.”

Kiitosta saavat myös lapsiperheille sopivat kohteet, kuten Astrid Lindgrenin lastenkirjojen kuvittajalle Ilon Wiklandille omistettu museo Ilonin Ihmeidenmaa. Tekemistä riittää pikkuväelle ulkonakin.

”Lapsille on tarjolla useita laadukkaita leikkipuistoja esimerkiksi piispanlinnan vallihaudassa ja Promenaadin Aafrika-rannalla.”

 

Mitä ensimmäistä kertaa Haapsalun tulevan pitäisi ainakin kokea?

”Vanhankaupungin katujen tunnelma, rannat ja puistot viehättävät varmasti kaikkia. Historiaa etsivät voivat tutustua keskiaikaiseen piispanlinnaan, jonka uusi museo avautuu kesäkuun lopussa, tsaarinajan puiseen rautatieasemaan, jossa on Euroopan pisin katettu asemalaituri ja Haapsalun kylpylähistoriaan Promenaadin rantakadulla ja ravintola Kuursaalissa.”

Lempipaikoistaan Vainio-Korhonen mainitsee Haapsalun uimarannat, jotka ovat mukavan matalia myös lapsiperheitä ajatellen.

”Oma lempirantamme on Väike Viikin pieni uimaranta Laine-hotellia vastapäätä.”

Parhaat ruokapaikat sijaitsevat aivan piispanlinnan läheisyydessä pääkadun varrella, hän vinkkaa.

”Karja-kadun ravintoloiden ja kahviloiden terasseilla voi nauttia mannermaisesta tunnelmasta ja iloisesta ihmisvilinästä lasillisen, kahvikupin tai vaikkapa monen ruokalajin illallisen merkeissä.”

Teksti Mikko Virta, kuva Valeri Larionov Kuvat alhaalla: Mikael Korhonen

 

Koe Haapsalussa ainakin nämä:

Piispanlinna

Haapsalun maamerkki on vanhankaupungin keskellä kohoava piispanlinna. Kesäkuussa linnassa avataan uusi keskiaikaa esittelevä museo.

 

Vanhakaupunki

Haapsalua pidetään yhtenä Viron kauneimmista kaupungeista. Vanhat puutalot, kapeat kujat ja puistot luovat kokonaisuuden, jollaista ei muualla Virossa pääse kokemaan.

 

Meri

Meri ympäröi Haapsalua joka puolelta. Sitä onkin kutsuttu leikkimielisesti Pohjolan Venetsiaksi. Väike viik on kesäisen Haapsalun kauneimpia paikkoja.

 

Lue lisää: www.visithaapsalu.com, www.westestonia.com/fi

14.9.2019 | Vapaa-aika

Jättimäiset leijat täyttävät Pärnun uimarannan taivaan

Verkkouutinen: Jättimäiset leijat täyttävät Pärnun uimarannan taivaan

Pärnun uimarannalla järjestetään 13.–15. syyskuuta kansainvälinen leijatapahtuma, johon osallistuu leijaharrastajia Viron lisäksi Saksasta, Venäjältä ja Suomesta. Taivaalla lentelee eläimiä kissoista … Lue lisää

14.9.2019 | Vapaa-aika

Urbaania baarielämää Tallinnan sataman kupeessa

Urbaania baarielämää Tallinnan sataman kupeessa

Sataman läheisyydessä, nuorekkaan Rotermannin alueella hieman katseilta piilossa oleva Urban Bar on kiehtova ja eloisa vierailupaikka. Nimensä mukaisesti baari on … Lue lisää

13.9.2019 | Vapaa-aika

Taimimarkkinat perjantaina ja lauantaina Pärnussa – viherpeukalon kannattaa suunnata Vallikäärun kentälle

Verkkouutinen: Taimimarkkinat perjantaina ja lauantaina Pärnussa – viherpeukalon kannattaa suunnata Vallikäärun kentälle

Pärnun Taimimarkkinat (Pärnu Taimelaat) täyttää perjantaina ja lauantaina Pärnun Vallikäärun kentän kaikella puutarhanhoitoon liittyvällä. Markkinoilla on myynnissä muun muassa pensaita, … Lue lisää

13.9.2019 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – hyviä keikkoja ja virolaisen ruuan tapahtumia

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – hyviä keikkoja ja virolaisen ruuan tapahtumia

Tänä viikonloppuna on mahdollista nähdä suomalaisillekin tuttuja ja tunnettuja virolaisia artisteja esiintymässä ympäri Tallinnaa sekä päästä tutustumaan Viron luontoon menemättä … Lue lisää

11.9.2019 | Vapaa-aika

Matkailijalle helpotusta – Tallinnan julkisen liikenteen aikataulut ja reittiopas ovat nyt myös suomeksi

Verkkouutinen: Matkailijalle helpotusta – Tallinnan julkisen liikenteen aikataulut ja reittiopas ovat nyt myös suomeksi

Tallinnan julkisen liikenteen (linja-autot, johdinautot ja raitiovaunut) aikataulut ja reittiopas ovat nyt Tallinnan liikenneviraston nettisivuilla myös suomen kielellä. Suomenkieliselle aikataulusivustolle … Lue lisää

7.9.2019 | Vapaa-aika

Viikonloppuna on katufestivaali Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosassa

Verkkouutinen: Viikonloppuna on katufestivaali Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosassa

Viikonloppuna 7.–8. syyskuuta järjestetään Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosan katufestivaali. Tarjolla on katuruokaa, elävää musiikkia, katutaiteilijoita, kotikahviloiden antimia ja erilaisia aktiviteetteja … Lue lisää

6.9.2019 | Vapaa-aika

Motoristit kokoontuvat viikonloppuna Itä-Viron Remnikussa

Verkkouutinen: Motoristit kokoontuvat viikonloppuna Itä-Viron Remnikussa

Viron moottoripyöräilykerho EMMK (Eesti Motomatkajate Klubi) järjestää tänä viikonloppuna Itä-Viron Remnikussa 21. kertaa Moto Sügis (Motosyksy) -tapahtuman.  Tapahtumapaikkana on Remnikun … Lue lisää

6.9.2019 | Vapaa-aika

Asu upeasti Tallinnan vanhassakaupungissa!

Asu upeasti Tallinnan vanhassakaupungissa!

Mainos   OldHouse Apartmentsilla on tänä vuonna juhlavuosi: yritys on tarjonnut jo 20 vuoden ajan majoitusta Tallinnan keskiaikaisessa sydämessä. Aivan … Lue lisää