Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2013 | Kolumnit

Perässähiihtäjästä edelläkävijäksi

Perässähiihtäjästä edelläkävijäksi

Elokuussa oli Viron toinen, uudempi, itsenäisyyspäivä, jolloin oli hyvä hetki muistella niitä uuden alun ensimmäisiä askeleita. Virolla oli silloin kiire rakentaa koko yhteiskunta uusiksi ja mallia otettiin lännestä, usein Suomesta tai Saksasta. Silloin ainakin suuri osa paikallisista tunsivat ja uskoivat, että muualla kaikki on tehty paremmin. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja oppilas on mennyt ohi esikuvistaan, ainakin tietotekniikassa. Vanhasta neuvostojärjestelmästä ei ollut mitään apuja tietotekniikan kehittämiseen, mutta ilmeisesti juuri siksi kaikki kävikin niin sutjakkaasti. Tyhjältä pöydältä oli hyvä lähteä lentoon.

Viron nörttien suurin lahja maailmalle lienee Skype, joka on nykyään jo Microsoftin omaisuutta, mutta se ei ole Viron tahtia hidastanut uuden teknologian käyttöön otossa. Jopa presidentti Toomas Hendrik Ilves on ollut nörtti nuoruudessaan. Virossa uuden tekniikan käyttö on valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja se näkyy kaikessa valtiollisessa toiminnassa. Vaaleissa voi äänestää internetin välityksellä, lähes kaikki valtion ja kuntien kanssa suoritettava kanssakäyminen on mahdollista, joskus jopa pakollista, tehdä netin kautta. Kaupparekisteri, maarekisteri, terveydenhuolto, verotus, paikallinen kela, koulutodistukset ja tehtävät sekä koko valtiollinen elämä ovat siirtyneet virtuaalitodellisuuteen. Valtionhallinnon sähköistetty palveluntarjonta näkyy myös byrokratian määrässä. Viron julkisen sektorin hallinnossa työskentelee vain 1,3 prosenttia väestöstä eli noin 17 000 ihmistä. Suomessa vastaava luku on noin 115 000 ihmistä eli yli kaksi prosenttia. Kyproksella luvun väitetään olevan 5,3 prosenttia. Tämä on varmaan yksi syy siihen, että Viro on yksi Euroopan vähiten velkainen valtio. Pitkällä juoksulla raskas virkakoneisto näännyttää vireänkin yhteiskunnan. Byrokratia on kallista ja tappaa helposti ihmisten halun innovatiiviseen toimintaan.

Avain tähän sähköiseen maailmaan on henkilökortti ja siihen kuuluvat tunnukset. Yhdellä muovipalalla aukeaa kaikki hallinnon ovet mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Ilman henkilökorttia asioiden hoitaminen muuttuu työlääksi ja aikaa vieväksi. Virolaiset, ehkä pois lukien eläkeläiset, ovat tähän niin tottuneita, että se on täysin normaalia jokapäiväistä elämää. Sopimukset lähetetään sähköpostilla sopimuskumppanille, joka allekirjoittaa henkilökortillaan sopimuksen ja palauttaa allekirjoitetun sopimuksen sähköpostilla. Kaikki käy turhaa liikkumista välttäen omalta työpisteeltä tai vaik- kapa kesämökin laiturilta.

Edistynyt tietotekniikka mahdollistaa myös muun liiketoiminnan tehokkaan kasvattamisen. Yrittäjän pitäisi käyttää aikaansa oman yhtiönsä kehittämiseen eikä turhan byrokratian pyörittämiseen. Viranomaiset vaativat aina oman aikansa, mutta yhteiskunnan tavalla toimia on huomattava vaikutus siihen, kuinka paljon yritykset joutuvat tekemään tuottamatonta työtä. Ainakin toistaiseksi Virossa turhan työn teettäminen on pysynyt kohtuullisuuden rajoissa. Toivotaan, että yhdistävä Eurooppa osaa valita eri jäsenmaiden toimintakulttuureista ne parhaimmat palat osaksi koko Euroopan tapaa toimia – meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.

PENTIN BLOGI: WWW.VIROSTA.FI

KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää