Tuoretta tietoa Virosta

7.6.2018 | Viro

Pärnun keskusta muuttaa muotoaan

Pärnun keskusta muuttaa muotoaanKaupungin keskeisin aukio saa täysin uuden ilmeen remontissa, jonka on määrä valmistua juhannukseen mennessä.

Rüütli-aukion uudistuksessa jalankulkijat huomioidaan entistä paremmin.

 

Pärnun Rüütli-aukio ja sitä sivuavat kadut ovat olleet koko kevään ajan remontissa ja osittain suljettuina.

Remontin tavoitteena on parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumista Pärnun keskustassa sekä muuttaa alue viihtyisämmäksi.

Perusajatuksena on antaa jalankulkijoille lisää tilaa ja autoliikenteelle vähemmän. Autojen liikkumista rajoitetaan muun muassa Ringi- ja Aia-kadun välisellä Rüütli-kadun osuudella.

Rüütli- ja Aia-kaduilla on runsaasti putiikkeja ja ravintoloita. Jatkossa niihin on sujuvampaa mennä kävellen tai pyörällä.

 

Pärnu-hotellin edessä oleva Rüütli-aukio muuttuu remontin myötä viihtyisämmäksi. Koko aukio katetaan graniittilaatoilla ja penkkejä sekä pyörätelineitä tulee runsaasti lisää. Myös aukion valaistus uusitaan kokonaan.

Aukion suihkukaivo ja Viron tasavallan itsenäisyyden julistamisen muistomerkki pysyvät ennallaan. 

Koko remontin pitäisi olla valmis juhannukseen mennessä.

 

Teksti ja kuva Mikko Virta

19.8.2018 | Viro

Suomalaisautoilijan pysäköintimaksun maksaminen helpottuu – ParkMan-mobiilisovellus alkoi toimia Virossa

Verkkouutinen: Suomalaisautoilijan pysäköintimaksun maksaminen helpottuu – ParkMan-mobiilisovellus alkoi toimia Virossa

Älypuhelimella käytettävä ParkMan-pysäköintisovellus alkoi toimia heinäkuussa Tallinnassa, Pärnussa, Tartossa ja Kuressaaressa. Palvelu toimii EuroParkin puomittomilla pysäköintialueilla. ParkManilla ei siis voi … Lue lisää

18.8.2018 | Viro

Maanantai 20.8. on Virossa pyhäpäivä – ravintolat ja nähtävyydet ovat auki lähes normaaliin tapaan

Verkkouutinen: Maanantai 20.8. on Virossa pyhäpäivä – ravintolat ja nähtävyydet ovat auki lähes normaaliin tapaan

Maanantaina 20.8. Virossa vietetään uudelleenitsenäistymisen päivää, joka on valtiollinen pyhäpäivä ja vapaapäivä. Pyhä ei kuitenkaan vaikuta suuresti liikkeiden, ravintoloiden ja … Lue lisää

15.8.2018 | Viro

Tallinnan julkisessa liikenteessä voi tulevaisuudessa maksaa pankkikortilla, jossa on lähimaksuominaisuus

Verkkouutinen: Tallinnan julkisessa liikenteessä voi tulevaisuudessa maksaa pankkikortilla, jossa on lähimaksuominaisuus

Tallinnan julkisessa liikenteessä otetaan käyttöön mahdollisuus maksaa matka pankkikortilla, jossa on lähimaksuominaisuus. Näin ollen matkustajan ei tarvitsisi ostaa matkalippua etukäteen … Lue lisää

13.8.2018 | Viro

Elokuu on kesälomakuu

Elokuu on kesälomakuu

Virossa lapset lähtevät kouluun vasta syyskuussa.   Suomessa on viime aikoinakin pohdittu koululaisten kesäloman siirtoa muutamaa viikkoa myöhäisemmäksi. Perusteina ovat … Lue lisää

13.8.2018 | Kulttuuri

Viro tanssii ja soi

Viro tanssii ja soi

Elokuussa Viro juhlii maan uudelleenitsenäistymistä laulaen ja karkeloiden.   Ja mikä olisikaan sopivampaa laulavan vallankumouksen lapsille. Kakkositsenäisyyspäivää ei Virossa ole … Lue lisää

12.8.2018 | Viro

Saunakiulusi tulee Itä-Virosta

Saunakiulusi tulee Itä-Virosta

Avinurmessa syntyy puutuotteita suurille markkinoille.   Kylläpä Avinurmen puuaitta (Avi­nurme Puiduait) näyttää tutulta. Eikä ihme – lähes kaikki suomalaisissa kaupoissa myynnissä … Lue lisää

10.8.2018 | Viro

Etelä-Virossa hikoillaan yhdessä – Savusaunaviikko kutsuu lauteille

Verkkouutinen: Etelä-Virossa hikoillaan yhdessä – Savusaunaviikko kutsuu lauteille

Perinteinen Haanjamaan Savusaunaviikko järjestetään jo kahdeksatta kertaa 9.–12.8. Tapahtumassa on hyvä tilaisuus tutustua vanhoihin võrumaalaisiin savusaunaperinteisiin, jotka on hyväksytty Unescon … Lue lisää

9.8.2018 | Viro

Viron e-kansalaisuus helpottaa asiointia

Viron e-kansalaisuus helpottaa asiointia

Yli 40 000 ihmistä on saanut sähköisen kansalaisuuden.   Vuodesta 2015 lähtien Viro on tarjonnut muiden maiden kansalaisille ensimmäisenä koko … Lue lisää