Tuoretta tietoa Virosta

15.8.2017 | Historia

Pärnu – lännen kaupunki

Pärnu – lännen kaupunki

Jostain kummallisesta syystä Pärnu on ollut aina Viron läntisin kaupunki. Ei maantieteellisesti, mutta ihmisten mielissä se on ollut eniten lännessä.

 

Länsimaita ja läntistä maailmaa Pärnu edusti erityisesti neuvostovuosina. Pärnu terveyskylpylöineen kuului yleisliittolaiseen lomalippujen järjestelmään. Siis sellaiseen, jossa työpaikan ammattiosaston kautta oli mahdollista ostaa pakettimatka jonnekin Neuvostoliitossa. Toisille osoittautui mahdolliseksi ostaa lomapaketti Krimille, toisille taas jotain muuta. Onnekkaat saivat ostettua kylpyläloman ja vielä onnekkaammat saivat kylpyläloman kesäaikaan. Pärnu oli suosittu kohde Neuvostoliitossa, sillä se oli jotain erilaista kuin mihin kotiseudulla oli totuttu. Lähdetäänhän nytkin lomalle katsomaan jotain uutta.

Pärnua pidettiin länsimaisena, eikä suotta, sillä vanhaa rakennuskantaa oli paljon jäljellä. Kylpyläloma Pärnussa oli melkein kuin kylpyläloma lännessä, tavalliselle neuvostokansalaiselle hieno kokemus. Neuvostovuosien lopulla Pärnussa kävi suunnilleen saman verran turisteja kuin 2010-luvun alussa. Kaupunki oli siis täynnä matkailijoita ja siellä oli oma lomakaupungin tunnelmansa jo tuolloin.

 

Toiselle puolelle jokea

Pärnujoki oli rajajoki. Maat joen toisella puolella kuuluivat Riian arkkipiispalle ja hänen vasallilleen Länsi-Viron ja Saarten piispalle (toinen vasalli oli Tarton piispa). Joen toinen ranta kuului Saksalaiselle ritakunnalle.

Alkujaan Pärnu perustettiin 1251 piispan alaisuuteen ja kaupungin keskus oli piispan tuomiokirkko. Sitten tuli liettualaisten menestyksekäs ryöstöretki 1263 ja kaupunki ryöstettiin putipuhtaaksi. Piispa sydämistyi tällaisesta ryöstelystä niin, että siirsi hallintonsa eli piispanistuimen ensin Haapsaluun ja sitten Kuressaareen, joka vakiintui Länsi-Viron ja Saarten hiippakunnan keskukseksi ja ruhtinaspiispan hallintokaupungiksi.

Ryöstelystä selvinneet pärnulaiset eivät hyvällä katsoneet, kun piispa sotaväkineen muutti Haapsaluun. Levottomina aikoina turvaa tarvittiin ja niin pärnulaiset muuttivat joen toiselle rannalle Ritarikunnan maille ja suojaan. Vuonna 1265 perustettiin sinne Pärnun kaupunki, joka sai 1318 täydet kaupunkioikeudet.

Vanha-Pärnu jäi kuitenkin asutetuksi paikaksi ja ainakin kauppalaksi, jos ei kaupungiksi pitkäksi aikaa. Vasta 1617 Ruotsin kuningas määräsi taajaman tyhjennettäväksi ja asukkaiden piti muuttaa Pärnuun kaupunkia vahvistamaan.

Keskiajan Pärnu oli kauppakaupunki. Jokiveneellä pääsi Pärnujokea pitkin Viljandiin, jossa oli Ritarikunnan yksi tärkeimmistä linnoista Viljandijärven rannalla. Viljandijärvestä nimittäin pääsi Emäjokea pitkin Tarttoon ja sieltä Peipsille, josta puolestaan pääsi Novgorodiin.

Ollakseen Hansan tärkeimmän eli Novgorodin kauppakonttorin toinen kauppareitti, reitti vaikuttaa vähän konstikkaalta ja pitkältä. Sitähän se oli, mutta eivät tavaramäärätkään olleet mitään nykyaikaisen konttilaivan tasoisia. Tavaraa kulki paljon, mutta pienissä erissä ja Pärnussa se varastoitiin, kunnes voitiin laivata oikeisiin rahtilaivoihin eli hansakoggeihin. Pärnu kuului hansaliiton kaupunkeihin, mutta oli virolaisena hansakaupunkina pienempi kuin viljakaupan keskus Tallinna tai Emäjoen reitin alkupään piispan kaupunki Tartto.

Vauras kaupunki Pärnu toki oli ja kohtuullisen kokoinen. Vuonna 1550 kaupungissa oli 70 kivitaloa, 30 puutaloa ja noin 1 000–1 200 asukasta. Laillisia kapakoita oli 13. Satama oli jokisuussa ja liikenne oli vilkasta. Pärnusta käytiin toisissa hansakaupungeissa ja niistä puolestaan poikettiin Pärnuun. Hansakaupungit muodostivat yhteisen kulttuurialueen ja sen jäsenenä Pärnu oli enemmän saksalainen ”maailmankaupunki” kuin Viron laidassa oleva pikkukaupunki.

 

Ruotsalaisten linnoitus

Pärnu tuhottiin pariinkin kertaan Liivinmaan sodissa 1500-luvulla. Hansan valtakausi Liivinmaalla päättyi näihin sotiin ja samalla, kun Hansan kauppaverkosto romahti, menetti Pärnu asemansa kauppaverkoston yhtenä solmukohtana. Pärnun onneksi koitui kuitenkin sen sijainti. Ruotsin valtio päätti perustaa sinne suuren varuskuntakaupungin.

Pärnun varuskuntana olivat yleensä Ruotsin armeijan suomalaiset rykmentit. Suomalaiset osasivat paikallista kieltä ja kestivät paremmin paikallisia tauteja, näin asia ymmärrettiin Tukholmassa. Erityisesti Porin jalkaväkirykmentin osat tekivät ahkerasti varuspalvelusta Pärnussa.

Pelkästään varusväestä ei riittänyt. Tarvittiin muurejakin. Ruotsi linnoitti Pärnun 1650-luvulla, rakennettiin ”nykyaikaiset” multavallit ja muut linnoitusrakenteet. Tältä ajalta on peräisin vanha Tallinnan maantien portti. Joskus siitä pääsi linnoituksen sisäpihalle.

Pärnun linnoitukselle tuli tarvetta Suuren Pohjansodan ensimmäisenä vuonna, kun sen kautta laivattiin Ruotsin armeija Kaarle XII:n johdolla. Tämän sotaretken huipennus oli se kuuluisa Narvan taistelu vuonna 1700.

Pohjansodan vuosina linnoitettu Pärnu tarjosi turvaa. Esimerkiksi Tarton yliopisto (joka silloin oli vielä vaatimaton laitos) siirrettiin Pärnuun. Niinpä yliopisto henkilökuntineen säästyikin Tarton piirityksestä ja tuhoamisesta 1708.

Pohjansodassa myös vahvasti linnoitettu Pärnu joutui antautumaan. Ruotsin sotilaallinen tilanne oli toivoton, apuvoimia ei ollut tulossa, koska niitä ei ollut. Rutto oli riehunut varuskunnassa ja niin Pärnun linnoitus sitten antautui 1710, kun sitä saapui piirittämään muutama rakuunarykmentti. Pärnusta tuli Uudenkaupungin rauhan myötä venäläinen kaupunki.

 

Kylpyläkaupungiksi

Pärnuun perustettiin ensimmäinen kylpylä 1838. Alku oli vaatimaton, mutta oli sentään hiekkainen ranta ja meri. Ruotsalaisten rakentamat linnoitukset purettiin 1860-luvulla ja 1882 Pärnu teki elämänsä investoinnin rakentamalla vanhalle linnoitusalueelle rantapuiston.

Rantapuiston myötä alkoi Pärnun muutos. Toisaalta kaupunki oli kehittyvä teollisuus- ja kauppakaupunki, toisaalta sille antoi oman leimansa kylpylätoiminta. Vuonna 1890 Pärnu liitettiin virallisesti Venäjän keisarikunnan kylpyläkaupunkien luetteloon. Nyt Pärnulla oli asema kylpyläpaikkakuntana. Vaikka mainetta tuli, oli turisteja vielä vähän. Esimerkiksi 1908 kaupungissa oli 2 500 kylpyvierasta. Tässä luvussa tuskin on herrasväen palveluskuntaa, joten vieraiden määrä todellisuudessa oli ainakin kaksinkertainen.

Yleinen uimaranta perustettiin vasta 1925. Vuotta aikaisemmin sitä oli kokeiltu vähän syrjemmällä. Vaikka merikylvyt koettiin terveellisiksi ja karaiseviksi, olivat ne olleet pitkään hieman siveellisesti arveluttavia. Niinpä kylpylävieraat olivat kylpeneet erikseen, rannan toisella laidalla oli miesten uimala, toisella naisten. Uinti tapahtui pitkien laiturien päästä ja laitureilla oli tietenkin uimakopit eli pukukopit.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sosiaaliset normit ja säätynormit vapautuivat, Pärnuun tuli ”Paratiisi”, miesten ja naisten yhteinen uimaranta, jossa luonnollisesti pukeuduttiin aikauden peittäviin uimapukuihin. Hieno rantahotelli valmistui 1937 ja uusi Rantapaviljonki 1939. Pärnu oli aivan länsimaisen kylpyläkulttuurin aallossa, eurooppalainen kylpyläkaupunki siinä missä muutkin. 

 

Teksti Antti Sarasmo, kuva Hannu Lukkarinen

15.2.2018 | Historia

Tallinnan Kaubamaja-tavaratalo

Tallinnan Kaubamaja-tavaratalo

Vuonna 2004 Viru Keskus -ostoskeskuksen rakentaminen merkitsi Tallinnan Kaubamaja-tavaratalon julkisivun peittymistä kadun ylitse tehdyn, kahta kiinteistöä yhdistävän gallerian takia. Vuonna … Lue lisää

15.2.2018 | Historia

KGB:n kolkko loukko

KGB:n kolkko loukko

Tallinnan Olevisten kirkon vieressä sijaitsee talo, jonka osoite nostaa virolaisilta ihon kananlihalle yhä. Osoite Pagari 1 muuttui kauhujen symboliksi, kun … Lue lisää

24.1.2018 | Historia

Tallinnan Kalasatama

Tallinnan Kalasatama

Tallinnan Kalasatamassa tapahtui paljon muutoksia The Baltic Guiden ensimmäisen 20 vuoden aikana. Viimeisen viiden vuoden aikana on jälleen muuttunut paljon. … Lue lisää

24.1.2018 | Historia

Kenen ja mikä Viro

Kenen ja mikä Viro

Viro juhlii tänä vuonna itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa. Vaikka Viro ei ole ollut koko aikaa itsenäinen, vuosi 1918 on kuitenkin virolaisten oman … Lue lisää

4.1.2018 | Historia

Viru-hotellin kirja esittelee suomalaisten suosikkipaikkoja

Viru-hotellin kirja esittelee suomalaisten suosikkipaikkoja

45-vuotisjuhlaansa viettävä Tallinnan Viru-hotelli julkaisi marraskuussa kirjan Polkuja ja mansikkapaikkoja – Tallinna suomalaisten suosittelemana. Kirjassa kaupungin kiinnostavimpia paikkoja esittelevät muun … Lue lisää

22.12.2017 | Historia

Oli se joulu ennenkin

Oli se joulu ennenkin

Joulu on aina joulu, olipa se sallittu, kielletty tai pakollinen. Virossa näitä kaikkia on nähty ja aina on joulua vietetty … Lue lisää

19.12.2017 | Vapaa-aika

Sukellus nukketeatterin näyttämölle

Sukellus nukketeatterin näyttämölle

Vanhankaupungin Nuku-museo on takuulla kaupungin hauskimpia museoita. Pääosassa ovat tietenkin nuket marioneteista käsinukkeihin. Ja jos on oikein tarkkana, voi huomata … Lue lisää

12.12.2017 | Historia

Suomen ja Viron yhdistävä maailmankansalainen

Suomen ja Viron yhdistävä maailmankansalainen

Silja Vuorikuru teki elämäkerran kirjailija Aino Kallaksesta. Kirjailija Aino Kallas (1878–1956) oli kulttuurivaikuttaja, jonka elämässä Viro ja Suomi limittyivät täydellisesti. … Lue lisää