Tuoretta tietoa Virosta

16.6.2017 | Ravintolat

Parasta Bolzanon pohjoispuolella

Parasta Bolzanon pohjoispuolella

Vanhankaupungin Gelato Ladies -kahvila luottaa jäätelön valmistuksessa italialaisiin perinteisiin.

 

Vanhankaupungin sataman puoleisella laidalla sijaitseva Gelato Ladies on hemmotellut vuoden verran jäätelönystäviä ja saanut jo vankan asiakaskunnan.

“Meidät ovat löytäneet myös suomalaiset”, kertoo toinen kahvilan omistajista Sindy Püssa. Hänen mukaansa italialaistyyppiselle jäätelökahvilalle oli Tallinnassa suuri tilaus.

Kahvilan ovi käykin tiuhaan ja sisään astuu asiakkaita, joiden ilmeet kääntyvät hymyyn nähdessään värikkään jäätelövalikoiman tiskillä.

“Tämä on iloista liiketoimintaa. Teemme ihmiset onnellisiksi”, Püssa naurahtaa.

Paras palaute tuli eräältä italialaiselta asiakkaalta, joka kertoi kahvilan jäätelön olevan parasta Bolzanon pohjoispuolella.

 

Gelaton saloihin Püssa ja hänen liikekumppaninsa Kristen Tuulmets perehtyivät Italiassa, Bolognan “jäätelöyliopistossa”. Kyseinen seutu on Italian jäätelön valmistuksen sydän.

“Halusimme valmistaa aitoa italialaista gelatoa perinteisin menetelmin.”

Hän myöntää, että makua on jouduttu hienosäätämään virolaisille sopivaksi, koska italialaiset tykkäävät todella makeista jäätelöistä.

Kahvilan suosituimpia makuja ovat pistaasi- ja suolapähkinäjäätelöt, mutta myös erilaiset sorbetit. Valikoimissa on kerralla 18 erilaista makua, mutta valikoima vaihtuu säännöllisesti.

“Valmistamme jäätelöä päivittäin. Yhteensä valmistettavia makuja on noin 30–40.”

Sindy Püssan lemppari on tuoreesta piparmintusta valmistettu jäätelö.

 

Jäätelön valmistumista voi katsella tiskin takana olevan lasiseinän läpi. Keittiön sydämenä toimii gelato-kone, joka on Püssan mukaan tärkeässä asemassa oikean koostumuksen synnyssä.

“Sen lisäksi tietysti oikeanlaiset raaka-aineet vaikuttavat makuun.”

Myös jäätelövohvelit valmistetaan paikan päällä omin käsin. Püssa muistuttaa, että gelato on terveellisempi herkku kuin kermajäätelö.

“Sen rasvaprosentti on pienempi eikä täyttävää gelatoa jaksa syödä paljoa kerralla.”

Kahvilassa on tarjolla muitakin saapasjalkamaan herkkuja, kuten italialaisia kahveja, viinejä, olutta, proseccoa ja limonadeja.

Miltä tallinnalaiset gelatot sitten maistuvat? Maisteltavina oli pistaasi- ja suolapähkinäjäätelöä sekä mansikkasorbettia. Ja kyllä – myönnettävä on: gelato on aivan yhtä suussa sulavan pehmeää ja täyteläistä kuin Italiassakin. Erityisesti pistaasijäätelö panee makunystyrät hyrräämään pitkäksi aikaa. 

 

Mistä löytää?

Gelato Ladies, Uus 28/1, Tallinna.  www.facebook.com/gelatoladies/

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

15.10.2017 | Ravintolat

Maiasmokkissa on menneen maailman kahvilatunnelmaa

Maiasmokkissa on menneen maailman kahvilatunnelmaa

Tallinnan vanhin kahvila on ollut olemassa jo vuodesta 1864. Nimi Maiasmokk tarkoittaa suomeksi herkkusuuta. Vanhankaupungin sydämessä oleva kahvila on elänyt … Lue lisää

14.10.2017 | Ravintolat

Ravintola Ribe juhlii kymmentä ensimmäistä vuotta

Ravintola Ribe juhlii kymmentä ensimmäistä vuotta

Kymmenen toimintavuotta on tallinnalaiselle ravintolalle hyvä saavutus. Ribe on ollut vuosien varrella ravintoloita arvioivien listojen kärkisijoilla tasaisen varmasti. Laadun ja … Lue lisää

13.10.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Nyt, kun raitiovaunut liikkuvat jälleen Pohjois-Tallinnaan, voi niillä hurauttaa tutustumaan uudelleen monien kaupunkimatkailijoiden lempipaikkoihin. Raitiolinjojen 1 ja 2 päätepysäkin vieressä … Lue lisää

7.10.2017 | Ravintolat

Pärnun kahvilaviikko alkaa lauantaina

Verkkouutinen: Pärnun kahvilaviikko alkaa lauantaina

Pärnun monipuoliseen kahvilakulttuuriin voi tutustua 7.–15.10. järjestettävällä kahvilaviikolla. Tapahtumassa on tänä vuonna mukana lähes parikymmentä pärnulaista kahvilaa, joista jokainen tarjoaa … Lue lisää

20.9.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Herkullinen ohrasuurimopuuro

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Herkullinen ohrasuurimopuuro

Nykyisin on muodikasta vähentää ruokavaliostaan gluteenia, mutta kokojyvätuotteiden poistaminen kaikesta ravinnostaan ei ole järkevää. On terveellistä syödä kokojyvätuotteita, jotka antavat … Lue lisää

19.9.2017 | Ravintolat

Viking Line satsaa buffettiin kaikilla laivoilla

Verkkouutinen: Viking Line satsaa buffettiin kaikilla laivoilla

15.9. lähtien Viking Linen laivoilla on saanut nauttia uudistuneen buffetin antimia. Uutta konseptia ovat olleet kehittelemässä Ruotsin kokkimaajoukkueen sekä juniorimaajoukkueen … Lue lisää

14.9.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Vaikka kesä lähenee loppuaan, ei Tallinnan ravintolasektorilla näy merkkejä tahdin hidastumisesta. Tässä katsaus uutuuksiin ja paikkoihin, jotka ovat juuri nyt … Lue lisää

8.9.2017 | Ravintolat

Yksinkertaisesti hyvää

Yksinkertaisesti hyvää

Ravintolabisneksessä kolme tärkeintä asiaa ovat ruoka, ruoka ja ruoka.   Ravintola Sesoon kannattaa löytää. Se sijaitsee viime vuosina kovasti kehittyneen … Lue lisää