Tuoretta tietoa Virosta
23.5.2017 | Vapaa-aika

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi.

 

Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo jäädä museoesineeksi. Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat esille Vanhankaupungin lukemattomia kiinnostavia kohteita ja tapahtumia, jotka elävät ja hengittävät nykypäivää, vaikka tapahtumapaikka onkin keskiaikainen.

TVP vyöryttää kävijän päälle huiman ohjelmakirjon. Tarjolla on muun muassa tanssiesityksiä, pieniä ja suuria konsertteja, nuorten keskustelufoorumi, turnajaiset, sirkusesityksiä, oppilasfirmojen markkinat, LP-levyjen tori ja tutustumiskierroksia Vanhankaupungin paikkoihin, joihin muuten ei pääse.

 

Kuluva vuosi on Virossa lasten ja nuorten kulttuurin teemavuosi, joten päivien teemana on Nuori Vanhakaupunki (Noor vanalinn). Päivien ohjelmajohtaja Anne Velt kertoo, että suurin osa päivien ohjelmasta on maksutonta, mutta tänä vuonna ohjelmistoon on tullut ensimmäisen kerran muutamia maksullisia konsertteja.

Ohjelmajohtaja Velt suosittelee, että kiinnostavin tapa nauttia TVP-ohjelmasta on ottaa ohjelmavihko käteen ja vain alkaa kierrellä ympäri Vanhaakaupunkia. Päivien aikana ei juuri ole sellaista kulmaa, puistoa tai kahvilaa, jossa ei olisi päiviin liittyvää erikoisohjelmaa. Koko ajan tapahtuu jossakin jotakin.

“Raatihuoneentori on tapahtumien sydän, mutta sanoisin, että kaikkein jännittävimmät tapahtumat ovat jossakin nurkan takana”, Velt vinkkaa.

Tapahtumasta saa lisätietoa nettisivuilta vanalinnapaevad.ee sekä Vanhankaupungin turismi-infokeskuksesta Niguliste-kadulla. 

 

Mistä löytää?
Tallinnan vanhankaupungin päivät 31.5.–4.6. Maksuttomia tapahtumia eri kohteissa ympäri Vanhaakaupunkia. Lisäksi jonkin verran maksullisia tapahtumia, joiden lippuja voi ostaa Piletilevistä.
vanalinnapaevad.ee

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT VANALINNA PÄEVAD

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää