Tuoretta tietoa Virosta

3.4.2012 | Ravintolat

Paljon ja hyvää

Paljon ja hyvää

Paljon ja hyvää

Päätimmekin testata iltakattauksen matkalla Tallinnasta Helsinkiin.

Vaikka Nordlandialla on jo ikää, ei se paina ravintolapuolella. Buffet-sali on siistissä kunnossa ja valkoiset pöytäliinat tuovat mukavasti tunnelmaa. Vilkkaimmilla vuoroilla sali käy varmasti ahtaaksi, vaikka kattauksia onkin kaksi. Tiistaivuorolla maaliskuussa (kello 18.00) ei tungosta ollut.

Ja sitten asiaan. Alkupalat eli kalat ja lihat ovat eri pöydissä, mikä helpottaa valintaa. Vaikeusastetta kuitenkin lisää valikoiman runsaus. Testikäynnillä täytyi maistella vähän kaikkea, mikä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi.

Hyvässä mielessä esiin nousivat erinomaiset sillit ja silakat sekä graavilohi sinappisen kastikkeen kera. Maukkaat katkaravut kuuluvat laivapöytään ja niitähän oli myös tarjolla. Ainoana miinuksena pitää mainita, että mädiksi oli valittu musta merileväkorvike. Kun muut ainekset olivat selvästi laatutavaraa, ei keinomäti oikein istunut kokonaisuuteen. Pienten leipäpalojen päällä oli onneksi kuitenkin siianmädistä tehtyä vaahtoa.

Lihaosaston parhaat palat olivat riistaleivät ja sopivan punainen paahtopaisti. Leipää, salaattia ja kasviksia oli montaa sorttia.

Useinhan seisovan pöydän parhaat palat löytyvät kylmätiskiltä. Eckerö Linen buffassa kannattaa kuitenkin säästää vatsassa tilaa pää- ja jälkiruuille. Kätevä kokki leikkaa lihaa lämpimien ruokien tarjoilupisteessä ja suosittelee myös sopivat kastikkeet possulle tai naudalle.

Jälkkäreinä erinomaiset juustot ja makeat herkut täydentävät aterian. Ruokajuomaksi saa hanoista olutta, puna- ja valkoviiniä sekä virvoitusjuomia. Ne sisältyvät 27 euron hintaan (etukäteen 2 euroa halvempi). Snapseja voi ostella noin 4 euron lisähintaan.

Kokonaisuudesta voi sanoa, että melkein tämän takia kannattaa jo matkalle lähteä. Ainakin seisovan pöydän äärellä matka sujuu mukavasti maukkaissa merkeissä.

 

TEKSTI JA KUVAT JUKKA ARPONEN

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää

11.8.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Kesä rullaa eteenpäin säistä riippumatta ja tutuun tapaan monien uusien ravintoloiden putkahdellessa katukuvaan. Tässä ravintolamarkkinoiden viimeisimpiä tulokkaita. Time to Wine … Lue lisää

3.8.2017 | Ostokset

Makujen fuusiota

Makujen fuusiota

 Tallinnan asematorin ruokatarjonnassa kansainvälinen ja paikallinen kohtaavat sulassa sovussa.   Uudella asematorilla (Balti Jaama Turg) on monta hyvää syytä vierailla. … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Alkukesä on tuonut Tallinnaan niin paljon uusia ravintoloita, että kaikissa emme ole vielä ehtineet käymään eivätkä ne edes mahdu yksiin … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Ravintola Mashan parasta antia ovat perinteisen venäläisen keittiön tukipilarit, jotka tarjoillaan omalla tyylillä. Masha sijaitsee Tallinnan sataman D-Terminaalin kupeessa vanhan … Lue lisää

20.7.2017 | Ravintolat

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Kun viiniharrastus on sillä tolalla, että marketien viinivalikoimat eivät riitä, voi Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Gloria Veinikelder tulla hätiin. Nimensä mukaisesti … Lue lisää

19.6.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Keskiajalla kalaruuat olivat hyvin arvostettuja, koska kala oli paaston aikana pääasiallista ruokaa ja paastoa saattoi olla vuodesta jopa 1/3. Itämeri … Lue lisää