Tuoretta tietoa Virosta

16.9.2018 | Vapaa-aika

Päivä Viljandissa

Päivä Viljandissa

Viljandi on virolaisen perinnekulttuurin kehto. Erityisesti se tunnetaan kansanmusiikkifestivaalistaan, jota on järjestetty heinäkuisin jo 25 vuotta. Viljandista tulee mieleen myös kaupungin kumpuileva pinnanmuoto. Yhtä jyrkkiä katuja ei taida löytää edes Otepäältä. Viljandiin pääsee Tallinnasta kätevästi junalla tai bussilla.

 

1. Kävelyretki linnamäelle 

Viljandin päivä on paras aloittaa reippailulla. Kävele linnamäen huipulle ja ihaile ritarinlinnan raunioita sekä alhaalla näkyvää pitkulaista Viljandijärveä. Samalla reissulla kannattaa pistäytyä Perinnemusiikin aitassa, jossa on myös viihtyisä kahvila. 

 

2. Pistäydy taidemuseoon

Kondasen Keskus on on erikoistunut naivistiseen taiteeseen. Syyskuussa museossa on esillä suomalaisen Anna Wildrosen ja brasilialaisen Luciana Marianon teoksia. Museon tunnistaa etupihan mansikasta.

 

3.  Lounas kahvilan idyllissä   

Huippusuosittu Rohelise Maja kohvik tarjoaa paitsi laadukasta vatsantäytettä, myös hyvää fiilistä. Klassikkokahvila sen sijaan on Viljandi kohvik, jossa voi maistella paikallisia, maistuvia ruokia.

 

4. Kävelyretki järven rannalle

Viljandin pinnanmuodoista saa parhaiten vihiä, kun astelee portaita pitkin alas järven rannalle. Rinteen komeat huvilat nousevat vehreydestä kuin palatsit. Järven rannalla on perheen pikkuväelle monipuolinen leikkipuisto.

 

5. Illallinen ja kulttuuririentoja

Päivän päätteeksi voi nauttia hyvää ruokaa jossain kaupungin hyvistä ravintoloista. Kehuja ovat saaneet edellä mainittujen paikkojen lisäksi muun muassa Harmoonia, Amrita Cafe ja uusi Ormisson. Perinnemusiikin aitassa on säännöllisesti konsertteja. 

   

Viljandi täyttää 735 vuotta

Vanha hansakaupunki perustettiin jo 735 vuotta sitten. Kaupungin synttäreitä vietetään 14.–16.9. Ohjelmassa on konsertteja, katumarkkinoita ja muita kulttuuritapahtumia.

 

Lisätietoa:

www.visitviljandi.ee

www.folk.ee/ait

www.kondas.ee

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Mika Vesalahti, Marie Soosaar-Virta, Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo 

 

17.2.2019 | Vapaa-aika

Koe Euroopan suurin trampoliinipuisto

Koe Euroopan suurin trampoliinipuisto

Super Skypark tarjoaa jalkapallokentällisen verran vauhtia ja vipinää perheen hurjapäille.   Super Skyparkin yli 7 000 neliömetrin eli reippaan jalkapallokentän … Lue lisää

16.2.2019 | Vapaa-aika

Polskimista, piruetteja ja pomppimista

Polskimista, piruetteja ja pomppimista

Tallinna tarjoaa tekemistä ulkona ja sisällä. Ulkona Tallinnan eläintarha  Eläintarha on yksi kaupungin suosituimmista kohteista, jossa vierailee vuosittain yli 400 … Lue lisää

15.2.2019 | Vapaa-aika

Talven ensimmäinen jäätie ehti olla käytössä vain muutaman tunnin

Verkkouutinen: Talven ensimmäinen jäätie ehti olla käytössä vain muutaman tunnin

Talven ensimmäinen jäätie avattiin tänään aamupäivällä Haapsalun ja Noarootsin välille. Noin 3,5 kilometrin pituinen jäätie ehti olla käytössä kuitenkin vain … Lue lisää

14.2.2019 | Vapaa-aika

Tallinna täyttyy abeista – tulossa lähes 10 000 juhlivaa nuorta

Verkkouutinen: Tallinna täyttyy abeista – tulossa lähes 10 000 juhlivaa nuorta

Lähes 10 000 suomalaista abiturienttia saapuu 14.–17.2. ja 1.–2.3. Tallinnaan juhlimaan. Ensimmäinen erä abeja saapuu Tallinnaan jo tänään, kun Abi … Lue lisää

13.2.2019 | Vapaa-aika

Viron parhaimmaksi matkailukohteeksi valittiin Tallinnan Maarjamäen linna

Verkkouutinen: Viron parhaimmaksi matkailukohteeksi valittiin Tallinnan Maarjamäen linna

Tallinnassa Piritan rantatien varrella sijaitseva Maarjamäen linna (Maarjamäe loss) valittiin vuoden 2018 parhaimmaksi matkailukohteeksi Virossa. Palkinnon myönsi Viron matkailuyritysten liitto. … Lue lisää

11.2.2019 | Vapaa-aika

Tallinnassa avattiin Viron ensimmäinen täysmittainen pikaluistelurata

Verkkouutinen: Tallinnassa avattiin Viron ensimmäinen täysmittainen pikaluistelurata

Tallinnan Lasnamäellä avattiin helmikuun alussa Viron ensimmäinen täysimittainen pikaluistelurata Härman stadionilla. 400 metrin rata on tärkeä liuku eteenpäin Viron pikaluistelun harrastajille, … Lue lisää

4.2.2019 | Vapaa-aika

Tallinnassa järjestetään Tourest-matkamessut ensi viikonloppuna

Verkkouutinen: Tallinnassa järjestetään Tourest-matkamessut ensi viikonloppuna

Kansainväliset Tourest-matkamessut järjestetään Tallinnassa ensi viikonloppuna 8.–10.2.2019. Baltian kenties suurimmassa matkailualan tapahtumassa esittäytyy tänä vuonna yli 500 näytteilleasettajaa 32 eri … Lue lisää

31.1.2019 | Vapaa-aika

Tammikuun ristikon ratkaisu

Tammikuun ristikon ratkaisu