Tuoretta tietoa Virosta
21.6.2018 | Vapaa-aika

Päivä Piritalla

Päivä Piritalla

Pitkä hiekkaranta, vinot rantamännyt, hyviä ravintoloita ja sopiva annos historiaa. Tallinnan Piritan kaupunginosa on kuin lomapäiväksi luotu. Paikasta toiseen pääsee muutaman minuutin kävelyllä.

 

1. Liikkeelle keskustasta

Tallinnan keskustasta Piritaan lähtevät esimerkiksi bussit 1A, 8 ja 34A. Kahden euron kertalipun voi ostaa kuljettajalta tai  kännykällä. Jää pois pysäkillä Pirita tai Supluse puiestee. Reippailija  vuokraa pyörän ja polkee hienon rantareitin perille.

 

2. Kulttuurikohde

Piritan luostarinrauniot

1400-luvulla rakennetun birgittalaisluostarin rauniot näkyvät kauas. Kahden euron lipulla pääsee luostarialueelle, jossa järjestetään myös paljon konsertteja.

 

3. Kahvitauko

Kahvi ja leivos rannalla

Piritalta löytyy kahvittelijalle kaikkea vegaanikahvilasta rannan simppeleihin konttikahviloihin. Testaa vaikkapa Kohvik Isu, Vigri Kohvik (kuva) tai Kalevi Jahtklubi Resto.

 

4. Tekemistä hurjapäille

Piritan seikkailupuisto

Aivan rannassa kiinni, männikön keskellä, on Piritan seikkailupuisto, jossa pienet ja isot pääsevät testaamaan rohkeuttaan puihin rakennetuilla seikkailuradoilla.

 

5. Rennosti rannalla

Piritan ranta

Kun urheilut on urheiltu, on hyvä heittäytyä rantahietikolle. Hyvin hoidettu ranta parantaa palveluitaan vuosi vuodelta. Myös pyörätuolilla liikkuvan lomailijan on hyvä tulla paikalle.

 

6. Illallinen

Ruokaa auringonlaskussa

Päivän päätteeksi voi nauttia laadukkaan illallisen esimerkiksi Sardiinid-ravintolassa (kuva), St. Patrick’sissa tai Piirita-keskuksen Buongiornossa. Kahdesta ensimmäisestä on upeat merimaisemat, viimeisellä on aurinkoinen terassi.

 

Lue lisää:

www.piritaklooster.ee

www.visittallinn.ee

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuvat Andrei Chertkov, Vigri kohvik

 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
buongiorno merimaisema männikkö pirita piritan seikkailupuisto päivämatka virossa päivä piritalla st. patrick's

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää