Tuoretta tietoa Virosta
2.3.2011 | Ravintolat

Olde Hansa yllättää mäti- ja riistaherkuillaan

Olde Hansa yllättää mäti- ja riistaherkuillaan

Keskiaikaravintolassa voi maistaa ”kultaa” ja merituulen makuista viinaa.

Keskiaikaravintolassa voi maistaa ”kultaa” ja merituulen makuista viinaa.

”Haluamme kutkutella asiakkaidemme makuhermoja kohtuuhintaisilla annoksilla, joiden raaka-aineet ja mausteet ovat olleet tunnettuja rikkaiden keskuudessa jo keski-ajalla”, kertoo Olde Hansan isäntä Auri Hakomaa. Ravintola onkin kuuluisa nykyään harvinaisista herkuista, kuten karhunliha-annoksista ja villisiasta.

Kala oli keskiajalla tärkeä ruoka. Paastoaikana sitä syötiin erityisen paljon. Olde Hansan kolmesta uudesta annoksesta kaksi perustuu kalaan ja mätiin.

Paksu ja maukas, tattari- ja spelttijauhoista valmistettu blini tarjotaan siian mädin ja kahden erilaisen lohen mädin kanssa. Hintaa annoksella on 32 euroa. Todellinen herkuttelija voi myös valita annoksen, jossa toinen lohen mäti on korvattu sammen mädillä eli aidolla kaviaarilla. Herkku maksaa kuitenkin peräti 112 euroa.

Molempiin mätiannoksiin kuluu kultapölyllä koristellusta keskiaikaisesta kiposta tarjottava merellinen viina, joka maistuu raikkaalta merituulelta. Sormiin tarttunut kultapöly pitää myös nuolla pois. Keskiajalla rikkaat kun söivät kultaa.

Toinen uutuus on suurirakeisella lohenmätivuorella kuorrutettu lohi, joka on suussa sulavan pehmeää. Kala paistetaan hellästi ja sen kuuluu olla sisältä punaisempi kuin päältä.

Kolmas uusi ruoka on kokonaisena paistettu hirven sisäfilee. Mieto yrtti-sieni-tryffelimarinadi korostaa sopivasti hirven hienoa makua. Tuhdin kokoinen annos sammuttaa suuremmankin nälän.

Ravintolan oma, kevyesti sahramilla höystetty, ”Kuninkaan viini” on keskiaikaisesti maustettu. Moni siirtyy kuitenkin pääruuan yhteydessä tutumpiin täyteläisiin viineihin, joita Olde Hansan valikoimissa on kiitettävä määrä.

”Olemme panostaneet entistä enemmän keittiöömme. Keittiömestarimme, belgialainen Emmanuel Ville, on toiminut Viron edustuskokkitiimin kapteenina ja valmentajana sekä työskennellyt Michelin-tähtiravintoloissa”, Hakomaa jatkaa ylpeänä.

Tallinnan ensimmäinen tori sijaitsi Olde Hansan edessä. Ravintolan tunnelma syntyy 1260-luvulla rakennetun talon ainutlaatuisesta hengestä, tarjoilijoiden vapautuneesta käytöksestä, kaskiaikaisista asuista sekä menneen ajan mukaisesta sisustuksesta. Ravintola valaistaan pelkästään kynttilöillä. Olde Hansa on tiettävästi ainoa ravintola, jossa on keskiaikaisten mallien mukaisesti puhalletut juomalasit. Kaikessa on pyritty niin suureen autenttisuuteen kuin se yleensä nykyään on mahdollista.

Ravintolan keskiaikaiset ryhmäsyömingit ovat suuressa suosiossa. Niissä ystäväporukat ja matkailijaryhmät voivat nauttia yhdessä hyvästä ruuasta ja juomasta koko illan.

Olde Hansa ei kuitenkaan ole vain keskiaikaravintola. Taso on kaikin puolin korkea. Annokset ovat kooltaan riittävän suuret ja tavallisten pääruokien hintataso, noin 13–20 euroa, on laatuun nähden varsin kohtuullinen.

TEKSTI TIMO HUTTUNEN, KUVAT OLDE HANSA

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää