Weberin grillejä saa myös Virosta.

Porsaankylki on kesän gourmet-ruokaa.

BBQ-kylki kypsyy hitaasti meheväksi.

Grillaamista virolaisittain.

Virolaiset ovat ottaneet aina grillauksen tosissaan. Kesäkuun puolessa välissä Türissä ollut Grillfest keräsi ruuan ystäviä ympäri maan.

Viron grillimestari -kilpailuun osallistui 40 joukkuetta eli yhteensä yli 500 grillaajaa. Kilpailemassa oli tunnettuja julkisuuden henkilöitäkin. Parhaaksi porsaankyljen grillaajaksi valittiin mausteistaan ja kahvistaan tunnetun Meiran joukkue. Parhaaksi fantasiaruoaksi valitun kokonaisuuden teki Türin kunnanhallituksen joukkue. Herkku koostui itsetehdystä ja kilohailivoilla täytetystä leivästä sekä hunajahilloyrttikastikkeella glasuurituista (eli mopatuista) päärynöistä.

Barbeque – uusi tapa

Muutama vuosi sitten Viroon tulivat barbequeeli Bar B Qtai BBQ-uunit. Barbeque ei ole oikeastaan grillaamista eikä savustamistakaan. Se on oma tapa valmistaa ruokaa.

Puolija täysammattilaiset valmistivat Grillfestillä barbequemenetelmällä lihoja. He eivät osallistuneet grillauskilpailuun.

Barbequejoukkueet kilpailevat vuoden parhaan titteleistä kuudessa osakilpailussa. Kilpailu päättyy syyskuun 22. päivänä Palamusella, jossa on kokonaisen porsaan kypsentämisen kilpailu Big Pig 2007. Muut tittelit jaetaan koko kilpailusarjan parhaalle sekä porsaankyljen (ribi), kanan-, porsaan- ja naudanlihan valmistajille. Lisäksi kilpaillaan jälkiruokasarjassa. Hauskin joukkuekin saa palkinnon. Voittajajoukkue lähtee Memphis in May -kilpailuun.

Kansainvälisiä kilpailuja on muitakin. Muun muassa Smoked Pioneers -joukkueen haaveena on osallistua lokakuussa USA:n Tennesseessä grillailtavaan 18th Annual Jack Daniel’s World Championship Invitational Barbecue -kilpailuun.

Hitaasti ja mehukkaaksi kypsentävä barbequeuuni poikkeaa tavallisesta grillistä siten, että tulipesä ei ole suoraan kypsytysritilän alla. Lisäksi uunissa on olemassa sekä rasvaettä vesiallas. Viimeksi mainittu huolehtii siitä, että liha ei kuivu kypsentämisen aikana. Puina käytetään vain leppää, jonka savu antaa samalla hyvän maun. Kypsentämistä valvotaan mittarin avulla. Lämpötila ei nouse yli 130 asteen ja aikaa kuluu tuotteesta riippuen jopa tunteja.

BBQ-menetelmässä marinoinnin lisäksi käytetään mopkastikkeita. Niiden avulla kostutetaan tuotteita kypsentämisen aikana. Mopkastikkeita voi käyttää tavallisessakin grillissä vaikka makkaran voiteluun.

Jos olet kiinnostunut barbeque- uunin hankkimisesta, kannattaa tutustua eri uunimalleihin. Viron kielellä niitä esittelee netissä Grillfestsivusto. Pienemmän uunin saa alle 3 000 kruunulla (alle 200 euroa). Oklahomamallissa puiden poltto tapahtuu uunin sivulla. Sarviktaatmallissa pesä on alla ja uunista lähtee kaksi savupiippua aivan kuin sarvina ylös. Se helpottaa lämmön säätöä. Molempia uuneja voi käyttää myös tavallisina grilleinä. Silloin hiilet laitetaan suoraan ritilöiden alle.

Omalla grillillä bbqmalliin

Jos kotona on tavallinen kannellinen grilli, voi silläkin valmistaa ruokaa samalla tavoin kuin barbeque- uunissa. Siihen tarvitaan pari lisäosaa eli hiilien ja grilliritilän väliin pitää laittaa pelti tai folio, joka kerää tippuvan rasvan ja estää samalla kovemman lämmönkin. Toinen lisäosa on ritilän päälle asetettava vesiastia, jonka voi täyttää vaikkapa oluella.

Kaasugrilleillä helposti

Amerikkalainen Weber on tullut myös Viroon. Kotikäyttöön tarkoitetut, mutta ammattilaistasoa olevista materiaaleista valmistetut kaasuja hiiligrillit ovat toki hintansa puolesta omaa luokkaansa, mutta ne eivät myöskään ruostu parissa kesässä puhki.

Lisäksi niihin on saatavana erilaisia lisätarvikkeita. Esimerkiksi Weberin 47 cm halkaisijaltaan oleva Bar-B-Kettle -grilli maksaa K-Rautakeskossa 1 499 kruunua eli noin 96 euroa.

Teksti: Mikko Savikko
Kuvat: Jaak Kadarik

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »