Kimmo Pohjonen ja Sami Kuoppamäki keikalla Lontoossa 2005.

Ei ihan tavallinen pelimanni

Kimmo Pohjonen on kehittänyt haitarimusiikkia elektroniseen suuntaan ja tullut samalla kaataneeksi musiikillisia rajaaitoja kaikilla mantereilla.

Tapasin Kimmo Pohjosen syyskuun lopulla hänen Kampissa sijaitsevalla työhuoneella. Pohjonen oli juuri saapunut Helsinkiin Tallinnasta. "Virossa on ollut aina mukava esiintyä, hyvä yleisö ja myös vapaaajalla hauskaa. Esimerkiksi tällä kertaa keikkapaikka oli aivan upea vanha elokuvateatteri, jossa soitimme parin kollegan kanssa improvisoiden musiikkia elokuviin. Illalla baarissa törmäsimme puheliaaseen herraan, joka tarjosi meille intialaista safkaa keskellä yötä Elevantravintolassa. Hän oli kai paikan omistaja tai keittiömestari, sillä menimme sisään sulkemisajan jälkeen ja kaveri kokkaili ruuat itse. Hyvää oli."

Haitari isän peruja

Pohjonen on kehitellyt haitarinsoittoa uusille urille ja tunnetaan myös monista erikoisistakin projekteistaan. Hän kertoo tarttuneensa haitariin ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana. Soittoharrastus lähti kotoa, sillä Kimmon isä soitteli haitaria harrastelijabändissä sekä perinteiseen pelimannihenkeen. Säkkijärven polkka on Pohjosellekin tuttu, mutta "aika kauaksi siitä ja kansanmusiikista yleensäkin tekemiseni on tullut."

Omalla tyylillä

Oma harrastus muuttui opintojen myötä ammatiksi, vaikka välillä mies jo ehti kyllästyäkin haitariin.

Pohjonen muutti lukioaikaan Helsinkiin, jossa jatkoi haitarimusiikin opintoja konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa. Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osasto saa Pohjoselta kiitosta, "Siellä kannustettiin tekemään asioita omalla tyylillä. Niihin aikoihin soitin kuitenkin klassista haitarimusiikkia ja tunsin, että olin lopen uupunut soittimeen. Lähdinkin opiskelemaan toisenlaista musiikkia ja uusia soittimia Tansaniaan ja Argentiinaan", kertoo Pohjonen uransa murrosvaiheesta. "Päätin kuitenkin, että haitari on minun soittimeni, sitä osaan parhaiten käsitellä. Palattuani Suomeen aloin kehittelemään haitariani elektronisempaan suuntaan ja etsimään uusia soundeja."

Uusi tyyli sai lupaavan vastaanoton. "Ensimmäisen soolokonserttini jälkeen (1996) olen tehnyt kymmeniä erityyppisiä projekteja sekä yksin että monien muusikoiden ja muiden taiteilijoiden kanssa. Olen pyrkinyt luomaan uutta elektronista äänimaailmaa perinteisen haitarisoinnin rinnalle. Työ on ollut motivoivaa ja mahdollisuudet ovat jatkoakin ajatellen käytännössä rajattomat."

Pohjonen on säveltänyt myös elokuvamusiikkia Jadesoturiin yhdessä Samuli Kosmisen kanssa ja joihinkin dokumentteihin. "Sitä teen kun aikaa ja sopiva tilaisuus sattuu kohdalle. Silloin kuitenkin tehdään musiikkia jonkun toisen visioon, mieluummin toteutan ihan omia visioitani."

Vientiä riittänyt

Pohjosella on kysyntää riittänyt. Keikkamatkoja on tehty kaikille mantereille ja kymmeniin maihin. "Paljon enemmän esiintymisiä minulla on ollut ulkomailla kuin Suomessa."

Pohjonen on vieraillut folk-, jazz-, rock-, maailmanmusiikki-, nykymusiikinja klassisen musiikin festareilla. Miten sama mies voi sopia joka paikkaan? "Kun ei edusta oikein mitään genreä, kelpaa kaikille. Haitari on myös useissa musiikin lajeissa lähes neitseellinen soitin, joten se menee mielenkiintoisena uutuutena monessa yhteydessä."

Pohjonen tekee sekä soolokonsertteja ja bändikeikkoja että projekteja, jotka ovat lähempänä performancea ja musiikkiteatteria kuin perinteisiä muusikon töitä. Haitaripainissa Pohjonen nousee lavalle painijoiden kanssa ja hän on myös musisoinut koneiden säestyksellä. Konserteissa on myös nähty näyttäviä valoja ääniefektejä. Viron 90-vuotisjuhlakonsertissa Pohjosen kanssa Estonian lavalla oli virolainen filharmoninen orkesteri. "Oli suuri kunnia saada esiintyä siinä tilaisuudessa", Pohjonen toteaa parin vuoden takaisesta tapahtumasta.

Uusia soundeja

Pohjonen säveltää käytännössä kaiken esittämänsä itse, joten joskus tahti on tiukkaa. "Viimeiset 10 vuotta ovat olleet kiireisiä ja keikkoja kalenterissa on vuodeksi- pariksi eteenpäin. Välillä homma on raastavaa, kun ei jää edes välipäiviä hypätessä projektista toiseen. Nytkin olin juuri Lontoossa, jossa oli pari erilaista konserttia muun muassa Pekka Kuusiston kanssa ja heti perään Tallinnassa tuolla leffateatterikeikalla. Jos en ole keikkamatkalla, niin tulen joka aamu tänne (työhuoneelleni), yleensä säveltämään uutta musiikkia. Usein uusi teos lähtee uusien soundien hakemisesta ja soittamalla sekä kokeilemalla. Vakavasti olen ajatellut vähän vähentää keikkailua sekä tehdä isoja projekteja harvemmin, jotta voisin keskittyä paremmin musiikin tekemiseen."

Musiikillisia esikuvia ei Pohjosella ole, paitsi aina ne muusikot, joiden kanssa hän kulloinkin työskentelee. "Musiikkia yhdessä tehdessä tulee aina saatua vaikutteita ja vaihdettua ajatuksia kollegojen kanssa. Ja se hyvä puoli tässä ammatissa on, että saa itse pitkälti valita työkaverinsa. Esimerkiksi King Crimson -bändin Pat Mastelotton ja Trey Gunnin kanssa yhteistyö on ollut aivan mahtavaa."

Rajojen kaataminen kuuluu taiteilijaprofiiliin. "Jos jostakin tulee mieleen ajatus tai sanotaan, että sitä ei voi haitarilla tehdä, niin juuri se pitää tehdä." Ihan perinteisellä 5-rivisellä ei Pohjonen pysty visioitaan toteuttamaan. "Soittimeni on itse kehitelty samplerin, haitarin ja efektilaitteiden summa, jos se häviäisi keikkamatkalla olisin todella pulassa. Kaupasta ei vastaavaa löytyisi."

Tulevaa ohjelmistoa

Lokakuussa Pohjosella on kalenterissa kiertue K Cube -bändin kanssa. Kokoonpanoon kuuluu Pohjosen lisäksi rumpali Sami Kuoppamäki ja kitaristi Timo Kämäräinen. Pohjonen odottaa innolla tulevaa. "Soitamme jokainen itse säveltämiämme sooloja ja luvassa on myös paljon improvisointia sekä yhdessä tehtyä musiikkia." Pohjonen lupaa ainutlaatuisia konsertteja, sillä "käytännössä osa ohjelmistosta sävelletään soittaessa."

Puitteet, fiilis, paikka ja aika vaihtelevat, joten kahta samanlaista esitystä ei Pohjoselta ole muutenkaan odotettavissa. "Mainstreamissa pyritään miellyttämään ensisijaisesti yleisöä ja soitetaan kappaleet aina samalla tavalla. Mun ajatus taas on, että soitan niin kuin itseä miellyttää ja livetilanteessa myös kommunikaatio yleisön kanssa vaikuttaa. Uskon, että paras elämys syntyy juuri siitä, kun yleisö aistii artistin nauttivan ja tunne välittyy lavalta katsomon puolelle."

Tulevan vuoden suurimpia hankkeita on Turku 2011 pääprojekteihin kuuluva Taistelu. Siinä on mukana muun muassa ohjaaja Kari Heiskanen, jousikvartetti, bändi, näyttelijöitä ja tanssijoita, joten luvassa on melkoinen spektaakkeli. Esityksiä on näillä näkymin kolme elosyyskuun vaihteessa 5 000 henkeä vetävällä Paavo Nurmi -stadionilla.

"Toivottavasti mahdollisimman pian järjestyy myös esiintyminen Virossa. Todella mielellään veisin Haitaripainin myös sinne. Jos suomalaiseen vertaa, niin virolainen keikkayleisö on vastaanottavaisempaa ja lähtee ehkä helpommin mukaan uusiin kuvioihin."

Teksti: Jukka Arponen

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »