Andrus Ansip: Viron euro hyödyksi koko Baltialle

Pääministeri Andrus Ansip arvioi, että taloudellinen yhteistyö Suomen kanssa syventyy ja myös muut Baltian maat hyötyvät Viron liittymisestä euroalueeseen.

Lomalta palannut pääministeri vastasi The Baltic Guiden kysymyksiin euron vaikutuksista lähialueiden suhteisiin. Andrus Ansip tulee jäämään historiaan henkilönä, jonka johdolla Viro luopui kruunusta ja siirtyi euron käyttöön. Oppositio on arvostellut tulisesti hallituksen toimenpiteitä. Prosessin loppusuoralle saakka riitti puheita uhkaavasta devalvaatiosta. Kaikki meni kuitenkin suunnitelmien mukaan.

Suomi saa ensi vuoden alusta ensimmäisen euronaapurin. Sulautuvatko Viron ja Suomen taloudet vieläkin enemmän euron myötä? "Viro ja Suomi ovat taloussuhteiltaan jo nyt hyvin läheisiä. Suomi on Viron kaikkein tärkein kauppakumppani ja Ruotsin jälkeen suurin investoija. Matkailijoista puolet tulee Suomesta. Euron tulo vain syventää yhteistyötä. Euro muuttaa Viron vieläkin houkuttelevammaksi investoinneille ja kaupankäynti kasvaa. Tällä hetkellä jo 70 prosenttia Viron kaupasta tapahtuu EU-maiden kanssa. Kaikki muukin ulkomaankauppa on europohjaista.

Viron kansalaisten matkailu muualle helpottuu. Enää ei tarvitse vaihtaa valuuttaa toisiin euromaihin matkustettaessa. Kaikille yrityksille, myös suomalaisille, se merkitsee vakautta, kun ei tarvitse varautua valuuttariskiin."

Liittyykö euron tuloon ongelmia? "Eurosta ei seuraa ongelmia. Suomessakin on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että euron tulo nosti hintoja. Tilastot eivät kuitenkaan tue sitä väitettä. Kaikissa maissa on ollut tunteenomainen suhtautuminen hintojen nousuun. Slovakiassa oli ennen euroa sen tukijoita 60 prosenttia ja tulon jälkeen 80 prosenttia, koska hinnat laskivat. Meilläkin laskivat hinnat viime vuonna, emme kuitenkaan olleet vielä silloin euromaa. Hintojen nousut tai laskut eivät ole kiinni rahareformeista tai toisen valuutan käyttöönotosta vaan talouden sykleistä."

Viro ottaa nyt etumatkaa muihin Baltian maihin. Jäävätkö ne Virosta jälkeen? "Latvia ja Liettua liittyvät suunnitelmien mukaan euroalueeseen 2014. Me olimme paremmin valmistautuneita. Maksoimme hyvinä vuosina velkamme pois. Taloutemme on vakaa. Nyt meillä on reservissä 11,7 prosenttia BKT:sta ja velkaa on ainoastaan 7,2 prosenttia. Pystyimme jopa saamaan tuloa 1,1 miljardia kruunua oman rahan sijoituksista. Muut ovat maksaneet lainarahasta kovaa hintaa.

Viron liittyminen euroalueeseen on hyödyksi Latvian ja Liettuan taloudelle. Sitä mieltä ovat myös kollegani näissä valtioissa.

Talousasiantuntijat ovat usein hyvin tunteenomaisia. Vuosi sitten arvioitiin Viron mahdollisuutta lunastaa valtion velkakirjoja. Arvio oli Viron suhteen negatiivinen. Siinä on ironista se, että Virolla ei ole velkakirjoja, joita pitäisi lunastaa! Analysoijat tekivät vääriä johtopäätöksiä ja arvio jatkoi omaa elämäänsä.

Euron tulo Viroon antaa positiivisen signaalin myös Latvian ja Liettua talouksiin. Se lisää luottamusta. Kyse ei ole kilpailusta Baltian maiden kesken."

Teksti: Mikko Savikko
Kuvat: Stina Kase

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »