Terassit avoinna

Päättyneenä talvena eivät joidenkin ravintoloitsijoiden terassipöydät tainneet siirtyä kertaakaan varastoon.

Suurimmaksi osaksi esimerkiksi Tallinnan raatihuoneentorin terassirakennelmia alettiin rakennella huhtikuun viimeisinä viikkoina. Viluisimmille asiakkaille on tarjolla kaasulämmittimiä ja huopia, joten ulkonakaan ei tarvitse palella. Terassit ovat käytännössä myös ravintoloiden laajennuksia, sillä ruokatarjoilu niille toimii tavalliseen tapaan.

Viron suurimman ulkoilmaravintola- alueen eli Raatihuoneentorin monta sataa asiakaspaikkaa houkuttavat siksi, että alue on hyvin suojassa tuulilta. Ja aina, kun vain aurinko paistaa, osuu se torin terasseille. Päivän aikana voi kyllä joutua vaihtamaan paikkaa, jos haluaa pysyä koko ajan auringossa. Kevään uutuus Raatihuoneen torilla on uusiutunut Tristan ja Isolde, jossa on tarjolla edullista keittoa ja olutta.

Raatihuoneentori ei suinkaan ole kaupungin ainoa terassipaikka. Tallinnan keskustan alueella on monia muitakin kohteita, joihin kannattaa tutustua. Niistä löytyy usein myös edullisempi hintataso. Kalleimmissa paikoissa tuopillisesta olutta voi joutua maksamaan jopa 5 euroa, vaikka muutaman kymmenen metrin päässä sama juoma maksaa vain puolet siitä.

Teksti: Mikko Savikko
Kuvat: Stina Kase

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »