Kesällä vieraat istuvat krouvin terassilla.

Sienipelmenejä ja smetanaa.

Harmaantunut Altja Kõrts sisältä.

Perinneruokaa luonnonpuistossa

Altja Kõrts eli Altjan krouvi sijaitsee Länsi-Virumaalla, Lahemaan kansallispuistossa, Altjan kylässä. Krouvi tarjoaa vierailleen virolaisia perinneruokia idyllisessä ympäristössä.

Tallinnasta on Altjan kylään matkaa noin 90 kilometriä. Autolla liikkuvien matkustajien kannattaa kääntyä Narvaan menevältä E20-tieltä jo Loksan liittymän kohdalta ja suunnistaa meren rantaa pitkin menevälle pienelle tielle.

Tämän historiallisen reitin varrella on muun muassa Viinistun kylä, joka tuli Suomen kieltolain aikana kuuluisaksi pirtun salakuljetuskeskuksena, idyllinen kapteenien kylä Käsmu, Võsun hienot hiekkarannat sekä Vergin satama.

Matkan varrella voi ihailla merta ja virolaista maaseutua sekä vierailla alueen kartanoissa ja museoissa. Lahemaan kansallispuistossa on myös monta opastettua patikkareittiä, joita pitkin kävelemällä tutustuu Pohjois- Viron vehmaaseen luontoon.

Meren tuntumassa sijaitseva Altja on muutaman kilometrin päässä Vergin satamasta. Kylä on kuin postikortista. Talot ovat perinteisiä virolaisia rannan puisia maalaistaloja. Osassa on olkikatto, kuten myös Atjan Kõrtsin talossa.

Krouvin vanha hirsirakennus on harmaantunut tyylikkäästi niin ulkoa kuin sisältä. Sisäseinille on pantu vanhoja kalaverkkoja ja muita maaseudun käyttöesineitä. Kesäaikaan vieraat istuvat kuitenkin talon terassilla, puupöytien ääressä pitkillä pirtin penkeillä. Palvelu on ystävällistä ja osaavaa. Tarjoilijat ovat pukeutuneet kansallisja perinneasuihin.

Altja Kõrtsin suosituin annos on virolainen kansallisruoka "mulgipuder" eli puuro, joka on valmistettu perunasta, ohrasta sekä paistetusta sianlihasta ja sipulista. Tarjolla on myös rapeaksi paistettuja siankorvia ja kuivatettua veripalttua.

Suositeltavia annoksia ovat myös maukkaat metsäsienipelmenit ja rapeaksi paistetut silakkafileet. Jälkiruuaksi kannattaa maistaa mustikkapiirakkaa tai lettuja hunajan kera.

Kaiken lisäksi krouvi on hintatasoltaan edullinen. Alkuruokien hinnat ovat noin pari euroa, keitot maksavat alle neljä euroa ja pääruuan saa alle kuuden euron.

teksti ja kuvat: Timo Huttunen

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »