Vauhdin hurmaa - karting-autojen huippunopeus on jopa 70 km/h

Rocca al Mare – Tallinnan kesäkeidas

Eläintarha, kauppakeskus ja ulkoilmamuseo ovat Rocca al Maren alueen vetonauloja. Saku Suurhallissa järjestetään huipputapahtumia ja merellinen kaupunginosa tarjoaa myös ulkoiluun hienot puitteet.

Rocca al Mare sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Tallinnan keskustasta länteen. Alueen erikoinen nimi on perua 1860-luvulla sinne rakennetulta kesäkartanolta. Koplin lahden rantamaisemissa aatelisten onkin ollut arvonsa mukaista viettää joutilaita kesäpäiviä.

Ulkomuseossa kylätunnelmia

Tänä päivänä rantamaastosta suuri osa kuuluu Viron ulkomuseolle eli Vabaõhumuuseumille. Museoalueen pintaala on 84 hehtaaria ja siellä on noin 80 rakennusta. Ne esittelevät Viron eri alueiden asuintalojen rakennusperinnettä ja kyläyhteisöjen keskeisiä rakennuksia. Museo on huolella suunniteltu, muun muassa pihapiirien kasvit on valikoitu aikakauteen ja paikkaan sopiviksi.

Isoon alueeseen tutustumiseen menee aikaa helposti useampi tunti. Kiireisemmät museovieraat voivat vuokrata polkupyörän ja halutessaan alueen voi kiertää hevoskärryilläkin. Museolla on paljon erilaisia tapahtumia, joista juhannusjuhlat ovat kesän kohokohta.

Museolle kannattaa ottaa eväät mukaan, sillä parempaa piknikpaikkaa saa hakea.

Yli 5 000 eläintä

Tallinnan eläintarha on ollut Rocca al Maressa vuodesta 1983 lähtien. Sillon tarhalle saatiin tilaa peräti yli 80 hehtaaria, mutta rakentaminen jäi suunnitteluasteelle. Yleisneuvostoliittolainen Moskovan olympialaisten jälkeinen kymmenen vuoden kulttuuri- ja urheilurakennusten rakennuskielto koski myös eläintarhaa, joten eläimet täytyi majoittaa väliaikaisiin varastorakennuksiin. Uudistustöihin päästiin Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen ja niitä tehdään edelleen tiukan budjetin puitteissa.

Eläintarhassa asustaa nykyään lähes 5 500 eläintä. Lajeja on kaikkiaan noin 350, joista suomalaisittain kiinnostavimpia lienevät suuret nisäkkäät, kuten norsut, sarvikuonot, jääkarhut ja simpanssit, joita ei Korkeasaaressa näe.

Uimarannat merellä ja järvellä

Rocca al Maren lähellä on kaksi uimarantaa, Kakumäen merenranta ja Harkujärven ranta. Harku on rannoista lähempänä keskustaa ja se on myös suositumpi. Uimaalueen vieressä toimii soutukeskus, joka vuokraa erilaisia veneitä, kanootteja ja muita vesipelejä sekä hoitaa minigolfrataa.

Harkujärvi jää Paldiski maanteen oikealle puolelle keskustasta tultaessa ja moni on erehtynyt luulemaan sitä meren lahdeksi. Muutaman sadan metrin päähän uimarannasta pääsee johdinautolla numero 6 tai busseilla 22, 36, 46.

Kakumäen ranta on rauhallinen. Siellä on pallokenttä ja lapsille kiipeilytelineitä ja keinuja. Elintarvikekioskilta saa pientä välipalaa ja juomia. Kakumäelle pääsee busseilla nro 21 ja 21B, jotka lähtevät rautatieasemalta.

Tapahtumakeskus

Rocca al Mare on myös tapahtumakeskus. Monet suurtapahtumat Euroviisuista alkaen on järjestetty siellä Saku Suurhallissa, joka on Viron suurin monitoimihalli. Istumapaikkoja hallissa on 7 200 ja konsertteihin yleisöä mahtuu jopa 10 000 henkeä. Hallissa järjestetään vuosittain noin 300 tapahtumaa.

Kartingia ulkoradalla

Maailman nopeimmille kuskeille haastetta löytyy FK Keskuksen yli 700 metriä pitkältä kartingradalta. Moderni kalusto ja ajanottojärjestelmä takaavat kunnon kisafiiliksen. Ajohaalari päällä ja kypärä päässä arki unohtuu, kun mutkiin tullaan 60–70 kilometrin tuntivauhdilla. Myös perheen pienimille löytyy FK Keskuksesta sopivia menopelejä. Paikka sijaitsee kauppakeskukselta vähän matkaa Keilan suuntaan läheltä Harkujärveä. Ajokerta maksaa vajaat 10 euroa ja koko rata tunniksi esimerkiksi omaa kisaa varten noin 270 euroa.

Teksti: Jukka Arponen

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »