Pääkirjoitus: Viro vetää

Tilastokeskus tutkii kuukausittain suomalaisten vapaaajan matkailua. Marraskuun luvut yllättivät. Kuka olisi uskonut, että suomalaisten matkailu Viroon kasvaa niin rajusti. Maissa yöpymiset lisääntyivät 85 prosenttia! Olemme koko ajan uskoneet ja kirjoittaneetkin, etteivät suomalaiset mihinkään katoa. Perusteluja lienee turha kerrata. Koko vuoden tilasto on plussalla niin laivoilla kuin maissa vietettyjen öiden suhteen.

Olisikin suotavaa, että Viron päättäjät vihdoinkin näkisivät matkailun merkityksen kansantaloudelle. Ulkomainen valuutta, alan työllistävä vaikutus ja monipuoliset välilliset vaikutukset rakentamisesta liikenteeseen ovat osa siitä potista, jonka matkailija tuo maahan. Tähän saakka on huomio kiinnitetty vain majoituksen verojen nostoon.

Taloudellisen taantuman aikana katseet pitää suunnata lähelle ja samalla vahvistaa vahvaa. Sen olemme markkinataloudessa oppineet. Panostaminen kannattaa suunnata Suomen markkinoille. Palkansaajien ansiot nousevat alkaneen vuoden aikana, vaikka ostovoima vähenee irtisanomisten johdosta. Keskimääräinen työssä oleva suomalainen voisi lisärahalla matkustaa vaikka joka kuukausi Viroon viikonloppua viettämään.

Viime keväänä olleen Viro tulee kylään -tapahtuman yhteydessä talousministeri Juhan Parts ilmoitti, että tapahtuma saa jatkoa. Toukokuinen markkinointitapahtuma lisää varmasti vieläkin suomalaisten matkailua. Kapasiteettiahan Virossa on. Uudet hotellit ja parantuneet laivayhteydet ovat valmiita isoonkin kasvuun.

Mikko Savikko, päätoimittaja

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »