Yölaulajaristeily Emajoella lumoaa kuulijan.

Kesäisellä linturetkellä Tarton lähellä.

Aikainen lintu madon nappaa eli aamuviideltä retkelle.

Linnut tuovat turisteja Viroon

Lintuharrastajien keskuudessa Viro on luvattu maa, jossa pääsee näkemään kiinnostavia siivekkäitä. Valkoselkätikkakin viihtyy Viron metsissä.

Syy siihen, miksi suomalaiset lintuharrastajat suuntaavat yhä useammin retkensä juuri kohti Viroa, on maan monipuolinen linnusto. Virosta löytää paljon lajeja, jotka eivät pesi Suomessa ollenkaan tai vain hyvin harvoin. Kattoja mustahaikara, avosetti, riuttatiira, tammitikka, pähkinänakkeli ja viitatiainen ovat lajeja, jotka eivät Suomeen pesää tee. Lisäksi on lajeja, joiden kanta on Suomessa vähentynyt, mutta joita Virossa vielä löytyy runsaasti. Hyväksi esimerkiksi sopii valkoselkätikka, jolla on Virossa vahva kanta. Suurin syy tähän on Viron metsät, joissa tikalle löytyy vielä runsaasti pesimäympäristöjä.

Suosituimmat kohteet löytyvät Länsi-Virosta Matsalusta ja Haapsalun seudulta sekä Saarenmaalta. Etenkin keväisin ovat suosittuja myös Pärnumaalla Luitemaan rannikko ja Tarton seudun lintukosteikot. Lintuharrastajia on huomioitu suojelualueilla Virossa jo melko hyvin. Lintutorneja ja luontopolkuja on rakennettu urakalla.

Linturetken suunnittelua varten saa mukavasti tietoa internetistä, josta löytyy myös majapaikkojen yhteystiedot. Virossa toimii myös muutamia luontomatkailuun erikoistuneita matkanjärjestäjiä. Halutessaan saa siis asiantuntevan oppaan retkelle mukaan. Karttoja ja esitteitä saa esimerkiksi Lihulan, Pärnun ja Haapsalun matkailuinfoista. Viron suojelualueista on valmistumassa uudet esitteet karttoineen.

Kultaaika on keväällä

Huhtija toukokuussa voi Matsalun torneissa olla ruuhkaa, kun kaukoputkiinsa tapittavat lintumiehet yrittävät etsiä lintumassasta jotain eksoottista. Suurin osa harrastajista tulee Suomesta, mutta on joukossa muutamia porukoita myös Ruotsista ja muualta Euroopasta. Keväisin suomalaisia vetää Viroon erityisesti suomalaisittain eksoottiset ja harvinaiset lajit, kuten heinäkurppa, punakaulahanhi ja valkosiipitiira.

Viro on muuttumassa suosituksi kohteeksi myös Keski-Euroopasta tulevien lintuharrastajien keskuudessa. Joka kevät vierailee maassa useita englantilaisia, saksalaisia ja hollantilaisia lintuharrastajaryhmiä. Heitä kiinnostaa Virossa hyvin säilyneen luonnon lisäksi erityisesti metsäja suolinnut, kuten tikat, kanalinnut ja pöllöt.

Englantilaiset jaksavat ihastella Viron metsiä ja hyvin säilynyttä luontoa. Eräskin vanha herrasmies vannotti, että virolaiset eivät antaisi EU:n pilata Viron luontoa. Syyn ymmärtää, kun näkee Englannin pikkuruiset metsiköt ja valtavat peltoaukeat. Saksalainen luontoharrastaja taas mykistyy Viron suomassiivien edessä.

Tulevaisuudessa Virosta voi tulla yhä suositumpi luontomatkailumaa. Suuremmat matkailijamäärät tuovat myös enemmän painetta herkille alueille, minkä takia tarvitaan laajaa yhteistyötä luontomatkailun kehittämiseksi.

teksti ja kuvat: Mikko Virta

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »