Jännittävä merirosvoluola.

Kidszonessa kaikki toimii lihasvoimalla.

Vauhtia ja taitoa vaativia tilanteita.

Kidszonessa ei pelata videopelejä

Kidszone on Baltian maiden suurin ympäri vuoden toimiva lasten leikkimaa.

Paikan päälle pääsee helpoiten autolla, sillä Kidszone sijaitsee Mustamäen kaupunginosassa Järvevanatien varressa.

Kidszonen kerrotaan sopivan kaikenikäisille, mutta testiryhmämme mukaan sopivin ikähaarukka voisi olla 5–12vuotiaat. "Myös pienemmät löytävät hauskaa tekemistä, mutta isompien lasten vauhdissa voi nuoremmilla olla vaikeuksia pysyä mukana", kertoo Andres Sillaots, kolme ja puoli vuotiaan Sandran isä. "Ostimme koko perheen päivälipun, mutta vietimme Kidszonessa yhteensä 4 tuntia, joka oli meille juuri sopiva aika. Nuorimmainen olisi viihtynyt tietenkin koko päivän", Andres jatkaa.

Laitteita moneen makuun

Kidszonessa tarkoituksena on leikkiä ja liikkua. Videopelejä paikasta ei löydy. Suosituimpia laitteita ovat esimerkiksi kiipeilyverkko, erilaiset pomppulinnat, polkupyörä- autorata , kummituslabyrintti, kiipeilyseinä ja sumopainikehä. Lisäksi voi harrastaa pöytälätkää (airhockey) sekä pelata golfia.

Vanhempien ei tarvitse tyytyä seuraamaan toimintaa sivusta, vaan suurimmassa osassa laitteista ei ole ikäeikä painorajoituksia. Jos kolmipyöräisellä ajaminen tai liukumäestä laskeminen alkaa maistua puulta, tarjoaa leikkimaan yhteydessä oleva kahvila purtavaa niin pieneen kuin isompaankin nälkään. Hintaesimerkkeinä neljä pitsapalaa saa 18 kruunun hintaan (noin 1,1 euroa) ja puolen litran virvoitusjuoma 15 kruunulla (noin 1 euro).

Perhe Sillaots antaa kiitosta erityisen hyvästä palvelusta ja henkilökunnan runsaudesta. "Isommat lapset voi hyvillä mielin jättää toviksi leikkimään, jos vanhemmilla on esimerkiksi asioita kaupungilla hoidettavana". "Oikeastaan ainoa miinus paikassa olikin perhelipun hieman kalliilta tuntuva hinta 380 kruunua (noin 24 euroa)", Andres päättää.

Teksti: Mikko Kauppi
Kuvat: Jaak Kadarik

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »