Kankaiden leikkausta ohjaa tietokone.

Bellus Furnituren omistajat Rolf ja Rikard Relander.

Sohvatehdas nousukiidossa

Bellus Furniture valmistaa Pohjoismaiden markkinoille pehmeitä huonekaluja. Äripäevlehden listoilla yritys on huonekalutehtaiden ja samalla Länsi-Vironmaan yritysten ykkönen.

Suomalaisveljesten Rolf ja Rikard Relanderin yhtiö on kasvanut kymmenessä vuodessa viiden työntekijän suomalaisyrityksestä kansainväliseksi, kolmelle sadalle henkilölle työtä tarjoavaksi huonekaluvalmistajaksi.

Suurin tuotantolaitos on noin 90 kilometrin päässä Tallinnasta, Haljalan kunnassa, Rakveren naapurissa. Rolf Relander on mukana tuotannon johtamisessa ja hän vastaa myös Suomen myynnistä. "Päivittäin meiltä lähtee noin 300 sohvaa maailmalle", kertoo Relander.

Haljalan tehdas toimii kahdessa vuorossa ja työntekijät saavat sekä tulokseen että laatuun sidottua palkkaa. "Palkkaerot saattavat olla huomattavat eri työntekijöiden välillä. Kaikki näkevät toistensa työtulokset raporteista ja tehokkaimmat saavat hyvää palkkaa. Kaikki verhoilijat olemme kouluttaneet itse", mainitsee Rolf Relander. Kouluttaja on Suomesta. Alan koulutusta ei Virossa ole.

Oleellista työn tekemisessä on, että jokainen työntekijä vastaa kokonaisuudesta. Esimerkiksi yksi työntekijä ompelee tai verhoilee yhden tuotteen alusta loppuun asti. Näin pystytään seuraamaan työn laatua.

Asiakas tiedossa alusta lähtien

Jokainen sohva tai nojatuoli on tilattu. Komponentteja seuraa alusta saakka viivakoodi ja samat tiedot ovat myös lähtevässä tuotteessa. Huonekalun haluavan pitää nykyään Relanderin mukaan odottaa jopa kuusi viikkoa, kun optimi olisi puolet siitä. Teoriassa huonekalu valmistuu kankaan leikkauksesta pakkaukseen parissa päivässä.

Kankaita leikkaavat tietokoneohjelmoidut ranskalaisja sveitsiläiskoneet. Sohvien ja tuolien rungot sekä jalat tulevat alihankintana paikallisilta yrityksiltä. "Yksi alihankkijamme on ollut maan nopeammin kehittyviä yrityksiä", kehaisee Relander. Bellus Furnituren positiivinen kehitys on siis vetänyt muitakin ylöspäin.

"Olemme luoneet oman mallistomme. Meillä on omat suunnittelijamme, jotka kehittävät jatkuvasti uusia tuotteita. Niitä on myynnissä 180:ssa liikkeessä Ruotsissa ja 52:ssa Suomessa", luettelee Relander.

Kasvu jatkuu

Virossa on vaikea enää kasvaa samaa vauhtia. "Emme todennäköisesti löytäisi uusia työntekijöitä niin paljon kuin tarvitsemme. Olemme aloittaneet vasta nyt markkinoinnin esimerkiksi Tanskaan ja tutkimme mahdollisuuksia laajentaa tuotantoa muualle." Tavoitteena Bellusen tuotannossa on laadun ja oman merkin kehittäminen. "Kiinan halpatuontia me emme pysty vastustamaan!"

Sohvien kysyntä tullee tulevaisuudessa vain kasvamaan. "Ruotsissa on jo ollut useita vuosia trendinä, että sohva on enemmän sisustuksen osa, joka vaihdetaan tiheään tahtiin. Sohvien kokokin on kasvanut", analysoi Relander tulevaisuuden näkymiä.

Bellus Furniture on investoinut tekniikkaan. Leikkausmenetelmät säästävät kangasta ja uusi kone on myös tyynyjen täyttöön vanulla. Tehtaassa liikkuessa huomio kiinnittyy siihen, että jokainen tekee erilaisia tuotteita. Kyse on siis teollisesta tuoteräätälöinnistä, asiakkaan tilauksen mukaan tehtävästä nykyaikaisesta prosessityöstä.

Teksti: Mikko Savikko

pdf
Lataa näköislehti PDF-versiona


  Hotellivaraukset »