Tuoretta tietoa Virosta
19.12.2019 | Henkilö

Oikeana aikana oikeita ratkaisuja – Marjaliisa Huusko viettää eläkepäiviä Virossa

Oikeana aikana oikeita ratkaisuja – Marjaliisa Huusko viettää eläkepäiviä VirossaMarjaliisa Huusko sanoo jättäneensä leipomisen vähiin, sillä Tallinnan kahviloista saa kyllä tarvittaessa herkkuja.

2000-luvun alkuvuosina jyväskyläläislähtöinen Marjaliisa Huusko päätti, että elämässä pitää jonkin muuttua. Nainen oli kasvattanut yksinhuoltajana kolme lasta aikuisiksi, saanut viimeisen lapsen pois kotipesästä ja päätti, että työura voisi vähitellen jäädä. Entä jos muuttaisi Viroon?

Vuonna 2003 oli tiedossa, että Viro liittyy seuraavana vuonna Euroopan unioniin. Huusko arveli, että koti Virosta kannattaisi hankkia ennen sitä. Nainen alkoi etsiä sopivaa asuntoa, ja sellainen löytyi kolmannella näytöllä.

 

Ja mikä eläkepäivien koti Huuskolla onkaan! Asunto on aivan Tallinnan Raatihuoneentorin laidalla. Korkealla sijaitseva asunto ja vanhan talon kiviseinät pitävät huolen siitä, että mikään kaupungin melu ei kuulu asuntoon.

“Jos torilla on jokin konsertti, mitään ei kuulu, mutta jos haluan sitä kuunnella, avaan vain ikkunan”, Huusko sanoo.

Ystäviä Suomestakin näkee nykyisin enemmän Tallinnassa kuin Suomessa, sillä kun tutut käväisevät Viron-matkalla, Huuskon puhelin soi usein ja hänen on helppo hurauttaa hissillä alas torille ystäviä tapaamaan.

Huusko nauttii elämästä kaupungin sykkeessä. Aktiivinen eläkeläinen täyttää päivänsä muun muassa kuntoilulla ja golfilla. Hän on myös tehnyt paljon vapaaehtoistyötä Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa.

Virossa Huusko sanoo oppineensa kansainvälisyyttä.

“Täällä on jotain kansainvälisyyttä, johon keskisuomalaistyttö ei Jyväskylässä tai Helsingissä törmää. Suhtaudun ilolla noihin turistiryhmiin, joita kulkee lappu kädessä ja selfieitä ottamassa ja jotka nauttivat ilmapiiristä.”

 

Jos Virossa Huuskon mukaan jotakin pitäisi muuttaa, niin paikallisten eläkeläisten taloudellista asemaa. Vapaaehtoistyössä Huusko on nähnyt kaikenlaisia elämäntarinoita.

Paluu Suomeen saattaa olla joskus edessä, mutta kiire ei ole.

“Olen Tallinnassa niin kauan kuin on järki päässä ja jalat toimii. Kun palvelut ovat näin lähellä ja kaikki on tullut tutuksi, en ihan heti muuttaisi”, tyytyväinen eläkeläinen sanoo.

Aikanaan Huuskon muuton järkevyyttä epäilleetkin ovat myöntäneet, että ehkä olisi itsekin kannattanut tehdä jotain samanlaista.

“Oikeana aikana oikeita ratkaisuja ja rohkeasti”, sanoo Huusko elämänpolustaan.

Ei voi väittää vastaan. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
eläkeläinen virossa eläke viro eläkkeellä tallinnassa eläkkeellä virossa marjaliisa huusko suomalainen virossa

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää