Oi autoja, oi tapoja
Auto on armas ja kallis myös Virossa. Näin sanailin tässä samas- sa lehdessä 20 vuotta sitten. Vaik- ka autoilussa on tapahtunut paljon muutoksia tuosta ajasta, edelleen auto on Virossa puolta halvempi kuin Suomessa. Bensan hinta on sitten näinä vuosina noin kolminkertaistunut ja on enää hitusen edullisempaa kuin Suomessa. Autoveroa ei vieläkään ole, mutta polttoaineiden verotus alkaa olla normaalia eurooppalaista tasoa.
Silloin joskus murehdin, että auton hyötyarvo laskee oleellisesti, kun kulkupelille pitää löytyä vartioitu parkkipaikka yöksi. Ainakin jos haluaa vielä aamullakin autoaan käyttää. Nyt ei enää tarvitse auton vartioinnista maksaa, mutta pysäköinti ilman vartiointia on ainakin keskustassa tuplasti kalliimpaa kuin vartioitu parkkipaikka aiemmin. Nyt ei enää ryöstetä autoja, ainoastaan omistajia.
Autovakuutusten kanssa oli myös ongelmia. Vakuutus ei uusiutunut automaattisesti, vaan aina piti olla muistissa, milloin se päättyi. Poliisi paransi tehokkaalla sakotuksella huonomuistisuuden. Edelleenkin poliisi panostaa liikenteen valvomiseen paljon enemmän kuin varkaiden kiinniottamiseen.
Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa, että nopeuksia valvotaan ja puhalluttamista tehdään täällä minusta enemmän kuin Suomessa. Jos poliisi vielä tarkkailisi liikennettä yleisemminkin ja puuttuisi esimerkiksi törkeisiin ja hengenvaarallisiin ohituksiin, liikennevalvonnalle voisi antaa kiitettävän arvosanan. Toki voisi poliisi ottaa ne varkaatkin kiinni.
Ajokulttuuri ei ole erityisemmin näinä vuosina kehittynyt, ainakaan parempaan suuntaan. Silloin aikoinaan pahojen poikien bemarit tekivät mitä halusivat liikennesäännöistä välittämättä. Nyt on tavallisellakin kansalaisella leasingin avulla mahdollisuus ostaa saksalainen kilometrinnielijä, ja liian moni suhtautuu sääntöihin samalla piittaamattomuudella kuin 90-luvun siilitukat.
Ainoa asia mikä täällä jostain syystä on liikenteessä paremmalla tolalla kuin Suomessa, on suhtautuminen jalankulkijoihin suojatiellä. Tässä asiassa täkäläistä autoilijaa voisi pitää suorastaan huomaavaisena. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön myös liikenteessä.
Viron autokanta lähti 90-luvun alussa jyrkkään kasvuun. Auto oli silloin – ja on ehkä vieläkin – statussymboli numero yksi. Autokannan kasvun mukana tulivat ensiksi kansainväliset huoltamoketjut, joille vielä silloin riitti runsaasti tyhjää tonttimaata suurten teiden varrelta upouusien huoltamoiden rakentamiseksi.
Huoltamoiden jälkeen alettiin rakentaa nykyaikaisia autotaloja autojen myyntiä ja huoltoa varten. Virolaisen miehen paras kaveri sai vihdoin samanlaisen kohtelun ja ympäristön, mihin länsimaissa oli totuttu jo vuosikymmenten ajan.
On vielä yksi asia, joka silloin aikoinaan puuttui Viron autoilusta. Tämä puuttuva yksityiskohta ei ollut varsin vähäpätöinen, koska silloin Virossa ei ollut ainoatakaan park- kitaloa. Tein 20 vuotta sitten julkisen lupauksen, että ostan auton, kun Viroon saadaan ensimmäinen pysäköintitalo. Nyt niitä on kasvanut joka puolelle kuin sieniä sateella. Ja minä huristelen omalla autolla Viron roudan runtelemia teitä. Ennen vanhaan elelin herrana taksin takapenkillä, mutta niin muuttuvat ajat ja tavat.
KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta