Tuoretta tietoa Virosta
15.5.2019 | Ostokset

Nurkallinen ajattomia aarteita

Nurkallinen ajattomia aarteitaTommy Kilponen perusti ensimmäisen vintage-liikkeen Tallinnaan jo kaksi vuotta sitten. Tänä keväänä avatussa uudessa puodissa on myös sisustustavaraa.

Tommy Kilponen avasi vintage-putiikin Tallinnaan.

 

Vintage-harrastajilla on jälleen yksi hyvä syy suunnata Tallinnan Telliskiven alueelle. Maaliskuun alussa suomalainen, stylistinä tutuksi tullut Tommy Kilponen avasi trendikkäässä kaupungin­osassa oman vintage-liikkeen.

Vintage Garderoob -puoti sijaitsee samoissa tiloissa Telliskivi Kirbukas -kirpputorin kanssa. Kilposen vintage-maailmalla on kirpputorin takaosassa oma valoisa nurkkauksensa.

Kilposen mukaan oli selvää, että puoti pitää olla Telliskiven tai Kalamajan alueella.

”Tallinnan vintage-myymälät ovat lähteneet keskittymään tänne. Ihmisten, jotka diggailee vintagea, on helpompi kierrellä liikkeissä, kun ne keskittyvät yhdelle alueelle”, Kilponen sanoo.

 

Kilponen myy kaupassaan naisten, miesten ja lasten vintage-vaatteita sekä erilaisia asusteita. Valikoimissa on myös jonkin verran kodin piensisustustuotteita, jotka ovat Kilposen mukaan myyneet jopa paremmin kuin vaatteet.

”Sisustustuotteet eivät ole riippuvaisia ostajan koosta tai iästä.”

Vaaterekeiltä löytyy esimerkiksi todellisia helmiä Suomen vaateteollisuuden kulta-ajoilta 1970–80-luvuilta. Jo kauan sitten kuopattujen vaatemerkkien tuotteet ovat edelleen ajankohtaisia ja hyväkuntoisia. Kilponen kehuu esimerkiksi nappien kiinnityksiä.

”Nykypaidoista napit irtoavat suunnilleen matkalla kaupasta kotiin. Näissä 1970-luvun paidoissa napit ovat edelleen tiukasti kiinni. Ja napit ovat kauniita!”

Vintage Garderoob on auki kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina. Shoppailijan on hyvä tietää, että ostokset maksetaan kirpputorin kassalle. 

Vintage Garderoob, Telliskivi 57, Tallinna (Telliskivi Kirbukas -kirpputorin takaosassa). 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hyviä kirppareita tallinnassa stylisti tommy kilponen tallinnan vintage-kaupat telliskiven vintage-kaupat tommy kilponen tommy kilposen kauppa vintagea tallinnassa vintage garderoob

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää