Tuoretta tietoa Virosta
1.8.2017 | Henkilö

NOËP on Viron lahja dj-taivaalle

NOËP on Viron lahja dj-taivaalleAndres Kõpperista on tullut festivaalien päälavojen tähti.

Andres Kõpperin musiikki soi tauotta radiossa ja klubeilla.

 

“Pari vuotta sitten minulla oli paha ongelma. Näin unissani Rihannan joka yö pari viikkoa putkeen”, kertoo Andres Kõpper eli NOËP. Yhden miehen menestystarina NOËPin taustalta oli juuri julkaisut uuden singlen, Jennifer Lawrence. Rihanna-unesta tuli jatkoa sille, miten hänellä on tapana nimetä biisinsä naisten mukaan.

”Yhdessä unessa Rihanna esiintyi täällä Tallinnassa, joten ajattelin tehdä jotain siltä pohjalta. Ensin suunnittelin coveria, mutta sitten teinkin kappaleen.”

J-Law’ta hän ei ole kohdannut unissaan. ”Jennifer Lawrence -kappaleessa kerron tarinan, jossa kohtaan tytön ja leikimme antamalla toisille valenimet. Jennifer Lawrence kuulosti supercoolilta ja  tuli siksi mukaan peliin.”

 

Pitkä ja hoikka Kõpper muodikkaasti taakse kammatussa tukassaan näyttää miesmallilta, jonka jokainen skandinaavinen poikabändi haluaisi riveihinsä. Hän näyttää olevan sinut uuden nimensä kanssa.

Ennen saapumistaan Tallinnan Club Venuksen backstagelle haastatteluun hän käyttää paljon aikaa fanikohtaamisiin ja yrittää täyttää jokaisen selfie-pyynnön. Mies vaikuttaa olevan silmin nähden tyytyväinen tilanteeseen. Laulaja-lauluntekijä-tuottaja nauttii täysillä suosiostaan.

Kõpperin biisit ovat taattuja tanssihittejä, jotka vetävät lattiat täyteen väkeä. Rihannassa Kõpper selostaa riehakkaan musiikin tahtiin äänenmuuntajan kautta kuvitteellista keskusteluaan supertähden kanssa. Hänen tunnetuin biisinsä on Rooftop, joka vie nostalgisiin tunnelmiin kannettavien CD-soittimien aikaan ja kaveriporukoiden bileisiin.

Läpimurtokappale oli kuitenkin Move, joka toimii parhaiten livenä, kun Kõpper saa yleisön mukaansa vastaamaan rumpusetin soittoon ja tarttuvaan melodiaan.

 

Nykyään Kõpperillä menee hyvin, mutta suosio ei ole ollut hänelle itsestäänselvyys.

”Menestys yllätti minut aluksi. Muistan kun kaverini soitti minulle puolitoista vuotta sitten, jolloin Move oli ollut markkinoilla puolisen vuotta, että se on Espanjassa Viral Top 50 -listalla (Spotifyssa) yhdeksäntenä. Aloin heti tarkistamaan muiden maiden listoja ja Move löytyi 20 maasta. Siitä lähtien haaste on ollut uusien biisien tekeminen ja niiden saaminen vastaaville listoille.”

Virolaiset ovat ottaneet NOËPin omakseen ja tukevat suosikkiaan missä tahansa tämä esiintyykin. Kõpperin musiikki on saanut hyvän vastaanoton myös yleisöiltä, joille biisit eivät ole olleet vanhastaan tuttuja.

”Yksi parhaista keikoistani koskaan oli Suomessa Flow-festareilla. Yleisö oli erittäin kannustavaa, vaikka mukana ei voinut olla kovin paljon virolaisia. Silti tunnelma oli fantastinen. Ja jostain syystä myös ranskalainen yleisö on ollut musiikkini suhteen hyvin vastaanottavaista.”

 

Kõpperin urakehitys yhden miehen bändiksi, tuottajaksi, DJ:ksi, MC:ksi ja laulajaksi oli luontevaa. ”Olin mukana bändissä ja tein demoja. Jonkin ajan kuluttua ajattelin, että juuri demojen tekeminen oli oma juttuni. Sitten julkaisin Moven ja siitä kaikki alkoi.”

Kuitenkin joskus parhaat ideat syntyvät ryhmätyön tuloksena. ”Olin juuri melko tuottoisella biisintekoleirillä, jolla syntyi pari lupaavaa aihiota. Vielä en tiedä, kuka niitä tulee esittämään – ehkä tyttöbändi Latviasta ja virolainen poikabändi – mutta ne kuulostavat hyviltä.

Tykkään kirjoittaa biisejä yhdessä muiden kanssa, koska välittömästä palautteesta on paljon hyötyä. Jos työskentelee ihmisten kanssa, joiden mielipidettä arvostaa, niin työ sujuu 50 % nopeammin kuin yksin. Ja joskus omia ideoita ei vain synny. Silloin muilta voi saada virikkeitä ja motivointia.”

 

NOËPin suunnitelma on kiertää kesän keikat Jennifer Lawrencen ja muiden tuttujen kappaleiden kanssa ja tuoda yleisölle uutuuksia myöhemmin.

”Minulla on paljon julkaisematonta materiaalia, koska olen ensin laskenut ulos mielestäni paremmin radiosoittoon sopivat kappaleet, joten piakkoin saattaa ilmestyä setti uusia biisejä.”

Kõpper on kuin Calvin Harrisin virolainen vastine, DJ, joka nousi takarivistä megatähdeksi. Harrisin tavoin Kõpperiä ei häiritse olla mukana valtavirrassa.

”Olen sitä miettinyt, mutta kuuntelen itsekin paljon mainstream-musiikkia. Osa on hyvää ja osa vähemmän. Itse pidän omista biiseistäni ja niin pitkään kun näin on, en välitä luokitellaanko ne mainstreamiksi, alternativeksi tai joksikin muuksi.” 

 

Kuka?

Noep

Tallinnan Rotermannin korttelin portailla istuu 7 miljoonan Spotify-kuuntelun mies.

Tallinnan Rotermannin korttelin portailla istuu 7 miljoonan Spotify-kuuntelun mies.

Teksti Stuart Garlick, Mikko Virta, Kuvat Andrei Chertkov

TEKSTI STUART GARLICK, MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää