Tuoretta tietoa Virosta

24.11.2018 | Historia

Nilkka suorana Tarton museoihin

Nilkka suorana Tarton museoihinViron urheilu- ja olympiamuseossa voi kulkea virolaisten rallitähtien, kuten Ott Tänakin, jalanjäljissä.

Ralliautoilulla on vankkumaton kannattajakuntansa Virossa ja Suomessa. Viron urheilu- ja olympiamuseon Tämä on rallia! -näyttelyssä pääsee kokeilemaan, miten ralliautoilu sujuu tavalliselta museokävijältä.

Samoin voi harjoitella mekaanikon taitojaan ja tietysti tutustua monenlaisiin ralliin liittyviin näyttelyesineisiin, joita on saatu muun muassa Viron tämän hetken ykköskuskilta, Ott Tänakilta.

 

Aivan toisenlaista jännitystä tarjoaa Tarton yliopiston taidemuseon muumiokamari. Museon pysyväksi näyttelyksi on rakennettu egyptiläistä hautakamaria muistuttava tila, jossa on esillä kaksi aitoa ihmisen muumiota sekä yksi koiraeläimen muumio Tarton yliopiston kokoelmista.

Seinämaalaukset ja sarkofagien mallit kertovat egyptiläisten kulttuurista ja hautaamistavoista.

Hulvatonta tiedemeininkiä löytyy Tarton yliopiston hullun tiedemiehen kabinetista. Vähän vinksahtanut huone kutsuu lapsia ja aikuisia tutustumaan tieteeseen ja tutkijantyöhön.

Hullu tiedemies ei ole välttämättä paikalla, mutta huoneessa voi aina kokeilla vaikkapa ikiliikkujaa, pelailla erilaisia pelejä tai ihmetellä, miten ihminen on oppinut lentämään. n

 

Mistä löytää?

Viron urheilu- ja olympiamuseo, Rüütli 15, Tartto. www.spordimuuseum.ee

Tarton yliopiston museon muumiokamari, Ülikooli 18, Tartto. 

Tarton yliopiston museon hullun tiedemiehen kabinetti, Lossi 25, Tartto.

www.muuseum.ut.ee  

Teksti Silja Hurskainen, kuva Maris Mägi

10.7.2019 | Vapaa-aika

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-Virossa

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-Virossa

Piret Hansman on syntyperäinen paidelainen.   Paiden kaupunkia Järvamaan maakunnassa Keski-Virossa sanotaan Viron sydämeksi. Siitä kertoo myös kyltti kaupungin rajalla, … Lue lisää

4.7.2019 | Historia

Laulussa on voimaa! – Tänään alkavat laulu- ja tanssijuhlat ovat virolaisen kulttuurin ytimessä

Laulussa on voimaa! – Tänään alkavat laulu- ja tanssijuhlat ovat virolaisen kulttuurin ytimessä

Sen tuntee, kun ääni aivan kuin virtaisi Laulukentän rinnettä ylös, kun noin 20 000 laulajan yhteiskuoron konsertti päättää laulujuhlat. Se … Lue lisää

28.6.2019 | Historia

Savusauna puhdistaa ruumiin ja sielun

Savusauna puhdistaa ruumiin ja sielun

Vanhan Võrumaan savusaunaperinteen Unescoon vienyt Eda Veeroja vaalii vanhoja tapoja ja kutsuu saunaan.    Mooskan savusaunan emäntä Eda Veeroja tuntee … Lue lisää

27.6.2019 | Historia

Museot johdattavat Setomaan ytimeen

Museot johdattavat Setomaan ytimeen

Setomaan historiaan ja tapoihin voi tutustua useassa museossa. Värskan maatilamuseon pihapiiriä ympäröivät vanhat hirsirakennukset, joita on tuotu Värskaan eri puolilta … Lue lisää

26.6.2019 | Historia

Maista paikallisia herkkuja!

Maista paikallisia herkkuja!

Setomaan ruokapöytään kuuluu takuuvarmasti sõir eli rahkajuusto.   Setomaalla käydessä on maisteltava myös paikallisia herkkuja, muuten jää paljosta ilman. Paikallisia … Lue lisää

24.6.2019 | Ravintolat

Herkutellen Haapsalussa

Herkutellen Haapsalussa

Haapsalu on täydellinen vaihtoehto viikonlopun mittaiseen herkuttelulomaan. Ruokapaikkojen valikoimassa on vaihtoehtoja fine dining -tasoisesta ruokailusta simppelimpään pubimeininkiin. Vanhankaupungin sydämessä on … Lue lisää

23.6.2019 | Vapaa-aika

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivat

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivat

Kirsi Vainio-Korhonen ja Mikael Korhonen löysivät Haapsalusta toisen kodin.   Ensimmäistä kertaa pariskunta saapui Haap­saluun vuoden 2016 joulukuussa, Kirsi kirjoittamaan … Lue lisää

22.6.2019 | Historia

Kartanoiden loistoa Lahemaalla

Kartanoiden loistoa Lahemaalla

Rakvereä voi pitää tukikohtanaan, kun käy Lahemaalla. Neuvostoliiton ensimmäinen kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja siellä on kolme hienoa kartanoa. Matkaa … Lue lisää