Tuoretta tietoa Virosta
7.2.2014 | Vapaa-aika

Narva-joen rannat valmistuvat vastaanottamaan vieraita

Narva-joen rannat valmistuvat vastaanottamaan vieraita

Talven keskellä valmistutaan kesään. Narvassa ja toisella puolen jokea olevassa Ivangorodissa juhlittiin rantapromenadien valmistumista. 

 

Tosin Narvan puolella vielä rakentaminen jatkuu, mutta ensi kesänä matkailijat saavat kulkea pitkin Narva-joen rantaa myös sillan alittaen. Näkymä vastarannalle tulee siis entistä helpommin saavutettavaksi. Viime vuoden suomalaisten matkailuluvuissa itä-Viroon oli voimakasta nousua ja jälleen löytyy uusi syy matkaan. 

 

Joen ranta-alueen rahoitus on tullut pääosin EU:lta ja muutamia projekteja on vielä kesken. Avajaisjuhlallisuuksiin osallistui Viron ja Venäjän arvovaltaisia edustajia, kuten alueministeri Siim Kiisler sekä Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko. 

 

Narvan kaupunki on uusiutunut muutenkin viime vuosina. Uudet kauppakeskukset ovat avautuneet ja uusi nähtävyys on myös arkkitehtonisesti mielenkiintoinen Tarton yliopiston Narvan oppilaitos (Narva kolledž). 

 

Kaupunki on käytännössä venäjänkielinen, mutta hotelleissa ja jo monissa ravintoloissakin osataan muitakin kieliä. Hintataso ravintoloissa on edullisempi kuin pääkaupunkiseudulla. 

 

Narvaan pääsee Tallinnasta nykyään myös tasaisesti kulkevilla uusilla junilla. Lipun hinta ensimmäisessä luokassa on alle 12 euroa ja matka-aika on kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. 

 

Teksti ja kuva Mikko Savikko

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää