Tuoretta tietoa Virosta
13.5.2018 | Historia

Näkymä merelle Viru-hotellista

Näkymä merelle Viru-hotellista

Neuvostoaikainen mainos väitti, että ainoa paikka, josta Virua ei näe onkin Viru. Vuonna 1972 avattu hotelli on tällä hetkellä vain yksi Tallinnan pilvenpiirtäjistä, mutta näkyy hyvin satamaan.

Kuva on otettu nykyisen Sokos Hotel Virun 23. kerroksen parvekkeelta. Keskellä on maamerkkinä Tallinnan vanhan sähkölaitoksen savupiippu, jonka juurella on nykyään kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kultuurikatel. Viime vuonna se oli Viron EU:n puheenjohtajuuskauden keskeinen paikka.

Sen vierellä odottaa jo monta vuotta kiinni ollut Linnahalli uusia suunnitelmia. Muun muassa ERSO eli Viron kansallinen sinfoniaorkesteri odottaa saavansa sieltä uudet toimi- ja esiintymistilat.

 

Sataman A- ja B-terminaalin edustalla on käynyt kiihkeä rakentaminen jo parin vuoden ajan. Tuloksena on nykyaikaisia toimisto- kuin asuintilojakin. Parhaillaan tehdään tulevan Porto Franco -kauppakeskuksen perustuksia.

Oikealla oleva Rotermannin kortteli on muuttunut nykyaikaiseksi kaupunkiympäristöksi, jossa vieläkin jatkuu vanhojen teollisuusrakennusten muutostyöt.

Vasemmassa alakulmassa sijaitsee Metro Plaza, joka piti rakentaa vain kaksikerrokseksi, entisen koulurakennuksen julkisivun korkuiseksi.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov ja Rahvusarhiiv/Peeter Langovits

 

Lue lisää samasta aiheesta
linnahall metro plaza porto franco sokos hotel viru sähkölaitos

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää