Tuoretta tietoa Virosta

5.4.2018 | Kauneus

Naisten karkkikaupan vaatimaton kuningatar

Naisten karkkikaupan vaatimaton kuningatarMaarit Koskell tietää, että käytännölliset suomalaisnaiset haluavat vaatteisiinsa taskut. Ne löytyvät myös Koskellin oman tunikamalliston vaatteista.

Maarit Koskell loi ensimmäisen oman vaatemallistonsa.

 

Pari vuosikymmentä vaatealalla työskennellyt Maarit Koskell elää työlleen ja Tallinnassa sijaitsevan Tunika.fi -myymälänsä asiakkaille. Vaatimattomasti hän ei millään haluaisi tehdä itsestään numeroa.

“Laita kuva ihan pienellä”, Koskell toivoo. Tässä jutussakin hän toivoo itseään kutsuttavan vain Maaritiksi. Jätetään siis kauppias Koskell ja puhutaan Maaritista.

Tuntuu siltä, että Maarit tuntee jokaisen Tunika.fi-myymäläänsä tulevan asiakkaan. Siinä lienee Maaritin myymälän salaisuus: asiakas kokee, että kauppaan voi tulla helposti ja että siellä saa samanarvoisen kohtelun.

 

Tunika.fi:n Maarit perusti Tallinnaan kuusi vuotta sitten. Liikkeen ympärillä on jo lähes heimo: jos vaatekaupalla on Facebookissa yli 48 000 tykkääjää, on ilmiselvästi tehnyt jotain oikein.

“Nyt olen tullut aikuisten naisten karkkikauppaan”, oli eräs asiakas huudahtanut onnellisena tullessaan ensimmäistä kertaa Maaritin myymälään. Tunika.fi:ssä myydäänkin kaikenkokoisille aikuisille naisille sopivia vaatteita. Kokoja on tavallisesti välillä 36–56. Kaupan on myös jonkin verran huiveja ja muita asusteita.

Tänä keväänä Maarit iloitsee ensimmäisestä täysin itse suunnittelemastaan vaatemallistosta. Pellavatunikoiden mallistossa Maarit on huomioinut tarkasti asiakkaiden toiveet. Yön tunteina yrittäjä on säpsähdellyt hereille piirtämään tunikoita, jotka Italiassa sijaitseva tehdas on ommellut Maaritin toiveiden mukaan.

 

Tekemistä malliston parissa ja myymälässä riittää 24/7. Asiakkaat haluavat tavata Maaritin, koska hän on yhtä kuin Tunika.fi. Miten sellaisen jaksaa?

“Jaksaminen tulee asiakkaista. Mä rakastan mun asiakkaita. Koskaan ei aamulla tunnu siltä, että voi yök, kun pitää mennä töihin.” 

 

Mistä löytää?

Tunika.fi, Sadama 6 (Kauppakeskus Sadamarket), Tallinna. 

tunika.fi  

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

5.10.2019 | Mainos | Kauneus

Kyytiä kaksoisleualle

Mainos Kyytiä kaksoisleualle

Tallinnan Decus-kauneusklinikan HIFU-hoito on lempeä vaihtoehto kasvojen ihon kiinteyttämiseen.   Kasvojen kohotus on mahdollista tehdä myös ilman ruiskeita tai kirurgin … Lue lisää

4.10.2019 | Ostokset

Lokakuu on Virossa huippumuodin kuu – parhaillaan on käynnissä muotielokuvafestivaali

Lokakuu on Virossa huippumuodin kuu – parhaillaan on käynnissä muotielokuvafestivaali

Kultaisella neulalla palkitaan parasta virolaista designia.    Lokakuussa nousee esille yhä korkeatasoisemmaksi ja monipuolisemmaksi kehittynyt Viron muoti- ja design-ala. Vuosittain järjestettävällä … Lue lisää

23.9.2019 | Ostokset

D’Difference on virolaista kosmetiikkaluksusta

D’Difference on virolaista kosmetiikkaluksusta

Brändijohtaja Carmen Kibur ottaa vieraan vastaan modernissa vastaanottoaulassa virolaisen kosmetiikkamerkki D’Differencen tehtaalla. Selväksi käy, että nyt ollaan kaukana kotikutoisesta kurkkunaamioiden … Lue lisää

13.9.2019 | Kauneus

Neulan alle Tallinnassa – tutustu kaupungin lävistys- ja tatuointistudioihin

Neulan alle Tallinnassa – tutustu kaupungin lävistys- ja tatuointistudioihin

Suomalaiset ovat jo löytäneet Tallinnan tatuointi- ja lävistysstudiot.   Jos pitäisi valita virolaisen lävistyskulttuurin ”äiti”, ei luultavasti olisi liioiteltua pitää … Lue lisää

25.8.2019 | Ostokset

Rakkaudesta reppuihin – Liisi Püss tekee nykyajan kontteja

Rakkaudesta reppuihin – Liisi Püss tekee nykyajan kontteja

Epäusko meinaa vallata Pohjois-­Tallinnan Koplin alueella Marati-kadulla vanhojen pajukkoa kasvavien tehdasrakennusten keskellä. Täältäkö pitäisi löytyä kaupungin kenties tämän hetken suosituin … Lue lisää

24.8.2019 | Ostokset

Luonnollista kauneutta – vain harva kauneushoitola Virossa käyttää vain luonnonkosmetiikkaa

Luonnollista kauneutta – vain harva kauneushoitola Virossa käyttää vain luonnonkosmetiikkaa

Viro ja varsinkin Tallinna on pullollaan kauneushoitoloita. Luonnonkosmetiikkaa hoidoissaan käyttäviä hoitoloita on sen sijaan vähän. “Suomessa luonnonkosmetiikan käyttämisestä on tullut … Lue lisää

23.7.2019 | Kauneus

Raudanlujien ammattilaisten kauneushoitola – Viru Ilusalong on kauneuskeidas Tallinnan ytimessä

Raudanlujien ammattilaisten kauneushoitola – Viru Ilusalong on kauneuskeidas Tallinnan ytimessä

Jos pitäisi valita kauneushoitola niin keskeltä Tallinnaa kuin mahdollista, Viru Ilusalong olisi voittajaehdokkaita. 17 vuotta Original Sokos Hotel Virun, tuttavallisemmin … Lue lisää

22.7.2019 | Kauneus

Laivasta ulos ja kaunistautumaan

Laivasta ulos ja kaunistautumaan

NewDay-kauneushoitola on matkailijan ensimmäinen kauneusetappi Tallinnassa.   Tallinnan sataman D-terminaalin ulko-ovelta ei tarvitse kävellä montaakymmentä askelta Tallinnan keskustaa kohden, kun … Lue lisää