Tuoretta tietoa Virosta

1.8.2018 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Lämpöennätykset lähellä

Heinäkuu oli Virossa erittäin lämmin. Lämpötila nousi eri puolilla maata monina päivinä lähelle 30 astetta ja ylikin.

Esimerkiksi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Tallinnassa mitattiin viralliseksi lämpötilaksi 32,6 astetta.

Viron virallista lämpöennätystä ei kuitenkaan rikottu. Se on Viron ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan peräisin elokuulta 1992, jolloin Etelä-Viron Võrussa mitattiin 35,6 asteen lämpötila.

 

Ott Tänakilla täydellinen viikonloppu Suomessa

Rallin WRC-sarjaa ajava Viron Ott Tänak ja kartanlukijansa Martin Järveoja voittivat 26.–29.7. ajetun Suomen MM-rallin Neste Rally Finlandin.

Kisa oli lähes koko ajan Tänakin hallussa. Tänak oli lopulta 32,7 sekuntia nopeampi kuin toiseksi tullut Citroën-kuljettaja Norjan Mads Østberg.

Tallinsa Toyota Gazoo Racingin tiedotteessa Tänak sanoi, että viikonloppu oli täydellinen ja että Suomessa voittaminen tuntuu aina erityiseltä, sillä Suomen ralli on virolaiselle käytännössä kotiralli.

Eri arvioiden mukaan Suomessa oli Tänakia kannustamassa tuhansia virolaisia rallifaneja.

 

Sinilevä haittaa uimareita myös Virossa

Kuluva kesä on ollut Virossakin sinilevien suhteen ennätyksellinen. Sinilevää oli heinäkuussa esimerkiksi Tallinnassa Piritan, Stroomin ja Pikakarin rannoilla.

Sinilevien määrä riippuu suuresti tuulen suunnasta. Suomenlahdella olevat sinilevät ajautuvat suotuisilla tuulilla Viron rannoille. Suositulta Pärnun päärannalta (kuvassa) sinilevää ei heinäkuun aikana löytynyt.

Rantojen puhtautta seurataan avoimilla uimarannoilla, joita on maassa yli viisikymmentä. Rantojen tilanteeseen voi tutustua terveysviraston (terviseamet) sivuilla.

  Kuvat: Andrei Chertkov, Toyota Gazoo Racing, Mikko Virta

15.10.2018 | Ostokset

Virolainen huippumuoti nousee lokakuussa lavalle

Virolainen huippumuoti nousee lokakuussa lavalle

Suunnittelija Diana Arno on yksi muotiviikon tähdistä.   Virolaisen muodin suurtapahtuma Tallinn Fashion Week (TFW) järjestetään tänä vuonna 15. kerran. … Lue lisää

12.10.2018 | Viro

Suomalaiset yhä suurin matkailijaryhmä – ensimmäisellä vuosipuoliskolla suomalaiset viettivät lähes 2,5 miljoonaa päivää Virossa

Verkkouutinen: Suomalaiset yhä suurin matkailijaryhmä – ensimmäisellä vuosipuoliskolla suomalaiset viettivät lähes 2,5 miljoonaa päivää Virossa

Virolaisessa mediassa on viime aikoina käyty keskustelua suomalaismatkailijoiden vähenemisestä. Tarkat numerot ja faktat ovat keskustelussa usein kuitenkin unohtuneet. The Baltic … Lue lisää

11.10.2018 | Viro

Tallinnan laululava on kuin luuranko – katso kuvat erikoislaatuisesta näkymästä

Verkkouutinen: Tallinnan laululava on kuin luuranko – katso kuvat erikoislaatuisesta näkymästä

Tallinnan laululavalla tehdään parhaillaan remonttia, jossa lavan katto kunnostetaan kokonaan. Remontointi on tällä hetkellä vaiheessa, jossa entinen, 55 vuotta vanha kattorakennelma … Lue lisää

10.10.2018 | Viro

Muista heijastin, kun tulet Viroon – heijastimen käyttö on pakollista

Verkkouutinen: Muista heijastin, kun tulet Viroon – heijastimen käyttö on pakollista

Viron viranomaiset muistuttavat syksyn tullen jalankulkijoita heijastimen käytöstä. Viron tieliikennelain 22. pykälässä määrätään, että heijastimen käyttö on pakollista aikoina, jolloin näkyvyys … Lue lisää

9.10.2018 | Viro

Pärnun lentoasema kunnostetaan – tulevaisuudessa myös Suomesta olisi mahdollista matkustaa lentäen Pärnuun

Verkkouutinen: Pärnun lentoasema kunnostetaan – tulevaisuudessa myös Suomesta olisi mahdollista matkustaa lentäen Pärnuun

Pärnun lentoasema saa valtiolta 20 miljoonaa euroa uuden kiitoradan rakentamiseen ja lentoaseman kunnostustöihin. Uuden lentokentän rakennustyöt alkavat ensi vuoden alussa … Lue lisää

8.10.2018 | Viro

Saarenmaan ja Latvian välinen laivalinja halutaan aloittaa uudelleen kesällä 2019

Verkkouutinen: Saarenmaan ja Latvian välinen laivalinja halutaan aloittaa uudelleen kesällä 2019

Latvian ympäristö- ja aluekehitysministeriön suunnitelmissa on aloittaa Saarenmaan ja Latvian välinen laivayhteys uudelleen jo kesällä 2019. Asiasta kertoi Saarenmaalla ilmestyvä Saarte … Lue lisää

7.10.2018 | Viro

Tallinnan Viru-keskuksen bussiterminaalissa alkoi remontti – bussivuorot kulkevat silti normaalisti

Verkkouutinen: Tallinnan Viru-keskuksen bussiterminaalissa alkoi remontti – bussivuorot kulkevat silti normaalisti

Tallinnan Viru-keskuksen alakerroksessa sijaitsevassa bussiterminaalissa alkoi tällä viikolla remontti. Remontissa uudistetaan bussiterminaalin valaistus sekä seinä- ja kattopaneeleja. Remontin aikana bussiterminaali on … Lue lisää

7.10.2018 | Viro

Tietyöt alkoivat Haapsalun keskustassa – varaa aikaa Hiidenmaan-lautalle menoon

Verkkouutinen: Tietyöt alkoivat Haapsalun keskustassa – varaa aikaa Hiidenmaan-lautalle menoon

Haapsalun keskustan läpi kulkevalla Tallinna maanteellä alkoivat tällä viikolla tietyöt. Tallinna maantee on yksi tärkeimmistä kaupungin ydinkeskustan läpi menevistä teistä. Remontoitavaa … Lue lisää