Tuoretta tietoa Virosta

4.5.2012 | Kulttuuri

Museoiden yö Tartossa

Museoiden yö Tartossa

Museoiden yö Tartossa

Tänä vuonna juhlitaan satavuotiasta virolaista elokuvaa. 30. huhtikuuta 1912 kuvasi tuohon saakka valokuvaajana toiminut Johannes Pääsuke lentäjä Sergei Utotškinin lentoa Tarton yläpuolella. Tartossa aloitti myös toimintansa tunnettu filmimies Theodor Luts. Suomalainen Lauri Tykkyläinen on tutkinut hänen tuotantoaan tehden siitä myös elokuvan. Luts teki monia dokumenttifilmejä sekä elokuvat Noored kotkad (1927) ja Päikese lapsed (1932).

Myös Viron ensimmäinen pysyvä elokuvateatteri, Illusion, avattiin Tartossa jo vuonna 1908. Elokuvateatterina oli lautarakennus lautakattoineen ja sinne mahtui kerralla peräti 360 ihmistä.

Virolaisen elokuvan alkuvuosista ja elokuvakaupunki Tartosta antaa hyvän kuvan Tarton kaupunginmuseossa (Narva mnt 23, avoinna ti–la , klo 11–18) avattu näyttely Filmilinn Tartu.

Nykyään Tartossa on kylläkin vain neljä elokuvateatteria, mutta peräti 22 museota, jotka tutustuttavat kaupungin kulttuuri- ja tiedeperintöön. Useat museot ovat viime vuosina uudistuneet ja panostaneet ulkomaisten vieraiden vastaanottoon sekä elämysten tarjontaan.

Kaikkia virolaisia museoita yhdistävä museoiden yö järjestetään 19. toukokuuta neljättä kertaa. Lauantai-iltana ovat museot avattuina myöhäisiin iltatunteihin tai jopa kauemminkin. Tavallisten museokäyntien lisäksi ne tarjoavat erilaisia ohjelmia. Näyttelyihin tutustumisen lisäksi voi osallistua työtupiin ja kilpailuihin, nauttia konserteista ja paljosta muusta. Ja tänä vuonna tarjolla on siis myös elokuvia!

Virolaiset museot odottavat kaikkia kiinnostuneita vieraisille 19. toukokuuta kello 18 alkaen. Samalla pääsee osallistumaan erilaiseen viihteeseen ja muihin tapahtumiin, jotka on omistettu virolaisen elokuvan satavuotispäivälle.

Museoiden yön ohjelmiin kaikissa museoissa voi tutustua osoitteessa: oo.muuseum.ee.

 

TEKSTI MERIKE TOOMAS, KUVAT LIINA GUINTER JA LEMBIT MICHELSON

 

Lue koko juttu näköislehdestä

9.8.2017 | Kulttuuri

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Viljandin perinnemusiikkifestivaali järjestettiin heinäkuun lopussa ja siellä esiintynyt, uuden levyn juuri julkaissut Naised köögis -yhtye esiintyy Viljandin Kaevumäellä 15. elokuuta. … Lue lisää

9.8.2017 | Henkilö

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla.   Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi … Lue lisää

7.8.2017 | Kulttuuri

Kummallinen kuoriainen

Kummallinen kuoriainen

Kaksi nuorta naista rakensi konserttisalin Saarenmaan perukoille.   Oudonnäköinen rakennelma nököttää Triigin satamassa Saarenmaalla. Tunnelma on kesäisen uninen. Jokunen auto … Lue lisää

3.8.2017 | Kulttuuri

Laulun ja tanssin riemua

Laulun ja tanssin riemua

Nuorten tanssi- ja laulujuhlat kokosivat Tallinnaan heinäkuun alussa kymmeniätuhansia nuoria ympäri Viroa. Juhlien nimi oli tällä kertaa Minä jään. Teksti … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Mies, nainen ja meri

Mies, nainen ja meri

Pärnun kulttuurikesän vetonaula, Mies ja nainen -alastontaidenäyttely, sukeltaa tällä kertaa meren aaltoihin. Näyttelyn erikoisteema, meri, näkyy niin valokuvissa, veistoksissa kuin … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Käsmun kapteenien kylässä esiintyy myös suomalaisartisteja.   Elokuun alussa järjestettävä Viru Folk on yksi alan vuosittaisista suurtapahtumista. Se järjestetään Tallinnasta … Lue lisää

24.7.2017 | Kulttuuri

Kesän parhaat rantabileet

Kesän parhaat rantabileet

Weekend Festival Baltic täyttää Pärnun biitsin musiikilla ja bailukansalla.   Kolmatta kertaa järjestettävä festivaali on koko Baltiassa jo käsite. Elokuun … Lue lisää