Tuoretta tietoa Virosta

1.2.2012 | Kulttuuri

MURHAMYSTEEREJÄ keskiajan Tallinnassa

MURHAMYSTEEREJÄ keskiajan Tallinnassa

MURHAMYSTEEREJÄ keskiajan Tallinnassa

Rataskaevu-kadulla, kivenheiton päässä Raatihuoneentorilta, sekoittelee rohdoksiaan apteekkari Melchior Wakenstede. Kaupunkilaiset piipahtelevat naukkaamassa klarettia, kysymässä apua vaivoihinsa tai muuten vain turisemassa. Apteekkari on suosittu mies.

Mutta sitten kaupungissa tapahtuu murha, ja seurallinen, utelias ja nokkela apteekkari ryhtyy sitä selvittämään.

Indrek Hargla on kirjoittanut lyhyessä ajassa jo kolme Viron myyntilistojen kärkeen kivunnutta dekkaria apteekkari Melchiorin seikkailuista. Neljäs ilmestyy tämän vuoden lopulla.

Keskiaikaan sijoittuva rikosromaani – mikä loistava ajatus Tallinnan kaltaisessa kaupungissa! Tuntuu kummalta, ettei kukaan ole keksinyt sitä aikaisemmin.

Virossa ei tosin ole kovin kaksista rikoskirjallisuuden perinnettä, mutta Indrek Harglan mukaan se ei ole ainoa syy. ”Virossa kirjailijoilla on tapana kirjoittaa melko omaelämänkerrallisesti.”

Harglaa oman navan ympärillä pyöriminen ei kiinnosta. Häntä kiehtoo fantasia ja irrottautuminen arkitodellisuudesta. Hargla on aikaisemmin kirjoittanut suosittuja ja palkittuja tieteiskirjoja.

Uutta ideaansa hän kypsytteli pitkään. Tyylilajina olisi klassinen rikosromaani Agatha Christien hengessä, sillä yhteiskuntakriittinen nykydekkari ei tuntunut omalta.

”Tajusin, että tämän päivän Virossa perinteinen dekkari ei toimisi. Mietin, miten kauas historiaan tarinan voisi sijoittaa ja päädyin keskiaikaan. Tyylilajin taiteellisia prinsiippejä voi käyttää vapaammin, kun on etäisyyttä, esimerkiksi ajallista."

Kun kaupunki oli vielä nuori

Taustatyön myötä Hargla itsekin on hurahtanut Tallinnan historiaan. 1400-luvun alku oli loiston ja kasvun aikaa.

Hargla korostaa tuolloisen Tallinnan kansainvälisyyttä. Käytännössä se oli saksalainen kaupunki, jossa kieli, tavat ja ruokaperinteet tulivat Keski-Euroopasta.

Entä virolaiset? Melchior on naimisissa virolaisen naisen, Keterlynin, kanssa. Hargla uskoo, että se oli yleistä; saksalaiset kauppiaat ja virkamiehet avioituivat paikallisten naisten kanssa.

Harglan tapa kuvata keskiaikaista Tallinnaa on niin uskottava ja todentuntuinen, että häneltä on usein kysytty, minkä verran tarinoilla, paikoilla ja tapahtumilla on todellisuuspohjaa. Ja oliko Melchior todellinen henkilö.

”Teen perusteellista pohjatyötä, mutta tarinat eivät ole historiallisia eivätkä dokumentaalisia”, sanoo Hargla.

Päähenkilöksi valikoitui apteekkari, sillä ammatti oli keskiajalla tärkeä: apteekkari oli paitsi rohdosten sekoittelija, myös kapakoitsija, kondiittori, liikemies, ja hivenen huijarikin.

”No tuskinpa hän uskoi itsekään kaikkiin rohdoksiinsa. Mutta apteekkarin oli tunnettava luonnontieteitä, myrkkyjä ja anatomiaa eli ”osattava puhua kuolleiden kanssa”.”

Tietojaan, taitojaan sekä seurallisuuttaan Melchior sitten hyödyntää ratkoessaan murhamysteerejä. Jokaisessa teoksessa nostetaan esiin jokin Tallinnan historiaan liittyvä paikka, myytti tai rakennus, esimerkiksi Piritan luostari, Olevisten kirkko tai pyöveli-instituutio, samoin jokin ammattikunta tai henkilö.

Hargla pitää tärkeänä, että rikos ja arvoituksen ratkaisu perustuisivat aikakauden eivätkä nykypäivän lähtökohtiin.

Elokuva suunnitteilla

Romaanisarjallaan Hargla on tehnyt aluevaltauksen ja näyttäisi iskeneen kultasuoneen. Kirjoista on suunnitteilla televisiosarja ja elokuva. Tapahtumapaikoille on järjestetty opastettuja retkiä. Tuotteistamista voisi jatkaa loputtomiin matkailijoiden suosimassa kaupungissa.

Hargla siirtyisi mielellään kokopäiväiseksi kirjailijaksi, mutta toteaa, ettei Virossa kirjoittamisella elä vaikka kirjat myisivätkin hyvin. Nelikymppinen Hargla on ammatiltaan juristi ja kirjoittaa päivätöiden päälle, iltayöstä kun lapset on pantu nukkumaan.

Ainesta Melchiorin seikkailuista piisaa vielä ainakin kolmeen kirjaan. Kirjailija paljastaa, että seuraavassa valtikka on siirtymässä Melchiorin pojalle ja viidennessä selviää salaperäinen sairaus, joka sukua vaivaa.

Apteekkari Melchiorin

tähänastiset seikkailut

Apteeker Melchior ja Oleviste
mõistatus 2010 (suom.
Apteekkari Melchior ja Olevisten
kirkon arvoitus)
Apteeker Melchior ja
Rataskaevu viirastus 2010
Apteeker Melchior ja timuka
tütar 2011

 

 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA MOREENI

 

 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA MOREENI

9.8.2017 | Kulttuuri

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Viljandin perinnemusiikkifestivaali järjestettiin heinäkuun lopussa ja siellä esiintynyt, uuden levyn juuri julkaissut Naised köögis -yhtye esiintyy Viljandin Kaevumäellä 15. elokuuta. … Lue lisää

9.8.2017 | Henkilö

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla.   Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi … Lue lisää

7.8.2017 | Kulttuuri

Kummallinen kuoriainen

Kummallinen kuoriainen

Kaksi nuorta naista rakensi konserttisalin Saarenmaan perukoille.   Oudonnäköinen rakennelma nököttää Triigin satamassa Saarenmaalla. Tunnelma on kesäisen uninen. Jokunen auto … Lue lisää

3.8.2017 | Kulttuuri

Laulun ja tanssin riemua

Laulun ja tanssin riemua

Nuorten tanssi- ja laulujuhlat kokosivat Tallinnaan heinäkuun alussa kymmeniätuhansia nuoria ympäri Viroa. Juhlien nimi oli tällä kertaa Minä jään. Teksti … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Mies, nainen ja meri

Mies, nainen ja meri

Pärnun kulttuurikesän vetonaula, Mies ja nainen -alastontaidenäyttely, sukeltaa tällä kertaa meren aaltoihin. Näyttelyn erikoisteema, meri, näkyy niin valokuvissa, veistoksissa kuin … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Käsmun kapteenien kylässä esiintyy myös suomalaisartisteja.   Elokuun alussa järjestettävä Viru Folk on yksi alan vuosittaisista suurtapahtumista. Se järjestetään Tallinnasta … Lue lisää

24.7.2017 | Kulttuuri

Kesän parhaat rantabileet

Kesän parhaat rantabileet

Weekend Festival Baltic täyttää Pärnun biitsin musiikilla ja bailukansalla.   Kolmatta kertaa järjestettävä festivaali on koko Baltiassa jo käsite. Elokuun … Lue lisää