Tuoretta tietoa Virosta

12.9.2017 | Kolumnit

Muistot, omat ja vieraat

Muistot, omat ja vieraatKaksoismaa kuvaa tunnetta.

Imbi kutsuu meidät Tarttoon. Se sopii, meillä on jo varattu auto, koska olemme menossa Võrumaalle. Paluumatka kulkee joka tapauksessa Tarton kautta. Ja vierailut Tartossa ovat jääneet aivan liian lyhyiksi, verrattuna aikaan parikymmentä vuotta sitten, jolloin veljeni asui siellä. Olen utelias näkemään, tunnistanko paikat, millaisia muistoja ne palauttavat mieleen.

Tartossa on Must Kast -teatterin Kaksismaa/Kaksoismaa, suomalaisen Anni Mikkelssonin ohjaus, jossa nuoret virolaiset ja suomalaiset valottavat sukujensa muistoja ankeammilta ajoilta, sen mukaan kuin Imbi Pajun kirjoitusharjoituksilla ovat itsestään löytäneet. Ohjelman jälkeen pitäisi keskusteluttaa yleisöä.

Helppo homma, paitsi että ei ole. Muistot ovat väkeviä ja saavat palan kurkkuun. Huomaan, etten erota, mikä muisto on suomalaisten ja mikä virolaisten. En ainakaan 1980-luvusta taaksepäin. Kodin jättäminen ja kotiinpaluu, äiti joka kanavoi perusturvallisuutensa hillonkeittoon, setä, josta ei uskalleta sanoa, mikä häntä vaivaa.

 

Meillä kotona ei puhuttu sodasta: ajateltiin, että on parempi, jos ei tiedä. Jos lapsena vänkäsin sotajuttuja, minulle valotettiin kuvaa niin pelottavasta maailmasta, että kysely loppui äkkiä: “Et uskalla työntää sormeasi näihin luodinreikiini, uskallatkos?” nauraa ukkini, tai: “Ruumismadot tulevat esiin jo puolessa tunnissa”, paljastaa ruumiinpesijälottana palvellut mummuni.

Esityksen jälkeen lähden katsomaan löytäisinkö sen brezhnevkan, jossa veljeni asui. Löydän, sen pihalla on kaksi miestä, jotka ihmettelevät, mitä muistoja minulla täältä voi olla.

 

Naapurusto on siistiytynyt. Kioski, josta myytiin leveäharteisia olutpulloja kuin halkoja sylyksittäin on muuttunut matkatoimistoksi. Lähistöllä asuvan keskiaasialaisen pienyrittäjän lautasantenneistaan lähitaloihin vetämät tv-johdot, joiden ansiosta täällä näkyi hetken aikaa enemmän kanavia kuin kenelläkään Suomessa, ovat kadonneet.

Mutta ihmiset kokoontuvat edelleen kesäiltaisin keskustelemaan suuria asioita, kuten yliopistokaupungissa pitää. Löysin muistoni, olen tyytyväinen tähän hetkeen.

 

Teksti Kivi Larmola, kuva Sanna Larmola

Kivi Larmola on helsinkiläissyntyinen kirjailija, soittaja ja sarjakuvantekijä, joka päätyi Tallinnaan vuonna 2014 asuttuaan ensin useita vuosia eri Euroopan maissa.

6.2.2018 | Kolumnit

Ei polku tää vie mihinkään

Ei polku tää vie mihinkään

Viro on saanut vuosien aikana Euroopan unionilta satoja miljoonia euroja erilaisiin infrastuktuuria, taloutta ja alueellista tasa-arvoa kehittäviin projekteihin. Myös kaikki … Lue lisää

25.1.2018 | Kolumnit

Juurille

Juurille

Kartanokierros. Taideleiri. Tallinna, Tartto, Saarenmaa tutuksi. Kulttuurista kiinnostuneille. Panimomatka. Arktinen muutto. Hemmottele itseäsi. Koko perheen aktiiviloma. Maaseudun rauhaa. Suomesta Viroon … Lue lisää

4.1.2018 | Kolumnit

Viron alkoholiverosekoilu

Viron alkoholiverosekoilu

Viro nosti oluen ja muiden alkoholijuomien veroa heinäkuussa peräti 65 prosenttia. Veronkorotuksia oli suunniteltu myös vuodelle 2018. Virolaisilla taitaa olla … Lue lisää

13.12.2017 | Kolumnit

Näistä älä puhu Virossa

Näistä älä puhu Virossa

Tartuin ravintolassa rivakasti viinipulloon ja olin kaatamassa viiniä lasiini. Seurassani ollut virolaismies näytti kauhistuneelta ja tokaisi: ”Virossa naiset eivät kaada … Lue lisää

7.12.2017 | Kolumnit

Kansallismieliset populistit halajavat mennyttä aikaa, jota ei ole ollutkaan

Kansallismieliset populistit halajavat mennyttä aikaa, jota ei ole ollutkaan

Viron konservatiivinen kansanpuolue EKRE (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond EKRE) on vakiinnuttanut paikkansa Viron puoluekentässä. Puolueen kannatus on selvästi yli viiden prosentin … Lue lisää

25.11.2017 | Kolumnit

Kirjaa ei saa (enää) pullan hinnalla

Kirjaa ei saa (enää) pullan hinnalla

Kirjat ovat kalliita. Sitä mieltä ovat kirjojen ystävät niin Suomessa kuin Virossakin. Virolaiset muistavat vielä ajan, kun kirja saattoi kaupassa … Lue lisää

11.11.2017 | Kolumnit

Telliskiven kirpputorifestivaali

Telliskiven kirpputorifestivaali

Päivä alkaa sateisena, mutta kun pääsemme paikalle, on ilma jo selkeä. Festivaaliportilla kerätään pientä pääsymaksua. Kenties se on vaikuttanut tunnelmaan … Lue lisää

3.11.2017 | Kolumnit

Monopoli ei ole koskaan hyvä

Monopoli ei ole koskaan hyvä

Monopoliasemassa toimiminen johtaa tavallisesti tehottomuuteen sekä välinpitämättömyyteen asiakkaita kohtaan. Kun ei ole kilpailua, ei tarvitse myöskään yrittää ja kehittyä. Tämä … Lue lisää