Tuoretta tietoa Virosta

26.8.2019 | Vapaa-aika

Muinaistulien yö on tulossa – kokot valaisevat Itämeren rannat

Muinaistulien yö on tulossa – kokot valaisevat Itämeren rannatKesä huipentuu elokuun viimeisenä lauantaina järjestettävään Muinaistulien yöhön. Tapahtuma yhdistää Itämeren rannoilla eläviä kansoja ja muistuttaa vanhasta merkkituliperinteestä.

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan muinaistulien yötä ja kesän päättymistä.

 

Nuotiot ja kokot syttyvät 31. elokuuta sadoissa paikoissa ympäri Viron rannikkoa. Muinaistulien yötä vietetään myös muualla Itämeren rannikolla, muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Latviassa. Virossa kokkoja poltetaan myös sisämaan vesistöjen rannoilla.

Merkkitulet ovat Itämeren rannikolla ikivanha perinne. Aikoinaan tulien avulla näytettiin merenkulkijoille turvallinen reitti rantaan. Niiden avulla voitiin myös viestittää uhkaavasta vaarasta.

Nykyään tapahtuman avulla halutaan muistuttaa Itämeren suojelun merkityksestä. Se on myös kaunis tapa juhlistaa kesäkauden päättymistä.

Virossa on tapahtuman yhteydessä monissa paikoissa myös konsertteja, joihin on yleensä vapaa pääsy. Tapahtumia on kaikissa suuremmissa maan satamissa. Moni virolainen sytyttää oman kokon myös mökkirantaan tai pihamaalle.   

Kokkojen sijainnit löytyvät helpoiten tapahtuman nettisivuilta. Oman kynttilän tai lyhdyn voi ottaa mukaan. Kokot sytytetään auringonlaskun aikaan eli noin kello 21.30.

 

Muinaistulien yö, 31.8. eri puolilla Viroa.

Lisää tietoa: www.muinastuled.ee 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

18.11.2019 | Vapaa-aika

Armotonta menoa lahden molemmin puolin – Sepi Kumpulainen ja Jaan Pehk lähtevät yhteiselle kiertueelle

Armotonta menoa lahden molemmin puolin – Sepi Kumpulainen ja Jaan Pehk lähtevät yhteiselle kiertueelle

Mitä tapahtuu, kun Sepi Kumpulainen ja suosittu virolaislaulaja Jaan Pehk tupsahtavat samalle lavalle? Se selviää marraskuussa, kun herrat lähtevät yhteiselle … Lue lisää

15.11.2019 | Vapaa-aika

Tallinnan joulutori on avattu – katso upeat kuvat ensimmäiseltä toripäivältä

Verkkouutinen: Tallinnan joulutori on avattu – katso upeat kuvat ensimmäiseltä toripäivältä

Joulunodotus sai virallisen aloituksen Tallinnassa, kun perinteinen Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avattiin tänään. Avajaispäivänä oli kuulaan kirkas ilma, joten paikan päälle … Lue lisää

15.11.2019 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – joulutorin avajaiset ja Harry Potter -tapahtuma

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – joulutorin avajaiset ja Harry Potter -tapahtuma

Tallinnan Joulutori avataan perjantaina 15.11 Vanhankaupungin sydämeen Raatihuoneentorille. Perinteiseen tapaan ympäri toria on aseteltu erityyppisiä myyntikojuja ja kaiken keskellä kohoaa uhkea joulukuusi … Lue lisää

12.11.2019 | Vapaa-aika

Karaokepaikat nyt kartalla – avaa äänijänteet Tallinnan lukuisissa karaokeravintoloissa

Karaokepaikat nyt kartalla – avaa äänijänteet Tallinnan lukuisissa karaokeravintoloissa

Tallinnassa on runsas karaoketarjonta.   Karaoken suosio suomalaisten Tallinnan-kävijöiden keskuudessa ei osoita laantumisen merkkejä. Tallinna tarjoaakin laulunhimoisille moninaisia vaihtoehtoja. Useimpien … Lue lisää

11.11.2019 | Ostokset

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan 15.11.

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan 15.11.

Torikäynnin yhteydessä kannattaa piipahtaa myös Tallinnan museoissa.   Tästä lähtee joulun odotus: paahtomantelit ja hapankaali tuoksuvat, lapasten peittämissä käsissä lämmittää … Lue lisää

9.11.2019 | Vapaa-aika

Vinkkejä viikonloppuun – jättikirppari ja markkinahumua

Verkkouutinen: Vinkkejä viikonloppuun – jättikirppari ja markkinahumua

Tallinnassa riittää tekemistä tänäkin viikonloppuna. Torstaista sunnuntaihin järjestetään perinteiset Martin markkinat Saku Suurhallissa. Viron suurimmat käsityömessut on järjestyksessään jo 22. … Lue lisää

8.11.2019 | Vapaa-aika

Tallinnan kasvisruokamessut ovat Kulttuurikattilassa 9.–10.11.

Verkkouutinen: Tallinnan kasvisruokamessut ovat Kulttuurikattilassa 9.–10.11.

Tallinnassa järjestetään 9.–10. marraskuuta jälleen Baltian vanhimmat vegaaniset kasvisruokamessut. Paikallisten järjestöjen yhteistyönä syntyvät messut esittelevät tänä vuonna aktiivisia ihmisiä, jotka … Lue lisää

8.11.2019 | Mainos | Vapaa-aika

Pärnun uusin kylpylähotelli Wasa Resort tarjoaa nautintoja koko perheelle

Mainos Pärnun uusin kylpylähotelli Wasa Resort tarjoaa nautintoja koko perheelle

Kesäkuussa avattu Wasa Resort tarjoaa perinteisen hotellimajoituksen rinnalla viihtyisiä huoneistoja ja kylpylänautintoja.   ”Meillä on 18 lomahuoneistoa, joissa on omat … Lue lisää