Tuoretta tietoa Virosta

7.9.2017 | Vapaa-aika

Metallicaa neljän sellon voimin

Metallicaa neljän sellon voimin20-vuotisjuhlan kunniaksi Apocalyptica tekee juhlakiertueen, joka saapuu myös Tallinnaan marraskuussa.

Apocalyptica palaa juhlakiertueellaan debyyttilevyn tunnelmiin.

 

Viime vuonna tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Apocalyptica julkaisi debyyttialbuminsa Plays Metallica By Four Cellos. Juhlan kunniaksi bändi kiertää maailmaa soittamassa debyyttilevyn kappaleita eli selloversioita Metallican biiseistä.

Uskomattomalla tavalla maailman maineeseen ponnahtaneen bändin taipale on ollut kuin sadusta. Jo muutaman keikan jälkeen bändi pääsi lämmittelemään idoliaan, Metallicaa. Sittemmin yhtyeet ovat soitelleet  aina silloin tällöin samalla lavalla.

Yhtyeen keulahahmo Eicca Toppinen kertoi The Baltic Guidelle elokuussa, että  juhlakiertue on ollut hieno kokemus.

”Tämä on ollut itse asiassa yllättävänkin hauskaa soittaa neljän sellon Metallica-versioita, kun edellisestä kerrasta lienee 15 vuotta. Varsinkin ilman rumpuja soittamisessa on ihan erilaiset haasteet yhteissoiton ja soundin kannalta. Mutta kivaa on ollut. Miksi ei olisi kun saa soittaa upeeta musaa!"

Apocalypticaa voi kehua myös siitä, että se on aina uskaltanut vallata uusia musiikillisia alueita. Eicca Toppinen säveltää juuri musiikkia suomalaisten DNA:han.

Turun saariston, Lapin ja Pohjois-Karjalan asukkaiden DNA-näytteet muuttuvat sinfoniaksi, jonka Apocalyptica myöhemmin esittää.

 

Juhlakiertue saapuu Tallinnaan 4. marraskuuta ja show tarjoillaan Tondiraban jäähallissa. Mukana kokoonpanossa ovat Eicca Toppinen, Paavo Lötjönen, Perttu Kivilaakso ja rumpali Mikko Sirén. Neljäntenä sellistinä soittaa Antero Manninen.

 

Mistä löytää?

Apocalyptica, 4.11., Tondiraban jäähalli, Varraku 14, Tallinna.

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Mikko Virta, Kuva Ville Juurikkala

21.11.2017 | Vapaa-aika

Tallinnasta tuli taidokkaiden seinämaalausten kaupunki – katso laaja kuvagalleria

Verkkouutinen: Tallinnasta tuli taidokkaiden seinämaalausten kaupunki – katso laaja kuvagalleria

Tämän vuoden aikana Tallinnan katukuvaan on tullut suurten seinämaalausten eli muraalien myötä paljon lisää väriä. Erityisesti kesällä järjestetyn Mextonia-festivaalin aikana … Lue lisää

21.11.2017 | Vapaa-aika

Tallinnasta Tarttoon pääsee joulukuusta alkaen yöbussilla – illan viimeisestä laivasta ehtii mukaan

Verkkouutinen: Tallinnasta Tarttoon pääsee joulukuusta alkaen yöbussilla – illan viimeisestä laivasta ehtii mukaan

Joulukuun 1. päivästä lähtien aloittaa liikennöinnin viikonloppuisin ajettava yöbussivuoro Tallinnasta Tarttoon. Linja-autoyhtiö ABuss OÜ:n vuoro starttaa Tallinnan sataman D-terminaalista perjantai-, … Lue lisää

20.11.2017 | Vapaa-aika

Länsi-Viron parhaat matkailun kehittäjät Saarenmaalla ja Haapsalussa

Verkkouutinen: Länsi-Viron parhaat matkailun kehittäjät Saarenmaalla ja Haapsalussa

Pärnussa järjestetyssä Länsi-Viron matkailukonferenssissa julkistettiin vuoden matkailuteko ja matkailunkehittäjä. Vuoden 2017 matkailuteoksi valittiin Tšaikovski-festivaali, joka järjestettiin kesällä Haapsalussa ensimmäistä kertaa. … Lue lisää

17.11.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan tänään – katso kuvista torin glögihinnat

Verkkouutinen: Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan tänään – katso kuvista torin glögihinnat

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan tänään torstaina. Avajaisjuhlallisuudet alkavat kello 16.55. The Baltic Guide kävi haistelemassa torin ennakkotunnelmia. Myyjät ovat jo … Lue lisää

16.11.2017 | Vapaa-aika

Yhdistetyn maailmancup Otepäällä tammikuussa avaa Viron urheiluvuoden

Verkkouutinen: Yhdistetyn maailmancup Otepäällä tammikuussa avaa Viron urheiluvuoden

Viron itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi alkaa urheilun osalta 6.–7. tammikuuta 2018 kilpailtavalla yhdistetyn maailmancupin osakilpailulla Etelä-Viron Otepäällä. Ensimmäistä kertaa yhdistetyn historiassa myös … Lue lisää

15.11.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan Martin markkinat alkavat huomenna torstaina – käsityöläisten suurtapahtuma jatkuu sunnuntaihin

Verkkouutinen: Tallinnan Martin markkinat alkavat huomenna torstaina – käsityöläisten suurtapahtuma jatkuu sunnuntaihin

Viron käsityön laulujuhlaksi kutsuttu Martin markkinat alkaa huomenna torstaina Tallinnan Saku Suurhallissa. Markkinoilla esittäytyy Viron käsityöläisten parhaimmisto. Sadat eri käsityöalojen … Lue lisää

14.11.2017 | Vapaa-aika

Guns N’ Roses heinäkuussa Tallinnaan – liput tulevat myyntiin torstaina

Verkkouutinen: Guns N’ Roses heinäkuussa Tallinnaan – liput tulevat myyntiin torstaina

Legendaarinen rockyhtye Guns N’ Roses esiintyy 16. heinäkuuta Tallinnan Laulukentällä Not in this lifetime -kiertueen puitteissa. Luvassa on todellinen rockspektaakkeli, … Lue lisää

13.11.2017 | Vapaa-aika

Viron majoituspaikoissa yöpyneiden matkailijoiden määrä kasvoi syyskuussa – EU-kansalaisista lähes puolet oli suomalaisia

Verkkouutinen: Viron majoituspaikoissa yöpyneiden matkailijoiden määrä kasvoi syyskuussa – EU-kansalaisista lähes puolet oli suomalaisia

Syyskuussa yöpyi Viron majoituspaikoissa yhteensä 182 500 ulkomaalaista matkailijaa. Määrä on 8 prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, kertoo … Lue lisää