Tuoretta tietoa Virosta
1.7.2014 | Kulttuuri

Menetetty kesä?

Menetetty kesä?

Kesäkuu 2014 jää historiaan. Se jää historiaan ehkä monestakin syystä, mutta ainakin terassiyrittäjät muistavat sen kaikkien aikojen painajaisena. On kylmä ja sataa vettä. Kesäkuun ensimmäinen viikko meni jokakesäisenä tilastotappiona. Toista viikkoa voi pitää huonona tuurina. Kolmas sateinen viikko aiheutti jo suurta turhautumista. Neljäs viikko enteilee maailmanloppua. Jotkut ystävät lohduttivat, että tänäänkään ei sada ja lämpöä on melkein viisitoista astetta. Niinpä niin…

Vanha kansanviisaus on, että ei ole huonoja säitä, on vain väärää pukeutumista. Jostain syystä en ole vielä nähnyt yhtään terassivierasta, joka olisi nauttinut hyvää ja kylmää olutta kumisaappaat jalassa ja karvahattu päässä. Näillä varusteilla sää ei tosiaan olisi mikään ongelma ja ilonpitoa voisi jatkaa aina niin kauaksi, kunnes säännöt määräävät terassit suljettavaksi illan viimeisinä tunteina.

Toinen viisaus kertoo, että mitä enemmän syödään jäätelöä, sitä enemmän on hukkumisonnettomuuksia. Tämä viisaus ilmeisesti pitää täysin paikkansa. Juhannuksen tilastot kertoivat, että vuosikymmeniin ei ole vesillä ollut näin vähän onnettomuuksia ja todellakin jäätelötehtaat eivät ole hukkuneet tilauksiin tänä kesänä. Terassitkin ovat säästyneet jäätelöä mussuttavilta asiakkailta.

Meillä kävi pieni onni onnettomuudessa tämänkeväisessä terassien kilpavarustelussa. Kuulimme huhuja, että terassien muoto muuttuu ensi vuonna, kun Vanhankaupungin kapeille kaduille pitää tehdä enemmän tilaa paloautoille mahdollisten onnettomuuksien takia. Meille tämä ilmeisesti tarkoittaa, että terassi kapenee, mutta toisaalta pitenee. Siksi emme tänä vuonna alkaneet rakentaa terassiin nykyisillä mitoilla uutta kattoa, niin kuin useammat muut näkyvät tehneen. Katon lisäksi olisi tänä vuonna pitänyt rakentaa myös seinät, kolminkertaiset ikkunat ja lattialämmitys. Toki ehkä silloin terassista katoaa jotain olennaista, mutta olisipa ainakin lämmin.

Tämännäköisenä kesänä lomakuukauden valinta on ollut suurta lottoarvontaa. Jos oli valinnut lomakuuksi kesäkuun ja tekemiseksi kotimaan ja lähialueiden matkailun, niin loma ei ole varmaan suurta riemua tuonut. No, onhan säät antaneet hyvän syyn vaipua kotoisen sohvan pohjalle jalkapallon maailmanmestaruuskisoja seuraamaan. Jokaisessa pilvessä on kultareunus.

Sateinen ja kylmä alkukesä ei ole ainoastaan ravintoloiden ja lomalaisten ongelma. Monet yrittäjät ja kauppiaat ovat kadottaneet yhden vuoden tärkeimmistä sesongeista, heihin lukeutuvat muun muassa jäätelöyrittäjät, virvoitusjuomien myyjät, kesävaatteiden myyjät, ulkoilmatapahtumien järjestäjät ja monet muut ammatinharjoittajat, jotka yrittävät tienata kesällä leipänsä. Pitkä sateinen kesä voi olla kohtalokas kesäalojen työllisyydelle ja sitä kautta yhteiskunnan verotuloihin tulee myös suuri lovi. Sade ja kylmyys eivät taida olla pelkästään mieliharmia aiheuttavia pikkuasioita, vaan niillä on vaikutuksia monen perheen leivän leveyteen.

Yksi asia jäi vielä tulematta. Emme tänäkään kesänä kokeneet valkoista juhannusta. Eiköhän sekin vielä koeta, kunhan tämä ilmaston lämpeneminen pikku hiljaa edistyy.

ENTIN BLOGI: WWW.VIROSTA.FI

KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää