Tuoretta tietoa Virosta

3.4.2018 | Pääkirjoitus

Matkailijan kevään merkit

Matkailijan kevään merkit

Ero kevään etenemisessä Suomenlahden etelä- ja pohjoispuolen välillä on huhtikuussa huima. Kun sisä-Suomessa vielä odotellaan puolimetristen kinosten sulamista, työntävät Virossa valkovuokot jo esiin versojaan.

Varmoja kevään merkkejä on huhtikuussa muitakin. Ilmojen lämmetessä virolaiset siirtyvät sisätiloista pihoille. Grillikausi käynnistyy ja puutarhat täyttyvät multaa tonkivista ihmisistä.

Kevään tulosta kielivät myös katujen varsille levittäytyvät terassit. Raatihuoneentorin aurinkoisen puolen pöydät ovat aina viimeiseen asti varattuja.

 

Kevät merkitsee Viroon saapuville suomalaisille erilaisia asioita.

Ruokamatkailija tietää, että huhtikuussa kannattaa pistäytyä toreilla. Hyvällä lykyllä saa nipun kevään ensimmäisiä karhunlaukan lehtiä mukaansa.

Kulttuurituristin jalat suuntaavat kohti kevään festareita. Huhtikuussa Tallinnassa saa nauttia kahden suuren musiikkifestiaalin annista, Tallinn Music Weekin ja Jazzkaaren.

Taiteen ystävä ei voi jättää väliin Tallinnan taidehallin ja Kumun huippunäyttelyitä. Maakunnassa taiteen helmet löytyvät Tarton taidemuseosta ja Pärnun Nykytaiteen museosta.

Shoppailija kerää huhtikuussa kaiken tarmonsa ja suuntaa Stockan Hulluille päiville ja Kaubamajan Ostosrallille.

Luontomatkailija nauttii kevään heräämisestä Matsalussa, Saarenmaalla ja muissa rannikon lintuparatiiseissa.

 

Huhtikuun numero on täynnä kevään merkkejä ja tärppejä hyvän ruuan, juoman ja kulttuurin ystäville. Sokerina pohjalla suosikkibloggaaja Natalia Tolmatsova kertoo vinkkejä Tallinnan kevääseen.

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

5.11.2018 | Pääkirjoitus

Ilmastotalkoot Suomenlahdella – matkusta lähelle!

Ilmastotalkoot Suomenlahdella – matkusta lähelle!

Lokakuussa julkaistu IPCC:n ilmastoraportti oli karmaisevaa luettavaa. Jos mitään ei tehdä, ovat seuraukset vakavat. Oli mielenkiintoista huomata, että Virossa ilmastoraportti … Lue lisää

2.10.2018 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Narva on seuraava (Narva is next)!

Lokakuun pääkirjoitus: Narva on seuraava (Narva is next)!

Kirjoitan tätä Narva-Jõesuussa, Viron ja koko EU:n itärajalla. Kolme päivää kestänyt lehdistömatka on vienyt suomalaisryhmämme Itä-Viron tunnettuihin ja vähän tuntemattomampiinkin … Lue lisää

3.9.2018 | Pääkirjoitus

Syyskuun pääkirjoitus: Olutrallin uudet tuulet

Syyskuun pääkirjoitus: Olutrallin uudet tuulet

Pari vuotta sitten käynnistynyt Latvian-olutralli on kiihtynyt ennätyslukemiin. Latvian rajakaupoissa myytiin tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana peräti 80 prosenttia … Lue lisää

31.7.2018 | Pääkirjoitus

Kesäterassilla maltti on valttia

Kesäterassilla maltti on valttia

Hullumaja, sanoisi virolainen astuessaan kesähelteiden lämmittämälle kadulle Pärnussa. Kävelykatu suorastaan natisee liitoksistaan kesävieraiden kansoittaessa ravintoloiden terasseja. Tämä on nyt sitä … Lue lisää

3.7.2018 | Pääkirjoitus

Maista, haista, kuule kesä – päätoimittajan mansikkapaikat

Maista, haista, kuule kesä – päätoimittajan mansikkapaikat

En voi kuvitella kesää Virossa ilman muutamia asioita ja paikkoja. Kerran kesässä on päästävä Kaakkois-Viroon, Rõugen ja Haanjan kukkuloiden väliin. … Lue lisää

4.6.2018 | Pääkirjoitus

Loma-Viron suosio ei horju

Loma-Viron suosio ei horju

Istun tätä kirjoittamassa pärnulaisen rantahotellin terassilla. Edessä lainehtii sininen meri, valkoinen hiekkaranta on jo auringonpalvojien valtaama. Helteinen toukokuu on tuonut … Lue lisää

3.5.2018 | Pääkirjoitus

Uusia polkuja

Uusia polkuja

Sain huhtikuussa kunnian tutustua pitkästä aikaa Setomaan hienoihin paikkoihin ja ihmisiin. Vaikutuksen teki etenkin kaakkoisimman Viron aito elämänmeno. Ja se … Lue lisää

5.3.2018 | Pääkirjoitus

Uusia soundeja, laadusta tinkimättä

Uusia soundeja, laadusta tinkimättä

Suomalaisessa sanomalehdessä verrattiin hiljattain virolaista kansanmusiikkiyhtyettä Trad.Attack!:ia Cheekiin, ja nimenomaan suosion määrässä. Kuulostaa aika hurjalta, mutta vertauksessa on perää. Tämän … Lue lisää