Tuoretta tietoa Virosta
20.11.2019 | Viro

Martin markkinat alkavat 23.11. Helsingin Kaapelitehtaalla – tutustu monipuoliseen ohjelmaan

Martin markkinat alkavat 23.11. Helsingin Kaapelitehtaalla – tutustu monipuoliseen ohjelmaanMartin markkinoilla on paljon ohjelmaa myös lapsille. Luvassa on muun muassa satutunteja, tiedekokeiluja ja työpajoja.

23.–24. marraskuuta järjestettävät Martin markkinat on jokavuotinen katsaus Viroon ja virolaiseen kulttuuriin. Tämän vuoden markkinoiden teema-alue on Latvian rajalla sijaitseva Valgamaan maakunta.

 

Kun ikävä Viroon iskee sietämättömäksi, ei aina tarvitse matkustaa lahden yli. Marraskuussa Viro-kaipuuta helpottaa jokavuotiset Martin markkinat Helsingin Kaapelitehtaalla. Kaksipäiväisessä tapahtumassa esittäytyy Viro koko monipuolisessa kirjossaan.

Tapahtuman sydän on markkina-alue, josta voi hankkia virolaisia ruokaherkkuja erilaisista piirakoista ja makkaroista suklaaseen ja hunajaan. Taitavat virolaiset käsityöläiset esittelevät ja myyvät tuotteitaan: tarjolla on esimerkiksi vaatteita, puutöitä, kosmetiikkaa, koruja, leluja ja taidetta. Myyjien valikoimista löytää taatusti kivoja vaihtoehtoja vaikkapa joululahjaksi.

Markkina-alue on Kaapelitehtaan suurimmassa tilassa, Merikaapelihallissa. Hallin yläpuolella toisessa kerroksessa avautuu tänä vuonna toista kertaa Designparvi, joka esittelee muutamia kiinnostavia virolaisen designin nimiä. Tänä kertaa parvella ovat mukana modernin tyylikkäitä huonekaluja valmistava Oot-Oot, persoonallisten sisustustuotteiden tekijä Maria Rästa ja viljandilainen villavaatteita valmistava perheyritys Woolish.

 

Maista Viro! Erilaiset hunajat, hillot, mehut ja piiraat ovat hyviä markkinatuliaisia.

 

Kaapelitehdas täyttyy viikonloppuna myös kulttuuritarjonnasta. Kahden päivän aikana markkinoiden kulttuurilavalle nousee monta kiinnostavaa kirjailijaa.Yksi odotetuimmista on Leelo Tungal, jonka romaani Toveri lapsi ilmestyi tänä vuonna suomeksi. Tungalia haastattelee kirjailija Sirpa Kähkönen. Lisää markkinoiden kirja-annista on sivulla 46.

Markkinoilla esittäytyy perinteisesti myös yksi virolainen maakunta. Tällä kertaa on vuorossa Latvian rajalla sijaitseva Valgamaa, joka on monille suomalaisille vielä melko tuntematon. Niinpä kannattaakin käyttää tilaisuus hyväksi ja tulla kuuntelemaan Valgamaasta kertovia keskusteluita.

Esimerkiksi sunnuntaina Valgan kaupunginarkkitehti Jiri Tintera kertoo kaksoiskaupunki Valga-Valkasta. Kaapelille saapuu myös Viron väestöministeri Riina Solman, jota haastattelee Tuglas-seuran Järvi Lipasti.

Toki Kaapelilla on tarjolla aimo kattaus hyvää, virolaista musiikkia. Muusikot Anu ja Tõnis Taul esiintyvät viikonlopun aikana monta kertaa kulttuurikahvila Koidulassa. Markkinoilla nähdään myös lauluyhtye SnöW, suomenlatvialaisten kansantanssiryhmä Aurora ja suomenvirolaisten sekakuoro Siller.

 

Talvikylmään saa markkinoilta upeita virolaisia käsitöitä.

 

Perheen pikkuväkeäkään ei ole unohdettu. Lastenlavalla esiintyvät viikonlopun aikana muun muassa Helsingin virolainen musiikki- ja tanssikoulu, Annilan jumppakerho ja Dancest Dance -tanssiryhmä. Työpajoissa lapset voivat askarrella, tehdä robotteja ja tiedekokeiluja.

Virolainen elokuva on erityisesti Viron 100-vuotisjuhlien myötä elänyt viime vuosina kultakautta. Kinokomerossa on markkinapäivien aikana nähtävänä lukuisia uusia virolaiselokuvia, kuten Tungalin romaaniin perustuva Toveri lapsi sekä viime joulun hyväntuulinen perhe-elokuvahitti Eia jõulud Tondikakul. Perheen pienimmät voi tuoda katsomaan myös animaatioelokuvaa Lotte ja kadonneet lohikäärmeet. Kinokomeron elokuvilla on monilla jokin yhteys Etelä-Viroon ja teema-alue Valgamaahan.

Martin markkinat on oivallinen tilaisuus myös tutustua Viron matkailutarjontaan. Paikan päällä on virolaisia hotelleja, kylpylöitä, museoita ja muita matkailualan toimijoita kertomassa palveluistaan.

Tällä kertaa markkinoille saapuvat muun muassa Viking Line, Tallinnan kaupunki, Viron merimuseo sekä miehitysten ja vapauden museo Vabamu. Kylpylöistä palveluitaan esittelevät markkinoilla esimerkiksi Kalev Spa -hotelli ja vesikeskus, Toila Spa ja Viiking Spa. Yritysten markkinatarjoukset kannattaa hyödyntää ja alkaa suunnitella tulevia Viron-lomia jo nyt. 

 

MARTIN MARKKINAT

23.–24.11.2019

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki.

Avoinna lauantaina klo 10–18, sunnuntaina 10–17

Ilmainen sisäänpääsy!

 

Markkinoiden kulttuuriohjelma:

Lauantai 23.11. klo 10–18

10.00 Martin markkinat alkavat, Tuglas-seuran tervehdys

10.30 Valgamaan tervehdys, Valgamaan kuntainliiton johtaja Agu Kabrits

11.00 Helsingin virolaisen musiikki- ja tanssikoulun lapsiryhmä

11.30 Viron väestöministeri Riina Solman. Haastattelija Järvi Lipasti

12.00 Muusikot Anu ja Tõnis Taul

12.30 A. H.Tammsaaren romaani Rakastin saksalaista. Suomentaja Juhani Salokannel ja Hannu Marttila

13.00 Uusi matkaopas Tallinnan Vanhakaupunki. Kirjailija Tapio Mäkeläinen ja Mikko Savikko

13.30 Uusi romaani Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru. Kirjailija Indrek Hargla ja Tapio Mäkeläinen

14.00 Lauluyhtye Helsingin virolainen naiskuoro

14.30 Muusikot Anu ja Tõnis Taul

15.00 ET-teatterin esitys: Nali Naljaks

15.30 Mart Laarin teos Viro vuonna nolla. Suurlähettiläs Harri Tiido ja Kirsti Narinen

16.00 Uutta Viron museoissa. Liis Meriküll Vabamu-museosta ja Neeme Punder Valgan museosta

16.30 Suomenlatvialaisten kansantanssiryhmä Aurora

17.00 ET-teatterin esitys: Nali Naljaks

17.30 Muusikot Anu ja Tõnis Taul

 

Sunnuntai 24.11. klo 10–17

10.00 Toisen päivän ohjelma alkaa

10.30 Muusikot Anu ja Tõnis Taul

11.00 Uusi keskusteluopas Kerro lisää viroksi!, Hannu Oittinen 

11.30 Uusi lastenkirja Piia Pikkuleipä muuttaa. Kairi Look ja suomentaja Katariina Suurpalo

12.00 Virolaiset huonekalusuunnittelijat design­parvelta. Marko Ala ja Maria Rästa

12.30 Muusikot Anu ja Tõnis Taul

13.00 Uusi romaani Viimeisellä rajalla. Kirjailija Eeva Park ja suomentaja Sanna Immanen

13.30 Suomenvirolaisten sekakuoro Siller

14.00 Uusi romaani Toveri lapsi. Kirjailija Leelo Tungal ja Sirpa Kähkönen

14.30 Kaksoiskaupunki Valga-Valka. Valgan kaupunginarkkitehti Jiri Tintera ja haastattelija Heidi Iivari

15.00 Suomenvirolaisten kansantanssiryhmä Ülelahedad

15.45 Kirjallisuus matkaoppaana – Viron runokartta ja Nippernaati 4, tekijät ja suomentajat äänessä

 

Neuvostoajan lapsen elämästä kertova Toveri lapsi -elokuva nähdään markkinoiden Kinokomerossa lauantaina 23.11. klo 12.

Markkinoiden Kinokomeron ohjelma:

Lauantai

10.30 Janno Põldma ja Heiki Ernits: animaatioelokuva Lotte ja kadunud lohed

12.00 Moonika Siimets: Seltsimees laps

14.00 Peeter Simm: Head käed

16.00 Andres Sööt: dokumenttielokuva Põgenemine

17.00 Theodor Luts: dokumenttielokuva Alma mater Tartuensis

 

Sunnuntai

10.30 Janno Põldma ja Heiki Ernits: animaatioelokuva Lotte ja kadunud lohed

12.00 Hardi Volmer: Johannes Pääsukese tõeline elu sekä Johannes Pääsuke: Retk läbi Setumaa

14.00 Anu Aun: koko perheen elokuva Eia jõulud Tondikakul

16.00 Kaljo Kiisk: Nipernaadi

Elokuvista kertoo elokuvakriitikko Jaak Lõhmus.

 

Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuvat Tuglas-seuran arkisto/Toomas Dettenborn, Amrion / Priit Grepp

 

Lue lisää samasta aiheesta
martin markkinat helsinki martin markkinat kaapelitehdas martin markkinat kaapelitehtaalla martin markkinat suomessa martin markkinoiden ohjelma virolaiset elokuvat virolaiset kirjat virolaisia tuotteita suomessa

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää