Tuoretta tietoa Virosta
7.6.2011 | Vapaa-aika

Markkinoita ja juhannustulia

Markkinoita ja juhannustulia

Suurien lisäksi Virossa järjestetään kesällä satoja pienempiä tapahtumia, joten voimme lähes varmasti väittää, että kesäviikonloppuisin löytyy kaikkia

Suurien lisäksi Virossa järjestetään kesällä satoja pienempiä tapahtumia, joten voimme lähes varmasti väittää, että kesäviikonloppuisin löytyy kaikkialla muutaman kymmenen kilometrin säteeltä jokin tapahtuma. Kannattaa siis seurata myös paikkakuntien ilmoitustauluja matkan varrella.

Markkinoita järjestetään joka viikonloppu aina jossain päin Viroa. Tyypillisesti niillä myydään käsitöitä ja elintarvikkeita. Yksi tunnetuimmista on elokuussa Etelä- Viron Antslassa oleva Hauka Laat, jossa koko kylä muuttuu markkinaalueeksi ja joilla myydään kaikkea hirsimökeistä lähtien.

Markkinatapahtumaksi voi myös nimittää elokuun lopussa Jõgevamaalla olevan valkosipulifestivaalin. Markkinatunnelmaa löytyy myös Tallinnasta. Laivamatkailijoita lähellä oleva Sadama turg organisoi 18.6. Makkarapäivän ja ennen juhannusta markkinat, joista löytyy vaikka vihta juhannussaunaan.

Kesämarkkinoita Virossa
11.6. Grillfest ja hyvän ruuan markkinat, Türi.
11.6. Viljandin hansamarkkinat.
11.6. Võrun kesämarkkinat.
11.–12.6. Pärnumaan suuri maamiehen näyttely ja markkinat, Pärnu, Tammiste.
18.6. Makkarapäivä, Sadama turg, Tallinna.
18.6. Kohilan juhannusmarkkinat, Raplamaa.
18.–19.6. Vastseliinan maakansan markkinat, Võrumaa.
19.6. Räpinan juhannusmarkkinat, Põlvamaa.
21.–23.6. Juhannusmarkkinat, Sadama turg, Tallinna.
23.6. Raittiin juhannusaaton markkinat Pikvassa, Harjumaa.
23.6. Võsun juhannusmarkkinat, Länsi-Virumaa.
23.6. Karksin juhannusmarkkinat, Viljandinmaa.
24.6. Haljalan kunnan 700-vuotisjuhlan markkinat, Länsi-Virumaa.
7.–10.7. Keskiaikaiset päivät Vanhassakaupungissa, Tallinna.
9.7. Kihnun merijuhlan markkinat Kihnun saarella.
9.7. Alatskiven vanhan tavaran markkinat, Kolalaat, Tartumaa.
22.–23.7. Saaren markkinat, Kuressaari.
16.–17.7. Meripäivät Tallinnan satama-alueilla.
29.–30.7. Kalatori ja markkinat Viimsin ulkomuseossa.
13.8. VII Kalevipojan kala- ja vesifestivaali, Kasepää, Jõgevamaa.
13.8. Rukkimarjapäeva laat (Ruismarjanpäivän markkinat), Sangaste, Valgamaa.
13.–14.8. Haukan markkinat, Antsla, Võrumaa.
19.–20.8. Kärdlan elomarkkinat, Hiidenmaa.
20.8. Kansainvälinen vanhan tavaran markkinat, Valga, Valgamaa.
27.8. Narvan markkinat.
27.8. Valkosipulifestivaali, Jõgeva, Jõgevamaa.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA LEMBIT MICHELSON

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää