Tuoretta tietoa Virosta
26.6.2019 | Historia

Maista paikallisia herkkuja!

Maista paikallisia herkkuja!Sõirin valmistaminen on tarkkaa puuhaa. Kuvassa Toomemäen talon emäntä Sirje Kruusamäe tekee sõiria Maagõkõnõ-kotiravintolassaan. Hän on myös Setomaan moninkertainen piirakan leipomisen mestari.

Setomaan ruokapöytään kuuluu takuuvarmasti sõir eli rahkajuusto.

 

Setomaalla käydessä on maisteltava myös paikallisia herkkuja, muuten jää paljosta ilman. Paikallisia ruokia ovat muun muassa suulliim  eli kylmä keitto, kanttarellikastike ja sõir eli rahkajuusto.

Erilaisia sõir-tuotteita löytyy nykyään myös markettien hyllyiltä, mutta tuore, vasta valmistettu sõir on jotain ihan muuta. Oman lisävivahteen sõiriin tuovat kuminansiemenet.

Sõiria ja muita settojen herkkuja pääsee maistelemaan muun muassa ravintoloissa, kuten Seto Tsäimajassa Värskassa ja Taarka Tarõssa Obinitsassa. Viimeisestä voi ostaa myös mukaan leipää ja sõiria.

Sõiria syödään hillon tai hunajan kera.

Seto Tsäimaja, Pikk 56, Värska, Setomaan kunta.

Taarka Tarõ, Obinitsa, Setomaan kunta.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
setomaa setomaan elämää sõir

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Kulttuuri

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää