Tuoretta tietoa Virosta

12.5.2019 | Henkilö

Magnus Kirt Vasemman käden valtias

Magnus Kirt Vasemman käden valtiasKesän 2018 Berliinin EM-kilpailuissa Magnus Kirt heitti uransa ensimmäisen arvokisamitalin.

EM-pronssi, Viron ennätys ja hurja tuloskunto tekivät keihäänheittäjä Magnus Kirtin viime kaudesta lähes täydellisen. Suomalaiset kilpakumppanit saavat panna parastaan, jos haluavat tänä kesänä lyödä Kirtille kampoihin.

 

Jos kesällä 2018 seurasi vähänkään kansainvälisiä yleisurheilukilpailuja, ei voinut olla huomaamatta virolaisen keihäänheittäjän Magnus Kirtin menestystä.

Kilpa kilvan jälkeen Kirt paukutti tasaisia yli 80 metrin sarjoja. Kauden aikana Kirt heitti jokaisessa kisassaan yli 83 metriä ja hätyytteli jatkuvasti maagista 90 metrin rajaa. Kauden heikoin sijoitus oli toukokuisen Dohan Timanttiliigan kilpailun “vasta” kuudes sija.

Aiemmin Andrus Värnikin nimissä ollutta keihäänheiton Viron ennätystä 87,83 Kirt ehti parantaa kesän aikana peräti kolme kertaa. Ensimmäinen ennätysparannus tuli kesäkuun alussa Tartossa.

Vain kaksi päivää myöhemmin ennätys parani jälleen, tuolloin Turussa Paavo Nurmi Gameseissa.

Kolmannen kerran keihään kärki kaartoi ennätyskohtaan heinäkuussa Marokon Rabatissa. Nyt voimassa oleva Viron ennätys on 89,75 metriä.

 

Kirtin huikean kauden huipensivat elokuussa kisatut yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut Berliinissä, joiden keihäskisassa Kirt oli yksi ennakkosuosikeista. Kirkkain mitali jäi vielä saamatta, mutta Kirt ilahdutti virolaista urheilukansaa tuomalla kotiin pronssia tuloksella 85,96 metriä.

Mikä teki Etelä-Viron Tõrvasta kotoisin olevan Kirtin kaudesta niin onnistuneen?

“Se oli kaikkien asioiden sulautuminen yhteen, mutta ennen kaikkea kova ja jatkuva työ. Yritin olla jokaisessa asiassa ammattiurheilija, jotta pysyisin terveenä ja jotta harjoittelu olisi laadukasta. Tietysti taustajoukot olivat suureksi avuksi, jotta saatoin keskittyä vain heittämiseen”, Kirt kertoo The Baltic Guidelle haastattelussa sähköpostin kautta.

Samaa vakautta Kirt odottaa myös tulevalta kaudelta. Vaikka syyskuussa Qatarin Dohassa järjestettävät maailmanmestaruuskilpailut ovat varmasti heittäjän mielessä, hän sanoo kauden tavoitteekseen olla edelleen tuloksiltaan tasainen ja antaa itsestään kilpailuissa parasta.

Viime syksynä jalassa havaittu rasitusmurtuma on sekin nyt mennen talven lumia.

“Talven harjoittelukausi on sujunut hyvin. Olen saanut tehtyä kaiken mitä pitää ja rasitusmurtuma on parantunut. Syksyllä jouduin tekemään jonkin verran korvaavia harjoitteita, jotta jalka sai levätä, mutta talvella olen jo voinut harjoitella normaalisti”, Kirt sanoo.

 

29-vuotiaasta heittäjästä olisi voinut tulla hyvä korkeushyppääjäkin. Nuorena monipuolisesti yleisurheilua harrastaneen Kirtin korkeusennätys on kaksi metriä.

“Korkeushyppy tosiaan sujui, ja keihäänheiton pariin päädyin vasta vuonna 2009, mistä alkaen keskityin ainoastaan siihen. Koulun liikunnanopettajani, joka oli myös ensimmäinen valmentajani, osasi aina suunnitella treenit niin, että fyysinen kehittyminen oli monipuolista. Ja koska nuorena tykkäsin aina heitellä jotakin, oli keihäänheitto pallonheitolle luonteva jatkumo.”

Ensimmäisen kerran Kirt heitti yli 80-metrisen vuonna 2015 Viron Viljandissa. Tulos oli 82,22 metriä. Vielä samana kesänä oma ennätys parani yli 86 metriin. Siitä lähtien tuloskunto on ollut varsin tasainen, huipentuen kesän 2018 tuloksiin.

Magnus Kirt tarttuu kilpailumielessä keihääseen ensimmäistä kertaa 18. toukokuuta Shanghain Timanttiliigan osakilpailussa.

Virossa ja Suomessa hyviä keihäänheittäjiä on ollut aina. Kirt on tämän perinteen vahva jatkaja ja hän on seurannut uransa aikana myös suomalaisten keihäänheittäjien tekemisiä. 

“Suomalaisilla on hyvin mielenkiintoisia lähestymistapoja keihäänheittoon. Teillä on hyvät urheilumahdollisuudet, ja yksi heittämiseen kannustava tekijä voi olla se, että kouluissa pelataan pesäpalloa. Virossa ei ole yksittäistä konkreettista keihäänheiton pariin työntävää tekijää. Ennemminkin on kyse omasta intohimosta, jos urheilija päätyy keihäänheiton pariin.”

Lukion jälkeen Kirt aloitti liikkeenjohdon opinnot Tallinnan yliopistossa. Kaikki muu on opinnoissa tehty, vain lopputyö puuttuu.

“Teen sen lähitulevaisuudessa varmasti, mutta tällä hetkellä haluan keskittyä sataprosenttisesti treenaamiseen.”

Harjoittelua huippu-urheilijan elämä onkin. Päivä rytmittyy kahden treenin ja niiden välisen palautumisen ympärille.

“Päiväunet ovat paras tapa rentoutua. Vapaapäivinä vietän aikaa ystävien kanssa ja käyn kotikaupungissani Tõrvassa. Pidän kotipaikkakunnastani paljon ja tunnen oloni siellä hyväksi.”

 

Talven harjoittelukausi alkaa olla takana ja kauden avaus odottaa toukokuun 18. päivä.

“Ensimmäinen kisa on Shanghaissa, jossa osallistun Timanttiliigaan”, Kirt sanoo.

Entä tuleeko Oliver Helanderin, Antti Ruuskasen ja muiden Suomen keihäsmiesten kilpakumppani kesän aikana lahden pohjoispuolelle kisaamaan?

“Luultavasti kyllä. Olen aina tykännyt kilpailla Suomessa, sillä yleisö kannustaa ja on suorituksessa mukana. Suomesta olen saanut paljon hyviä muistoja.” 

 

Keihäsmiehen kesävinkit Viroon

“Virossa on kesällä paljon nähtävää. Kauniita lomapaikkoja ovat muun muassa Saarenmaa, Pärnu ja Narva. Ehdottomasti kutsun kaikkia tutustumaan kotipaikkakuntaani Tõrvaan, jonka matkailijat saattavat tuntea pienenä järvenrannan lomakaupunkina. Tõrvaa on vuodesta 1937 alkaen virallisesti kutsuttu kesälomakaupungiksi.

Meillä on monia kauniita järviä, joissa on hienot hiekkarannat. Tunnetuin on Vanamõisan järvi, jossa on Baltian maiden korkein ulkona sijaitseva uimahyppytorni, joka on 13 metriä korkea.”

 

Kirt sai kansallissankarin vastaanoton, kun hän palasi Viroon EM-pronssi mukanaan.

Keihäänheittäjä Magnus Kirt

Syntynyt 1990 Etelä-Viron Valgan maakunnan Tõrvassa.

Asuu ja harjoittelee Tallinnassa.

Lopputyötä vaille valmis liikkeenjohdon maisteri Tallinnan yliopistosta.

Viron ennätys 89,75 m, heitetty 2018. Paransi viime kesänä Viron ennätystä kolme kertaa.

Berliinin EM-kisoissa 2018 pronssia tuloksella 85,96 m.

Valittiin Viron parhaaksi miesurheilijaksi vuonna 2018. 

Lontoon MM-kisoissa 2017 finaalissa 11:s.

Vasenkätinen heittäjä, joka pitää ennätystuloksellaan hallussaan vasenkätisten heittäjien maailmanennätystä.

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuvat Scanpix / Tairo Lutter, Stanislav Moshkov, Ilmar Saabas

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

8.7.2019 | Ostokset

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilosta

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.   Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään … Lue lisää

7.7.2019 | Vapaa-aika

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Elma Reinikka opiskelee Tartossa.   Tarton ikonisen suutelevien ylioppilaiden patsaan suihkulähde solisee niin keväisesti kuin vain voi, kun istumme opiskelija … Lue lisää

6.7.2019 | Henkilö

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Sikke Sumari emännöi Muhun saarella asiakkailleen täydellistä rauhaa tarjoavaa Nami Namasten tilaa.   Hiekkatie kiemurtelee keskelle metsää ja lopulta vastaan … Lue lisää

30.6.2019 | Vapaa-aika

Löydä toisenlainen Pärnu

Löydä toisenlainen Pärnu

Pärnussa koko ikänsä asunut Heiko Leesment rohkaisee lähtemään uusiin paikkoihin.   Paljasjalkainen pärnulainen Heiko Leesment soittaa bassoa paikallisessa Sibyl Vane … Lue lisää

28.6.2019 | Henkilö

Viime tipassa Tallinnaan

Viime tipassa Tallinnaan

Wilma Salmenjaakko opiskelee Virossa oikeustieteitä.   “Olen Wilma Salmenjaakko, 18-vuotias oikeustieteiden opiskelija, kotoisin Salosta. Olen jo lapsuudessani asunut ulkomailla perheeni … Lue lisää

27.6.2019 | Vapaa-aika

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Tallinnassa toimii Suomi-koulu, joka tarjoaa kerran viikossa suomen kielen opetusta kaupungissa asuville suomalaisille lapsille. Koulun oppilaat jakavat nyt omat Tallinna-vinkkinsä. … Lue lisää

25.6.2019 | Vapaa-aika

Kaakonkulman lumoa

Kaakonkulman lumoa

Trad.Attack!-yhtyeen Sandra Vabarnan juuret ovat syvällä Setomaalla.    Viron musiikkimaailman supertähtiin kuuluva Sandra Vabarna kertoo Setomaalla olevan vankka paikka hänen … Lue lisää