Tuoretta tietoa Virosta
15.5.2017 | Viro

Luennoille lahden taakse

Luennoille lahden taakse

Haku virolaiskorkeakouluihin on käynnissä nyt.

 

Monet nuoret haluavat lähteä opiskelemaan ulkomaille toisen asteen koulutuksen päätyttyä. Yhä suositummaksi on muuttunut opiskelu Virossa. Etelänaapuri houkuttelee suomalaisia opiskelijoita läheisyytensä ja edullisen hintatasonsa vuoksi. Virossa opiskelee vuosittain noin 1 300 suomalaista.

Virossa on seitsemän yliopistoa ja kolme ammattikorkeakoulua, jotka tarjoavat englanninkielisiä tutkintoja. Eniten opiskelijoita on Tallinnassa ja Tartossa. Suomalaiset opiskelevat Virossa pääosin englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa, mutta osa suorittaa tutkintoaan myös viroksi. Tutkinto-opiskelun lisäksi Viroon lähdetään myös vaihto-opiskelijaksi.

 

Englanninkieliset tutkinto-opinnot ovat Virossa maksullisia. Lukukausimaksut vaihtelevat kahden tuhannen euron molemmin puolin per lukukausi. Viron maayliopiston eläinlääkäriopintojen lukukausimaksu on huomattavasti korkeampi.

Sisäänpääsyvaatimukset vaihtelevat oppilaitoksittain: joissain on käytössä pääsykoe, mutta monille linjoille pääsee kunnollisella motivaatiokirjeellä ja haastattelulla. Hakijalla täytyy olla myös todiste riittävästä englannin kielen taidosta.

 

Virossa tutkintoon opiskeleva suomalainen saa Suomessa opiskelevan tavoin opintotukea. Jos on valmis hiukan tinkimään esimerkiksi asunnon sijainnista, tuella pärjää oikein hyvin. Ruoka on suunnilleen samanhintaista kuin Suomessa, mutta vapaa-ajan vietto on edullisempaa: Virossa suomalaisella opiskelijalla on varaa käydä myös elokuvissa. Tartossa opiskelijaelämää ja -tapahtumia on enemmän kuin Tallinnassa. 

Lisätietoa: www.studyinestonia.ee

 

TEKSTI VENLA RANTANEN, KUVA ERIK RIIKOJA

Lue lisää samasta aiheesta

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää