Tuoretta tietoa Virosta

18.11.2015 | Viro

Lomakaupunki parhaasta päästä

Lomakaupunki parhaasta päästä

Pärnusta on tullut monen suosikkikohde myös talvella.

 

Kylpylät ovat useimmille tärkein syy tulla Pärnuun talviaikaan. Erilaisia kylpylöitä toimii kaupungissa jo seitsemän. Monet niistä ovat uudistaneet tilojaan ja palveluitaan kuluvan vuoden aikana.

Kesällä avasi ovensa Viiking Spa:n uusi sauna- ja vesikeskus, Estonian upouusi Resort Hotel & Spa tarjoaa laadukkaita hotelli- ja kylpyläpalveluita täysin uudella konseptilla. Lapsiperheiden suosikkikohde Tervise Paradiis remontoi syksyllä kuntosalinsa, uuden ilmeen sai myös Tervisen vapaa-ajankeskus.

Tekemistä riittää ulkonakin. Säiden salliessa Jõulumäen urheilukeskuksessa pääsee hiihtämään eripituisia reittejä mäkisessä metsämaastossa. Suksia ja muita välineitä voi vuokrata paikan päältä. Suosittu luistinrata sijaitsee keskustassa, Munamäen naapurissa. Kevyen liikenteen väylät meren ja joen rannoilla sopivat ihanteellisesti ulkoiluun.

Kulttuurinnälkää voi tyydyttää Pärnun teatterissa tai konserttitalossa. Kannattaa pitää myös mielessä, että Pärnu Keskuksen elokuvateatterissa pyörii myös englanninkielisiä elokuvia, viroksi dubattuja ovat yleensä vain lastenelokuvat.

Tiesitkö, että joulupukin talo on vain kivenheiton päässä Pärnusta, Tõstamaalla? Korstnan maatilalla pukki muoreineen järjestää hauskaa tekemistä perheen pienimmille. Ponien lisäksi tilalla asustelee pupuja, kanoja ja lampaita. Hevosajelulle pääsee halutessaan koko perhe, lumisena talvena tietenkin reellä. Joulun aikaan pukkia voi mennä tapaamaan 26. ja 27. joulukuuta sekä vuodenvaihteen jälkeen 3. tammikuuta. Korstnan taloon on Pärnusta noin puolen tunnin ajomatka.

Välimatkat maanteitse:

Tallinna–Pärnu 135 km

Asukkaita

Pärnu: 43 000

Lisätietoa:http://www.visitparnu.com/fi/

 

Miten pääsee?

Tallinnasta pääsee Pärnuun bussilla lähes kerran tunnissa. Omalla autolla ajoaika on noin kaksi tuntia. Junamatka Tallinnasta Pärnuun kestää noin 2,5 tuntia.

 

TOP 5 Pärnu

01 KYLPYLÖITÄ KOKO PERHEELLE

Pärnun kylpylöiden kuumat altaat ja saunat rentouttavat niin mielen kuin kehonkin. Lapsille on tarjolla menoa ja meininkiä vesiliukumäissä ja lainealtaissa.

02 JOULUPUKILLE KYLÄÄN

Joulupukin Korstnan tilalla voi tavata ihka oikean valkoparran, joka järjestää hauskaa puuhaa tonttujen ja muorin kanssa.

03 HERKUTTELE KAHVILOISSA

Kahvilakulttuuri monipuolistuu Pärnussakin. Kaupungin kahviloissa saa yhä useammin leivosherkkujen lisäksi myös lähi- ja luomuruokaa. Kuvassa Supelsaksad-kahvilan tunnelmaa.

04 ERÄMAA KUTSUU RETKELLE

Soomaan kansallispuiston retkipoluilla voi tutustua luonnontilaisiin metsiin ja suomaihin. Lumikenkä- ja potkukelkkaretkelle pääsee paikallisen oppaan kanssa.

05 MUSEOON

Pärnun historiallinen museo vie aikamatkalle tuhansien vuosien päähän. Nykytaiteen museossa on joulukuussa esillä virolaisten keräilijöiden aarteita ja tekstiilitaiteilijoiden teoksia.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT VIIKING SPA, RUTH HUIMERIND, KORSTNA TALU, TOOMAS TUUL, MARIE SOOSAAR-VIRTA,M KAUPO KALDA

11.8.2017 | Luonto

Piknikille puistoon ja rannalle

Piknikille puistoon ja rannalle

The Baltic Guide esittelee Pärnun parhaat piknikpaikat.   1. Rantapuisto Hiekkarantaa reunustava Rantapuisto (Rannapark) on epäilemättä Pärnun suosituin piknikkohde. Rantapuiston … Lue lisää

9.8.2017 | Luonto

Viron korkeimmalle huipulle 20 cm lisämittaa

Verkkouutinen: Viron korkeimmalle huipulle 20 cm lisämittaa

Viron juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttään myös vaihtamalla järjestelmää, jolla maanpinnan korkeuksia mitataan. Paikkakunnasta riippuen kukkulat kohoavat 15–24 cm korkeammalle, tosin vain … Lue lisää

9.8.2017 | Kulttuuri

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Viljandin perinnemusiikkifestivaali järjestettiin heinäkuun lopussa ja siellä esiintynyt, uuden levyn juuri julkaissut Naised köögis -yhtye esiintyy Viljandin Kaevumäellä 15. elokuuta. … Lue lisää

9.8.2017 | Viro

Helsingin Länsiterminaalin raitiolinjan numero muuttuu

Verkkouutinen: Helsingin Länsiterminaalin raitiolinjan numero muuttuu

Tallinkin tai Eckerö Linen aluksilla Viroon matkaavan on hyvä huomioida, että ensi maanantaista 14.8. lähtien Helsingin Länsiterminaaliin ei enää tuo … Lue lisää

7.8.2017 | Viro

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Jättikirppari Telliskivissä Viron suurin kirpputori syntyy 26.8. Tallinnan Telliskivin alueen keskusaukiolle. 400 kauppiasta, konsertit ja katuruokakioskit takaavat rennonletkeän tunnelman. … Lue lisää

7.8.2017 | Viro

Tervetuloa asumaan ja opiskelemaan Tallinnaan!

Tervetuloa asumaan ja opiskelemaan Tallinnaan!

Suurin osa suomalaisopiskelijoista asuu Tallinnan keskustassa. Niin tekevät myös Tallinnan teknillisen korkeakoulun opiskelijat, vaikka kampus onkin vähän kauempana keskustasta. Käytännössä … Lue lisää

4.8.2017 | Viro

Viikonlopun tapahtumat muuttavat liikennejärjestelyjä Pärnussa

Verkkouutinen: Viikonlopun tapahtumat muuttavat liikennejärjestelyjä Pärnussa

Pärnussa viikonloppuna järjestettävä Weekend Festival Baltic aiheuttaa muutoksia ranta-alueen liikennejärjestelyihin. Rantaan vievä Mere puiestee on suljettu autoliikenteeltä Esplanaadi-kadun risteyksestä alkaen. … Lue lisää

4.8.2017 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Ratikkalinjat myllerryksessä elokuun Tallinnassa matkustavan tulee muistaa, että vielä koko elokuun ajan Tallinnan raitiovaunuliikenne on paljon normaalia suppeampaa. Käytössä ovat vain … Lue lisää