Tuoretta tietoa Virosta

6.4.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen: Lauantaina vietetään Pärnu-päivää – kaupunki on täynnä ohjelmaa kaikenikäisille

Lauantaina vietetään Pärnu-päivää – kaupunki on täynnä ohjelmaa kaikenikäisillePärnun Nykytaiteen museossa on esillä muun muassa Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely. Sisäänpääsy museoon maksaa Pärnu-päivänä euron.

Lauantaina 6. huhtikuuta järjestetään perinteinen Pärnu-päivä. Keskustan eri kohteissa on tarjolla monipuolista ohjelmaa koko päivän ajan.

Itsenäisyydenaukiolla (entinen Rüütlinaukio) voi nauttia musiikkiesityksistä kello 13–17. Lavalla nähdään muun muassa suosittu laulaja Rasmus Rändvee ja lauluyhtye Mirt. Tarjolla on myös lähiruokaa Pärnun seudun tuottajilta.

Pärnun Nykytaiteen museossa on kaksi mielenkiintoista näyttelyä. Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä on esillä yli 70 virolaistaiteilijan tuoreita teoksia.

Anna uusi elämä -kierrätystaidenäyttelyssä voi ihailla ja ihmetellä, mitä kaikkea vanhoista tavaroista voi loihtia. Mukana on myös suomalaisen Kristiina Tikke Tuuran upea teos Jättiläisen lyhty. Sisäänpääsy museoon maksaa Pärnu-päivänä euron.

Pärnun hieno bussiasema juhlii synttäreitä konsertin voimin. Kello 11–12 asemalla voi nauttia tenori Lemit Tolgan esityksistä.

Kevätajelu 2019 kutsuu pyöräretkelle mukaan kaikkia fillareiden omistajia. Kokoontuminen on kello 16.30 ja pyöräretkelle lähtö on kello 17 Itsenäisyydenaukiolta.

Hyvää musiikkia on tarjolla myös Pärnun raatihuoneella, jossa esiintyvät kello 17.30 Pärnun kamarikuoro ja Pärnun käsikellokoulun lastenyhtyeet. Solistina esiintyy sopraano Ave Aava.

Endla-teatterin edustalla on Sinilille-tapahtuma, jossa on näytteillä armeijan ja pelastuslaitoksen kalustoa.

Ilmaisia opastuskierroksia on tarjolla niin viroksi kuin venäjäksikin. Lisää tietoa saa tästä.

Katso Pärnu-päivän koko ohjelma tästä.

Teksti Mikko Virta, kuva Pärnun Nykytaiteen museo

16.4.2019 | Kulttuuri

Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Verkkouutinen: Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Suomalainen harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina 20. huhtikuuta Pärnussa. Pohjonen on Virossa suosittu artisti, joka on esiintynyt Pärnussakin aikaisemmin. Vuonna … Lue lisää

13.4.2019 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Verkkouutinen: Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Viron kansallismuseo, Tartossa sijaitseva Eesti Rahva Muuseum, juhlii sunnuntaina 110-vuotiasta olemassaoloaan. Museo on siis ollut olemassa jo paljon kauemmin kuin … Lue lisää

12.4.2019 | Kulttuuri

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiä

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiä

Legendaarinen Jazzkaar-festivaali järjestetään huhtikuussa jo 30. kerran.   ”Kyllä se oli Joe Zawinulin tuleminen Tallinnaan 1994 ja festivaalin onnistuminen muutenkin”, … Lue lisää

8.4.2019 | Historia

Tyttö joka satamassa

Tyttö joka satamassa

Hiidenmaalainen nuorukainen sekoitti suomalaisneitokaisten päät sata vuotta sitten.   “Mitä varten sinä valloitit minun nuoren sydämen. En saa rauhaa missään. … Lue lisää

3.4.2019 | Kulttuuri

Viljandin kansanmusiikkifestivaali

Viljandin kansanmusiikkifestivaali

Advertoriaali   Vuosittain heinäkuussa Viljandin linnamäellä ja keskustassa järjestettävä kansanmusiikkifestivaali ilmentää vahvasti yhtä erityistä, 1990-luvun alussa leviämään alkanutta ajattelutapaa. Tämä … Lue lisää

3.4.2019 | Kulttuuri

Täysillä lomatunnelmaan!

Täysillä lomatunnelmaan!

Advertoriaali   Kesällä kaasutellaan, joogataan ja purjehditaan.   Virolaiset ovat innokasta urheilukansaa, ja erilaisia urheilutapahtumia riittää koko kesäkaudelle. Tapahtumia on … Lue lisää

25.3.2019 | Kulttuuri

”Nastaa menoa luvassa!” – radiotoimittaja Njassa kertoo vinkit tänään alkavalle Tallinn Music Weekille

Verkkouutinen: ”Nastaa menoa luvassa!” – radiotoimittaja Njassa kertoo vinkit tänään alkavalle Tallinn Music Weekille

Radiotoimittaja Njassa eli Jyrki Jantunen on kokenut Tallinn Music Week -kävijä. Mies kertoo TMW:n kuuluvan keväiseen ohjelmaan jo viiden vuoden … Lue lisää

25.3.2019 | Kulttuuri

Martin markkinoille, nääs

Martin markkinoille, nääs

Viro virtaa huhtikuussa Tampereelle.   Jos ei huhtikuussa pääse matkustamaan Viroon, voi ainakin mennä Tampereelle. Virolaista kulttuuria monipuolisesti esittelevät Martin … Lue lisää