Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2015 | @fi

LAPSE SUU EI VALETA!*

LAPSE SUU EI VALETA!*

Virolainen sanonta sopii erinomaisesti makeistestiin. The Baltic Guide kutsui kahdeksan eri-ikäistä lasta testaamaan Kalevin makeisia.

Virolainen karkkimaku poikkeaa suomalaisesta. Esimerkiksi lakritsia ja etenkään salmiakkimakeisia ei tavallisesti löydy paikallisista marketeista.

Maan suurin makeistehdas, Kalev uudisti karamelliensa tuotantoa jonkin aikaa sitten lopettaen samalla transrasvojen käytön. Tehdas tuottaa noin kolmeakymmentä erilaista kääreellistä makeista. Otimme testiin mukaan niistä kuusi ja annoimme lasten valita.

Testimakeisista viisi oli suklaalla päällystettyjä. Poikkeuksen teki Mesikäpp (suomeksi Mesikämmen). Karamellipussien paino oli 150 tai 175 grammaa. Testi osoittautui tasaiseksi ja mielipiteet menivät myös ristiin. Kaikki karamellit saivat joltakin täydet pisteet. Finest Marzipan edusti testissä luultavasti aikuisempaa makua ja siksi se oli kahden testaajan mielestä jopa huono.

Kalev tuottaa myös muun muassa kääreettömiä- ja toffeekaramelleja. Jokainen makeisten ystävä löytänee valikoimasta omansa. *Lapsen suu ei valehtele eli totuus tulee lapsen suusta.

Lue koko artikkeli näköislehdestä :

https://www.fingler.com/embed/123096?fullscreen=true#35

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV 

Lue lisää samasta aiheesta