Tuoretta tietoa Virosta

6.8.2014 | Ravintolat

Lähiruokaa vaivattomasti

Lähiruokaa vaivattomasti

Satamasta kävelymatkan päässä oleva Park Inn by Radisson Central Tallinn -hotellin ravintola Kompass on uusiutunut.Lähi- ja luomuruokaan panostava ja nuorekas ravintola tarjoaa tehokkaasti ja nopeasti suurillekin asiakasmäärille ruokaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Uuden konseptin mukaisesti ruokaa saa myös vuorokauden ympäri hotellin aulan Hungry?-vitriinistä.

Hotellin aamiaistarjoilu on tarkoitettu etenkin majoittujille, mutta 12 euron hintaan jokainen ovesta tuleva on tervetullut aamiaiselle. Sitä saa pienimuotoisesti myös varsinaisen aamiaisajan jälkeen loungen listalta.

Lounas alkaa puoli tuntia ennen keskipäivää ja se tarjotaan food market -tyyppisenä. Pikkunälkään saa pizza- ja piirakkapaloja. Keittoannokseen kuuluvat leivät ja levitteet. Joka päivä on kaksi pääruokavaihtoehtoa ja runsas salaattipöytä, josta voi rakentaa mieleisen kokonaisuuden.

Esimerkiksi keitto ja pääruoka maksavat yhteensä kuusi euroa. Jälkiruoka siihen lisättynä nostaa hintaa kahdella eurolla. Jälkiruo- kavaihtoehtoja on 6–7 erilaista. Lounasaika kestää klo 15.30:een asti maanantaista perjantaihin.

Lähialueen työntekijöille on tärkeää nopeus. Ruokien sijoittelu on tehty sellaiseksi, että jonoja ei synny. Kassoja on kaksi, joten kiireiset lounasruokailijat suoriutuvat nopeasti pöytään annoksineen.

Kompass sopii kaikkiaan yli 200 hengen tiloineen myös erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. À la carte -lista on hyvä kokonaisuus lähiruuasta. Raaka-aineet on suurelta osin hankittu Tallinnaa ympäröivästä Harjumaan maakunnasta. Loungen ja ravintolan listoilta voi tilata ruokaa päivittäin kello 11.30–22.00.

Mistä löytää?

Kompass sijaitsee Narva maanteen sataman puoleisella sisäpihalla.

Ravintola Kompass, Narva maantee 7C, Tallinna.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA LAURI LAAN

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää

11.8.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Kesä rullaa eteenpäin säistä riippumatta ja tutuun tapaan monien uusien ravintoloiden putkahdellessa katukuvaan. Tässä ravintolamarkkinoiden viimeisimpiä tulokkaita. Time to Wine … Lue lisää

3.8.2017 | Ostokset

Makujen fuusiota

Makujen fuusiota

 Tallinnan asematorin ruokatarjonnassa kansainvälinen ja paikallinen kohtaavat sulassa sovussa.   Uudella asematorilla (Balti Jaama Turg) on monta hyvää syytä vierailla. … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Alkukesä on tuonut Tallinnaan niin paljon uusia ravintoloita, että kaikissa emme ole vielä ehtineet käymään eivätkä ne edes mahdu yksiin … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Ravintola Mashan parasta antia ovat perinteisen venäläisen keittiön tukipilarit, jotka tarjoillaan omalla tyylillä. Masha sijaitsee Tallinnan sataman D-Terminaalin kupeessa vanhan … Lue lisää

20.7.2017 | Ravintolat

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Kun viiniharrastus on sillä tolalla, että marketien viinivalikoimat eivät riitä, voi Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Gloria Veinikelder tulla hätiin. Nimensä mukaisesti … Lue lisää

19.6.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Keskiajalla kalaruuat olivat hyvin arvostettuja, koska kala oli paaston aikana pääasiallista ruokaa ja paastoa saattoi olla vuodesta jopa 1/3. Itämeri … Lue lisää