Tuoretta tietoa Virosta
28.6.2018 | Henkilö

Kuumat rytmit Cubanitassa

Kuumat rytmit CubanitassaCharlie Ronilla on takanaan monipuolinen ura yrittäjänä.

Charlie Ron on tullut Israelin ja Suomen kautta yrittäjäksi Viroon.

 

Tallinnassa nykyään asuva Charlie Ron on tunnettu ja palkittu baarimestari Suomesta, jonne hän muutti Israelista vuonna 1983. Kuntosalinpitäjän ura miehellä alkoi vuonna 2000 ja vuodesta 2008 hän on toiminut ravintola-alan yrittäjänä Helsingissä.

 

Työ ja harrastukset ovat Ronin elämässä käyneet käsi kädessä. Kuntosaliyrittämisen ohessa hän on ollut hyvin aktiivinen body fitness -kisoissa ja baarimestarimittelöissä. Molemmat lajit ovat olleet sydäntä lähellä ja samalla parantaneet osaamista ja pärjäämistä liike-elämässä.

Liiallinen harjoittelu vei miehen ennenaikaiselle sairaseläkkeelle, mutta ravintoloiden tarina jatkuu. Urheiluharrastuksen ohella on tullut hiukan opittua myös kieliä, toteaa Ron, joka suomen lisäksi puhuu sujuvaa hepreaa, englantia, ruotsia ja lisäksi vielä saksaa, viroa ja venäjää.

 

Kielitaitoisen miehen oli helppoa lähteä jälleen kerran meren taakse katsomaan uusia bisnes-mahdollisuuksia. Ron saapui Viroon harjoittamaan ravintolatoimintaa vuonna 2015. Siitä alkoi seurusteluravintola Cubanitan menestystarina.

Aiemmin Cubanita on ollut suosittu lähinnä lattarimusiikin ystävien parissa, mutta nyt Cubanitasta on kasvanut brändi, joka tunnetaan kaikkialla Virossa ja myös muualla Baltiassa ja jopa Venäjällä.

Ravintola oli jo vanhastaan suosittu kohtaamispaikka ja tanssiravintola, mutta viime vuosina tehty kehitystyö niin sisustuksessa, musiikissa ja ruokalistassa on tuonut lukuisan joukon uusia vakioasiakkaita.

”Meillä taitaa olla Tallinnan, jos ei suurin, niin ainakin yksi suurimmista drinkkivalikoimista”, kertoo Ron. Toinen syy Cubanitan suosioon lienevät edulliset hinnat.

 

Tallinnaan saapuneelle ravintolayrittäjälle suurin yllätys oli johtamiskulttuuri.

”Suomessa ravintoloitsija on toki laivan kapteeni, mutta samalla hän on yksi miehistöstä, mutta täällä johtaja on suuri johtaja hierarkian ylimpänä osana. Tähän taitaa mennä parikin sukupolvea ennen kuin asia muuttuu”, pohdiskelee Ron.

Kaikesta huolimatta Cubanitasta on tullut yksi Tallinnan parhaista menopaikoista. 350 asiakaspaikkaa takaavat, että suuremmatkin ryhmät mahtuvat ravintolaan. Cubanitaa voi nimittää klubiksi tai Lifestyle Cafeksi, jossa ei koskaan tarvitse olla yksin. 

 

Teksti Pentti Nokelin, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
charlie ron cubanita israel kielitaitoinen yrittäjä

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää