Tuoretta tietoa Virosta

14.7.2018 | Vapaa-aika

Kurvaillen kesään

Kurvaillen kesäänLaitseRallyParkissa voi kokeilla karting-autoilua.

Harjun maakunnassa on vauhdikkaita perhekohteita.

 

Jos on päässyt perheen kanssa Tallinnaan asti, on pääkaupungista helppo hurauttaa perheille sopiviin Harjun maakunnan kesäkohteisiin.

Miltähän tuntuisi olla viikinki? Siitä voi saada pienen aavistuksen Viikingite külassa Kosen kunnassa. Viikinkikylän alueella saa muun muassa kokeilla jousiammuntaa ja kirveenheittoa, käydä melomassa ja pyydystää lohia. Viikinkien kylä sijaitsee aivan Tallinna–Tartto-maantien kupeessa. Kylän hirsiset ”muurit” huomaa valtatieltä helposti.

 

Laitsessa, vain puolen tunnin päässä Tallinnasta, on autourheiluharrastajan ehdoton matkakohde. LaitseRallyParkin liikennepuistossa lapset pääsevät harjoittelemaan autolla ajoa oikean kaupungin kaltaisessa ympäristössä. RallyParkissa voi myös tehdä ensitutustumisen karting-autoiluun.

Vesiriehumista, liukumäkiä, pomppulinnoja, törmäilyautoja ja paljon muuta vauhdikasta tarjoaa Vembu-Tembumaa Sakun kunnassa. Ruokapaikkoja temppumaassa toki on, mutta mukaan voi myös varata omat eväät ja grillailla paikan päällä. 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

17.1.2020 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: yökerhoissa tämän hetken kovimpia hittejä ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: yökerhoissa tämän hetken kovimpia hittejä ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa

Ensimmäistä kertaa yökerho Amigossa, Original Sokos Hotel Virun alakerrassa, on perjantaina 17.1. esiintymässä virolainen rap-musiikkia esittävä 5Miinust. Vasta kolme vuotta keikkailut … Lue lisää

15.1.2020 | Vapaa-aika

Norsujen ja amurinleopardien ruokintaa voi seurata Tallinnan eläintarhassa

Verkkouutinen: Norsujen ja amurinleopardien ruokintaa voi seurata Tallinnan eläintarhassa

Tallinnan eläintarhassa vieraillessa pääsee pääsee tammikuun ajan lauantaisin seuraamaan norsujen ja amurinleopardien ruokintaa. Kello 12 ruokitaan afrikannorsut ja 13 amurinleopardit. … Lue lisää

10.1.2020 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: lumikuningatar Elsa ja levymessut

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: lumikuningatar Elsa ja levymessut

Perjantaina ja lauantaina Tallinnan Tondiraban jäähallissa on Helsingin Jokereiden kaksi peliä, yksi molempina päivinä. Molemmissa peleissä Jokerit kohtaa Severstal Tsherepovetsin. Perjantain … Lue lisää

9.1.2020 | Mainos | Vapaa-aika

Tarton museot tarjoavat monipuolisen kulttuurikimaran

Mainos Tarton museot tarjoavat monipuolisen kulttuurikimaran

Talvisen matkan Tarttoon voi mukavasti koota Tarton eri museoiden näyttelyiden ympärille. Viron kansallismuseota lukuun ottamatta museot eivät ole valtavan suuria … Lue lisää

8.1.2020 | Vapaa-aika

TBG suosittelee alkuvuonna

TBG suosittelee alkuvuonna

Eero Saarista ja Alvar Aaltoa Tallinnassa Viron arkkitehtuurimuseossa Tallinnassa avataan kaksi näyttelyä, joissa ovat mukana myös suuret suomalaisnimet. 10.1. aukeaa … Lue lisää

7.1.2020 | Mainos | Vapaa-aika

Talvisia tapahtumia tarttolaisella tvistillä

Mainos Talvisia tapahtumia tarttolaisella tvistillä

Tarton maakunnan valtti on sen moni-ilmeisyys. Vain pienen matkan päässä akateemisen kaupungin kansainvälisestä tunnelmasta on esimerkiksi Peipsijärvi viehättävine vanhaortodoksisine rantakylineen. … Lue lisää

7.1.2020 | Vapaa-aika

Suomi-kiekko rantautuu tammikuussa Tallinnaan

Suomi-kiekko rantautuu tammikuussa Tallinnaan

Tallinnassa pelataan tammikuussa ennätysmäärä suomalaista jääkiekkoa.   On jo oikeastaan perinne, että suomalaiset jääkiekkojoukkueet pelaavat talvella muutaman matsin myös Suomenlahden … Lue lisää

7.1.2020 | Mainos | Ravintolat

Koe upeat uudet kohteet Tallinn Cardilla

Mainos Koe upeat uudet kohteet Tallinn Cardilla

Punainen kortti vie yhä useampaan Tallinnan nähtävyyteen.   Tallinnassa avattiin viime vuonna useita huippuluokan matkailukohteita. Niihinkin pääsee nyt kätevästi hankkimalla … Lue lisää