Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2011 | Ravintolat

Kultaisen possun perinteitä

Kultaisen possun perinteitä

Kultaisen possun perinteitä

Kuldse Notsun sisustus on 1900-luvun alun kapakkatyyliä. Hillityt sävyt ja harkittu rekvisiitta luovat viihtyisän ja rennon tunnelman. Vaikka esillä on paljon vanhaa esineistöä, on yleisvaikutelma mystisesti jopa moderni. Onkin hyvä korostaa, että ruokalistan reseptejä on lainattu erittäin vanhoista virolaisista keittokirjoista.

Tarjoilijakin vakuutteli, että kaikki ruuat ovat perinteisiä virolaisia. Pääruuaksi tilattu grillattu maksa kermakastikkeessa perunamuusin ja punajuurten kera vahvisti väitteen; makumaailma oli juuri sitä, mitä oman isoäitini pöydässä eli mietoja makuja ja aidon kotiruuan tuntua.

Jälkiruokana nautittu Ülihea kreemine üllatus oli todella yllättävän hyvä yhdistelmä kermavaahtoa, piparkakun makuista rouhetta, tuoreita mansikoita ja ties mitä muuta kerroksittain koottuna. Vastaava ei ole tullut muualla vastaan ja tuskin tuleekaan. Hintatasoltaan Kuldse Notsu on Vanhankaupungin keskitasoa; pääruuat maksavat 12–19 euroa ja jälkiruuat 3,60–6 euroa. Testikäynnin kaksi ruokalajia maksoivat yhteensä 18,50 euroa.

TEKSTI JEVGENIA GORSKI, KUVA ANDREI CHERTKOV

 

Mistä löytää?

Kuldse Notsu Kõrts, Dunkri 8, Tallinna.

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää